tiistai 29. toukokuuta 2018

Kummasta sinulla on enemmän puutetta: ajasta vai rahasta?

Aika on resurssi, jonka riittävyydestä emme voi kukaan tietää. Vähän jatkona edelliselle pohdiskelulleni, teema näköjään pyörii mielessäni edelleen toisesta näkökulmasta. Eli viimeksi mietin, teenkö liikaa töitä ja viekö työnteko minut uupumukseen. Nyt haluaisin pohtia, mihin aikani oikeasti haluan käyttää.

Olenkin lellinyt itseäni ja käynyt kosmetologin ja kampaajan tuolissa. Kummassakin istuessani huomasin, että sydän hakkasi hurjana ja jouduin tehdä työtä pystyäkseni rentoutumaan. Lopulta rentoutuminen kuitenkin tuli ja luova mieli lähti liikkeelle <3

Kuva: Elaine Casap, Unsplash.com


Kuten aiemminkin olen maininnut, yleensä käyn kampaajalla vain lomilla, koska muuten ei ole aikaa! Kampaamot ovat tavallisesti auki 9-18 välillä ja jos duunipäivä venähtää viiteen, ei ole toivoakaan saada lempparikampaajalta sopivaa aikaa. Ikävä joutua kysymään pomolta vapaata tuollaiseen... riippuu tietenkin pomosta ;)..

Haluaisinkin kysyä teiltä lukijoilta, kummasta teillä on esim. kampaamokäyntien onnistumisen suhteen enemmän puutetta: ajasta vai rahasta?

Mistä asioista tingitte rahan vuoksi ja mistä ajan rajallisuuden vuoksi? Vai ovatko samat asiat jopa molemmilla listoilla?

Itse tingin rahan vuoksi esimerkiksi näistä:

  • ei hienoa autoa
  • ei viimeisteltyjä asukokonaisuuksia
  • ei korkokenkä- tai laukkuvarastoa
  • ei laskettelua tai lasketteluvarusteita
  • ei uusimpia juoksuvarusteita/pyöräilyvarusteita
  • ei kallista sisustusta
  • en asu niin isossa tai hienossa kuin periaatteessa voisi
  • pesulapalvelut
  • kaukana asuvien läheisten tapaaminen

Ajan vuoksi tingin esimerkiksi näistä:
  • ei kovin usein kampaajaa/hierojaa/kosmetologi
  • ei viimeisteltyjä asukokonaisuuksia (tämä on ajastakin johtuva)
  • treenikertoja / vko n. 3 kun voisi olla vaikka 6
  • yöunet jää viikolla monesti 1-2 h liian lyhyiksi
  • en pelaa/soita/katso sarjoja/harrasta taiteita
  • en tee blogia tosissaan
  • lemmikkien omat erityisharrastukset / treenaaminen
  • kynnys käydä lääkärillä on tosi korkealla
  • päivittäinen meditaatio/jooga :(
  • rauhallinen ruokailu ja ruoan pureskelu etenkin työlounailla, myös ruoan laatu
  • en pidä yhteyttä kaukana asuviin ystäviin
  • en kiertele kauppoja, taidenäyttelyitä tai kirppareita
  • budjetointi
  • ruoan valmistus itse












12 kommenttia:

  1. Suurin osa tekemättömyydestäni/asioiden hankkimisesta johtuu ajan puutteesta. Työssä jo viimeisen vuoden (oikeasti viiden vuoden) kestänyt kiire. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.

    Ajan puutteesta:
    Liikun liian vähän
    Näen ystäviä ja sukulaisia liian vähän
    Nautin kaikesta liian vähän
    Syön huonosti
    Jne.

    Rahasta johtuen:
    Ei ole mitään, mitä havittelisin niin, että se asia olisi vain rahasta kiinni (asunto vaatii joka tapauksessa lainaa ja olen aika realistinen sen suhteen).

    Nyt keväällä asia on konkretisoitunut yhä enemmän. Rahaa on ainakin säästynyt, kun en ole ehtinyt edes vaatekauppaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä jaottelu. Ja ihmisillä tuo menee juurikin ristiin, esim. minulla auto on ajasta kiinni (inhoan ajatusta autonostosta ja siksi pidän vielä vanhaa autoa, koska se on niin helppoa näin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä esimerkki! Tuohonkin varmasti liittyy monenlaisia muitakin ajatuksia.

