tiistai 3. toukokuuta 2016

Kelkan kääntäminen

Heräsi ajatus, että jospa sittenkin käännän koko kuvion ihan päälaelleen ja lähden säästämisessä liikkeelle ennalta asetetusta minimisäästöprosentista?

Puoltavat tekijät:
  • En ole sitoutunut juuri mihinkään uudessa kaupungissa, joten myöskään maksuvelvoitteita ei ole
  • Kiinteät kulut pienet
  • Puskurissa reilut 3000 € joten hätää ei missään nimessä tule, vaikka sitoisin rahat jonnekin "saavuttamattomiin"
  • Olen jäljessä vuoden säästötavoitteista. Vuoden päätavoite oli auton vaihtaminen ja siihen saisi rahaa kertyä nopeasti n. 5000€. Toivon sormet ja varpaat ristissä ettei vanha ihan vielä lahoa, ja jos siitäkin muutaman satasen saisi myynnissä.

Mietityttävät tekijät:
  • Itseni tuntien en osaa mitoittaa kuluja oikein ja joudun tekemään ihmeellisiä kikkailuja
  • Tulee jotain mielenkiintoisia harrastemahdollisuuksia tai maksan etukäteen jotain harrastusta esim. 10 kerran kortin (sinänsä hyvä mutta nyt olisi tarkoitus vältellä kaikkia näitä :D)
  • Jos joku kutsuu minua johonkin maksulliseen juttuun, en aio kieltäytyä, sillä uusia ystäviä ja tekemistä pitää olla (tosiaan en tunne täältä hirveästi ketään vielä)
  • Masennun kesken kauden liian kovaan tavoitteeseen?
  • Muutto on tulossa ja sen myötä kalustehankintoja
  • Vanha auto saattaa vaatia jotain akuuttia korjausta

Käytännössä ajattelin nyt asettaa tavoitteen n. 25-35%. Voisiko prosentti olla kovempikin jos näkisin uuden auton kuvat silmissäni??

4 kommenttia:

  1. Juu ystävien ja uusien ihmisten kohtaamisessa ei kannata säästellä. Aika kurjaks menee elämä muuten. Hyvän auton saa jo kyl 3000€.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin autonkäyttötarve muuttuu nyt eli entiset kriteerit (diesel, pitkän matkan ajoon) voisi oikeastaan päivitellä uusiin. Entisten kriteerien mukaiset autot olivat 5000-6000 euron luokassa.

      Poista
  2. Jos pakolliset menot ovat pienet niin kyllä itse lähtisin tavoittelemaan 40% säästöastetta ;) varsinkin kun riskinä on että vanha auto leviää minä hetkenä hyvänsä ja uuteen ei vielä ole varaa. Kalusteita kannattaa ehdottomasti katsoa käytettynä, esimerkiksi Facebookista alueen kirpputoriryhmistä sekä tori.fi -palvelusta, monesti uuden kalusteen ostamalla hukkaa vaan turhaan rahaa jos vaihtoehtona on hyväkuntoinen käytetty.

    Voisit kokeilla vaikka luomalla rinnakkaistilin jonne siirrät heti 40% palkkapäivänä. Sitten kulutat ensin normaalitilin loppuun ja jos vaatii niin siirrät aina muutaman kympin tuolta rinnakkaistililtä käyttöön. Seuraavan palkan tullessa siirrät sivutilille kertyneet varsinaisiin sijoitus/säästökohteisiin turvaan kaikelta houkutukselta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että lähdit haastamaan minua! Kyllähän tuo 40% veisi niin paljon nopeammin autokaupoille ja olisi kyllä innostava tavoite.

      Poista