maanantai 3. lokakuuta 2016

Projektina ruokalaskun järkevöittäminen

Seurasin sivusta "Syyskuun halparuokalaiset"-ryhmää Facebookissa ja mediassa. Haluaisin itsekin oppia mokomia marttailutaitoja ja tietenkin säästää rahaa. Aloitin suunnittelemalla realistisen viikon ruokailut ja tekemällä ostoslistan Foodie.fi-palvelussa. Jos palvelu on vielä vieras, niin suosittelen tutustumaan. Kauppalista on helppoa tehdä oman lähimarkettisi valikoiman mukaiseksi ja hintavertailun voi tehdä jo kotona. Esim. eri tuotemerkkien hintaerot tai tuoretuotteen ja pakasteen välinen hintaero tulee palvelussa selkeästi esiin. Kauppalistan voi palvelusta lähettää sähköpostiin tai tekstiviestillä. Itse koen usein ongelmia siinä, että kaupasta ei löydykään jotain tuotetta jota etsin. Tämä on siitä hyvä palvelu, että tiedän varautua hakemaan tiettyjä tuotteita sitten valikoimaltaan eksoottisemmista kaupoista.

Suunnittelemani ostokset noin viikolle tekisivät paikallisen Prisman hintojen mukaan yhteensä noin 45 euroa, eli kuitenkin päiväbudjetiltaan huikeasti tuota halparuokalaisten haasteen 3,5€ budjettia korkeampi. Päätin kuitenkin pysyä suunnitelluissa ostoksissani ja mennä kiertämään listan kanssa sekä  Lidlin että Prisman.

Noudatan tällä hetkellä maidotonta dieettiä ja olen kasvissyöjä. Viikonlopun ruokailuista oli vaikea laatia suunnitelmaa, sillä ne yleensä kuluvat spontaanisti. Nyt tiesin, että olimme menossa syömään ystävien kanssa lauantai-iltana, joten otin sen huomioon. Kaapeista löytyy valmiiksi mausteita, kahvia, puuroa, pähkinöitä, manteleita ja linssejä ym..

La
Filotaikinapiiras, pinaatti, herkkusieni, soijarouhe kaurakerma + kananmuna –piiras
Appelsiinituoremehua
Illalla ulos syömään

Su
Appelsiinituoremehua
Puuroa, leipää, kahvia
Bataattimuusi (bataatti, kaurakerma) + kalapuikkoja pakkasesta
Linssikeitto

Leipää


Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Aamupala
Puuro + marjoja, kahvi kauramaidolla
Sama
Sama
Sama tai leipä…
Sama tai leipä..
Munakas
Tuoremehua
Lounas
Töissä
Töissä
Töissä
Töissä
Töissä

Välipala
Hedelmä
Hedelmä
Hedelmä
Hedelmä
Hedelmä
Uusi kauppareissu J
Päivällinen
Linssikeitto
Linssikeitto
Kasvis-makaroni
laatikko
Kasvis-makaroni laatikko
Itse tehty
Pizza tms?

Iltapala
Havregurttia, pähkinöitä, hedelmä? Leipää
Teetä
Munakas
Kasviksia, tuorepuristettu mehu
Havregurttia
...
Keitettyjä munia ja leipää



Ostokset tekivät oikeasti pullonpalautusten (2,40€) jälkeen alle 29 euroa, vaikka ostin jotain ylimääräistäkin! Eli Foodien ennustukseen 45 euroa verrattuna 16 euron säästö. Koska olin reissussa pyörällä, en jaksanutkaan kantaa kotiin kahta Havregurt-purkkia, vaan vain yhden. Ylimääräisenä ostin Xylitol-pastilleja ja tuoretta kurkumaa tuoremehuihin puristettavaksi. Koirille tekemäni ostokset (kakkipussit, dentaflexit ja karjalanpaistilihat) tekivät yhteensä n. 10€, tämä summa eroteltu noista muista ostoksista. Melkoinen säästö tuli siis kiertämällä ensin Lidl.

Tässä todelliset ostokset:
Lidl
Fazer paahto kaura 0,78
Ruispalat 0,68
Läkerolit 2 x 1,19
Appelsiinit (1,24kg)=1,75
Bataatti (2,39kg)=1,17
Lehtitaikina 500g 1,35
Suippopaprika 2,49 500g
Porkkana 1kg 0,69
Luomu kurkuma 1,55
Tomaatti suomi (2,65kg) 1,25
Kurkku (1,99kg) 1,13
Panttipalautus -0,2
Yht. 15,67


Prisma
Kaurajuoma 2 x 1,89 =3,78
Havregurt 3,59
Kaurakerma 3 x =2,67
Luomumunat 6 kpl 1,89
Pinaatti pakaste 0,49
Irtoherkkusieniä 1,10
Kikherneet 1,15
Inkivääri 0,89
Pullonpalautus -2,30
Yht. 13,26


Koirille
Dentaflex 2x =3,98
Kakkipussit 1,39
Karjalanpaistilihat 4,85

Yht. 10,22

Palaan myöhemmin asiaan, miten tämä sitten meni in-real-life.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kieltämättä yli 30% lasku ruokakuluissa suunnitelmaan nähden tuntuu isolta hyödyltä. Ja yleensä mun tavalliset suunnittelemattomat prismakeikat maksaa just noin 50 euroa. Tärkeintä toki on tutustua omiin kuluihin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Juu! Ja näkee vähän paremmin mikä on oma ruoan kulutus tällä systeemillä.

      Poista
  3. Mielettömän pienet ostokset. Hyvä sinä! Itsekin olen blogissani miettinyt paljon erilaisten asioiden vaikutusta kauppalaskuun. Me ollaan saatu nyt koko perheen kuukausiostokset laskettua 700 eurosta 500:aan. Olen tyytyväinen, mutta tuntuu, että vielä olisi tingattavaa. Yleensä teen viikon ruokalistan ennen kauppareissua, mutta en sen tarkemmin mieti välipaloja ja aamiaista. Voisinkin ensikerralla kokeilla tätä sinun kaiken kattavaa lukujärjestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välipalojen hinta varmaan ainakin itselläni aika kova.. ja leipävärkit kaikkinensa voivat olla kalliit.

      Poista