      Poista
  3. Olen aina miettinyt, mitä tarkoittaa, että ei ole tarpeeksi aikaa. Itselläni kun tuntuu olevan aikaa vaikka muille jakaa. Enemmän kyse on kuitenkin siitä, jaksanko koko ajan tehdä asioita, mitä voisin. Töiden jälkeen päivässähän on vähintään 4 tuntia aikaa tehdä ihan mitä huvittaa ainakin allekirjoittaneella. Se, että en saa jotain aikaiseksi johtuu enemmän omasta laiskuudesta kuin ajan puutteesta :D Ehkä tämä asia joskus muuttuu. Tälläkin hetkellä voisin tehdä jotain järkevää, mutta sen sijaan selailen blogeja. Tosin kirjoitus taisi juuri tavallaan käsitellä sitä, että onko energian poistuminen työpäivän jälkeen ajan puutetta?

    Rahan vuoksi en juuri joudu tinkimään mistään muusta kuin ajankäytöstäni. Jos olisi enemmän rahaa, en olisi yhtä paljon töissä ja aikaa (ja toivottavasti siten myös energiaa) jäisi paremmin kaikelle muulle. Tavaroita ja palveluita tulee kulutettua oikeastaan juuri sen verran kun tuntuu tarpeelliselta.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuostahan se osittain on kyse. Toisaalta esimerkiksi itse koen, että minun on liikuttava ja se vie päivittäin aikaa siten, että esimerkiksi kirjan kirjoittamiselle ei jäisi kuin max. 30 min/päivä, jos luovun lukemisesta ja sarjojen katsomisesta. Toisaalta tässä varmaan itsepetos on aika kova.. Voihan sitä opetella ihan uusia tapoja elää, esim. kokonaan ilman netin käyttöä :D

      Poista
  4. Minulta on hävinnyt intohimo omaisuuden haalimiseen. Aiemmin käytin kaiken energian siihen että saisi säästöön mahdollisimman paljon. Nyt ei säästöön jää niin paljoa pienentyneiden tulojen takia, mutta tämä ei jostain syystä tunnu haittaavan yhtään.

    Aikaa ei ole paljoakaan nyt kun on työharjoittelussa. 50% sopparissa voisi olla itselle ainakin itua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huono. 6h työviikkoa on testailtu vaihtelevin tuloksin ja muistaakseni sairaanhoitoalalla se ei toiminut, mutta jossain autohuoltamoissa Ruotsissa se toimi paremmin kuin hyvin!

      Poista
    2. Siis tietenkin 6 h työpäivää.

      Poista
    3. Mutta eikö siinä testissä ollut idea että sai kuitenkin täyden ajan palkan? Mulle kelpais iha tuo 50%, Suomen progressiivisella verotuksella ois veroprossakin aika nannaa :D

      Poista
  5. Tätä olenkin pohtinut paljon itsekin viime aikoina. Päätin nimittäin tinkiä enemmän rahasta kuin vapaasta, jatkaessani osittaista hoitovapaata. Itse tingin rahan takia ulkona syömisestä. Tykkään laittaa ruokaa, mutta jos minulla olisi rajaton määrä rahaa niin söisin kyllä ulkona useamman kerran viikossa. Rahan ja ajan takia joudun valitettavasti tinkimään kauempana asuvien ystävien ja sukulaisten tapaamisesta. Onneksi kuitenkin ehdimme nähdä melko usein, kun käymme vuoroin vieraissa. Meinasin kirjoittaa, että ajan puutteen takia tingin liikunnasta, mutta totuus taitaa piillä enemmänkin laiskuudessa ;)

    VastaaPoista
  6. Erinomainen teksti! Herättää ajatuksia, ja tarpeen pohtia omaa aika/raha -avaruutta tarkemmin. Mulla asiat jää toteutumatta ennen kaikkea laiskuuden takia, näin äkkiseltään mietittynä. Ja tottakai rahakin (tai piheys!) on välillä esteenä.

    VastaaPoista