tiistai 5. tammikuuta 2016

2016 tavoitteet, suunnitelmat ja unelmat

Parillinen vuosi tuntuu minusta olevan täynnä toivoa.

Vuosi 2015 meni ihan mukavasti talouden osalta, en hankkinut mitään järjetöntä ja palkkani oli ihan ok. Sain jatkuvasti ainakin vähän säästettyä, vaikka kulujakin riitti. Viime vuoden isoin tavoite oli maksella opintolainaa pois, ja se tosiaankin täyttyi. Nyt maksellaan sitten hiljalleen tästä eteenpäin, vaikka negatiivinen luku pankissa hieman ahdistaakin.

Vuodelle 2016 jatkan osittain samalla teemalla ja tavoitteilla. Kuitenkin haluaisin jotain uutta ja aidompaa pelkän taloudellisen ajattelun rinnalle. Voisiko se löytyä uuden työpaikan etsimisestä? Vaikka pidänkin työstäni, koen, että meillä on aika tiukka kuri ja kiire. Joskus haluaisin vain rehellisesti nostaa jalat edes hetkeksi pöydälle ja avata avoimesti Iltalehden, tai ottaa nokoset. Yrittäjämäinen työ voisi sopia minulle hyvin, sillä teen kyllä mielelläni ahkerasti hommia ja pitkää päivää, mutta kaipaan vähän enemmän vapauksia. Noh, tämä jää pohdittavaksi ja silmät on pidettävä avoimina!

Ihan taloudellisella puolella suunnittelen tulevan vuoden kuitenkin nykyisen kokoista palkkaa ajatellen. Jos vaihtaisin työtä saattaa palkka pienentyä, kasvaa reilusti tai muuttua epävarmemmaksi, jos vaikka vaihtaisin määräaikaiseen työsuhteeseen.

Kaiken taustalla on ykköstavoite taloudellisen turvallisuuden tunteesta, ja ehkä jopa taloudellisesta riippumattomuudesta. Sitä kohti kuljetaan pienin askelin ja jokapäiväisin valinnoin.
Vuonna 2016 aion:

1. Vaihtaa auton parempaan. Tätä varten tarvitaan n. 3000-5000 euroa ja osan mahdollisesti maksaa puoliso. Jos käytän tähän jo olemassa olevia säästöjä, ostos voidaan tehdä lähikuukausina. (Tiedän, ei kovin fiksu taloudellinen valinta, mutta omassa taloudessani merkittävä)

2. ASP-tilille 10 000 täyteen. Summasta puuttuu noin 2600 euroa, eli joka kuukausi pitäisi säästää n. 220 euroa. Se on 170 euroa enemmän kuin nyt kuukausittain. Uskon, että se on silti mahdollista viimeistään kesälomarahoista tai veronpalautuksista.

3. Tuottavampi kuukausisäästäminen. Aloitin säästösopimuksen Nordnetissä ETF-rahastoihin 50€/kk.

4. Vararahaston kasvattaminen ja kunnossapitäminen kaiken muun ohella. Mielestäni vararahasto saisi olla n. 5000-10 000 euroa, mutta nyt kun olen vakituisessa työssä ovat yllä mainitut tavoitteet tärkeämpiä.

Mielestäni tässä on jo hieman konkretiaa ja kaikki mahdollisuudet onnistua! Tilanne voi kuitenkin muuttua hyvinkin monella tavalla, ja vaikkapa lomamatka tulee kyllä hidastamaan tavoitteiden saavuttamista. 

Tästä se lähtee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti