torstai 20. helmikuuta 2020

Kunniaa kotiäideille ja tuloni perhevapailla

Edellisestä postauksesta on jo miltei 2 kuukautta ja syy tälle touhottaa tälläkin hetkellä edessäni leikkimatolla. Äitiys ja lapsenhoito vievät aikaa ja koskaan ei tiedä, mitä esimerkiksi mahdollisten päiväunien aikana ehtisi tekemään. Useimmiten itselle saa lounaan lämpimäksi - ja taas mennään. Mutta niin ihanaa!

Elämä saa lapsen myötä tietyllä tapaa tarkoituksen ja kumma kyllä, myös vapautuksen kaikesta ylimääräisestä vouhotuksesta. Minun ei tarvitse olla tai tehdä mitään muuta, kuin huolehtia lapseni hyvinvoinnista. Jos ehdin jotain muuta, niin kiva. Mutta ei sen niin väliä.

Nyt kokemuksen myötä vasta ymmärtää, mitä lapsen kasvatus oikeasti vaatii ja kuinka kovaa työtä se on. Saati, kun lapsia on useampia. En tiedä, onko minutkin kasvatettu siihen yhteiskunnalliseen ajatusmalliin, että kotiäidit ovat vähän höpsähtäneitä, usein kouluttamattomia naisia, jotka sitten jäävät puille paljaille, kun mies vaihtaa sihteeriin. Nyt kuitenkin pakko sanoa, että arvostan kotiäitejä hyvin paljon! Arvokasta, mittaamatonta työtä, josta nauttii kuitenkin luultavasti koko perhe.

Taidan olla melkoisen konservatiivinen, mutta minua suorastaan ärsyttää, että perinteisestä perhedynamiikasta ja perheiden työnjaosta yritetään väkipakolla eroon tasa-arvon nimissä. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että äiti huolehtisi pienokaisista ja kodista, jos tämä on perheeseen sopiva järjestely. Kaikki kunnia myös miehille, jotka ottavat vastaavan roolin.

Enpä osannut kuvitella itseäni haaveilemassa pidemmästäkin ajasta kotona lasten kanssa. Voi toki olla, että jossain vaiheessa töihin paluu houkuttaa. Mutta näen tämänkin puolen nyt erityisen arvokkaana. Uratykitys ei tunnu enää omalta jutulta vaan arvomaailma on mennyt uusiksi. Tottakai haaveilen mielekkäistä työtehtävistä ja en ole edelleenkään immuuni innostaville haasteille, mutta en millä hinnalla hyvänsä.

Ja se, milloin töihin paluu houkuttaa, riippuu tietysti siitä, milloin rahat loppuvat.

Ensimmäiset kuukaudet sain täyttä palkkaa, ja nyt olen perhevapailla. Saan nettona n. 1600 euroa kuussa. Se on n. 600 euroa vähemmän kuin töissä käydessä. Onneksi menot ovat olleet kohtuulliset ainakin toistaiseksi. Vauvalle saa hankittua edullisesti käytettyä tavaraa ja yllättävän paljon hän saa myös lahjoja tässä alkuvaiheessa (kiitos sukulaiset ja ystävät). Itseltä jäivät työvaatehankinnat, työpaikkalounaat ja työmatkoihin liittyvät kustannukset pois ja parempi unen laatu huolehtii ihon kunnosta. Kyllä, taidan nukkua nyt enemmän kuin työarjessa! Kaupungin vauvajumppa on ilmainen ja vauvauinti edullinen harrastus.

Vauvan myötä vakuutusmaksut nousivat, mutta auton käyttö ja sitä myöten bensakulut ovat vähentyneet. Junamatkailusta tuli edullista, koska pystyin valitsemaan työssäkäyvälle hankalat lähtöajankohdat ja sain matkat puolella hintaa.

Mutta ei aikaakaan, kun täytyy siirtyä kotihoidon tuelle, jolloin tulot tipahtavatkin sitten dramaattisesti. Laskeskelin, että mikäli mies ei tienaa mitään, saisin n. 600 euroa bruttona. Mahdollisesti asumislisää osaan asumiskustannuksista omistusasunnossa? Hoitovapaa tarkoittaa sitten dramaattista pudotusta myös menoissa, jotain on silloin keksittävä. Säästöjä täytyy kuitenkin sitten käyttää ja kaikki ostaminen laittaa nollille. Haaveilen jopa vuoden mittaisesta hoitovapaajaksosta, mutta en osaa vielä arvioida, onko se mitenkään realistinen. Tilannehan on se, ettei mies ole töissä.

Mitä sinä ajattelet lasten kotihoidosta ja siihen liittyvästä työelämän tasa-arvosta? Onko arvomaailmasi muuttunut lasten saannin jälkeen?