sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kun ei saa menoja kuriin - auttaisiko positiivisuuden psykologia?

Menopuoli ei tahdo millään pysyä kurissa. Tahtoisin säästää ja saada sijoitettavaksi paljon enemmän varoja kuin nyt saan. Tästä on syntynyt negatiivisuuden kierre talousasioihin. Lähden joka palkkapäivä liikkeelle korkeasta tavoitteesta, "yllätyn" kuinka monta ostoskeikkaa kuukaudelle tuleekaan ja petyn jatkuvasti itseeni. 

Aion nyt opetella jotain pieniä juttuja, joilla pystyn kääntämään ajatukset positiiviseksi. Positiivisuuden avulla toivon 1) pääseväni kokonaan eroon lohtuostamisesta 2) luopuvani turhasta syyllisyydestä ja 3) uskomaan itseeni ja tavoitteisiini. Tämä uuden ajattelutavan opettelu ei koske pelkästään talousasioita, vaan myös muita elämän osa-alueita. Kiireen tuntu on yksi, josta on päästävä eroon. Ei voi enää elää näin, että on aamusta nukkumaan menoon saakka koko ajan kiire suorittaa seuraava tehtävä. Uskon, että ajattelutapani muuttamisella voisin tehdä valtavan muutoksen. Positiivisia asioita vain tulee ja tulee ja huomaan ne! Innostun niistä! Pikku hiljaa unohdan vanhat ajattelukuvioni ja negatiivisten ajatusten määrä vähentyy.

Käsittelen nyt ensiksi muutamia rahan menon kannalta stressanneita tilanteita kuluneelta viikolta ja yritän kääntää ne positiivisiksi. Tämän jälkeen kirjoitan viikon onnistuneimmista hetkistä, ja lopuksi mietin mission tulevalle viikolle. 

Eli pelkästään tällä viikolla olen kohdannut jo monta tilannetta, joihin on tarvittu "ei laskelmoitua" rahaa.

- Maanantaina. Satoi hirveästi vettä. Vein koirat pitkän lenkin sijaan ohjelmanumerona Mustiin ja mirriin. 93€. Puolet tästä summasta jotain järkevää, puolet ihan haaskuun (lelu joka hajotettiin heti, koirien joulukalenteri (come on! no tänä vuonna vain yksi...)). 
Positiivista: Sain vihdoin uusittua rikki menneen taluttimen, ostin loppuneen hammastahnan tilalle uuden ja erään toisenkin hampaidenhoitotuotteen. Koirilla oli tosi kiinnostavaa ja saivat lelun ja luita.

-Tiistaina. Ystävä täytti vuosia, yllätyskutsut meillä. Kauppaan kakkutarpeisiin ja kahvimaitoon n. 10-15€.
Positiivista: No koko juttu on tietysti positiivinen. Ja ihan mahtavaa, että mulla tuo summa ei tunnu missään. Mielelläni ostin ja leivoin, kun ystäväkin viihtyi ja oli silmin nähden iloinen. Rahankäyttökin oli sikäli hallussa, että leivoin edullisesti ja voimieni mukaan. En lähtenyt laajaa repertuaaria vääntämään. Pieni summa suuresta ilosta. 

- Perjantaina. Täydennyskoulutuksesta valmistumisen kunniaksi proseccopullo ja kaverin tekemää ruokaa. Maksoin kustannuksista ja viinistä yhteensä 25€. Lukitsin itseni kämpästä ulos ja olin yksin kotona, joten jouduin tilaamaan kiinteistöhuollon avaamaan, 30€...
Positiivista: No JES! Meikä valmistui täydennyskoulutuksesta! Ihan huikea opiskelijaryhmä, hyvä lukuvauhti ollut ja tuntuu, että aihe sopii mulle. Ajattelin jopa kirjoittaa yksin tai yhdessä jonkinlaista blogia vaikka LinkedIniin tästä aiheesta. Tai haen tältä alalta töitä. Laitoin todistuksesta kuvan faceen ja se sai tähän mennessä yli 130 tykkäystä! Rapatessa roiskuu, onneksi sentään pääsin nopeasti lämpimään, vaikka tuo avain unohtuikin. 




Viikon onnistuneimmat hetket:
- Ruokaostokset Prismassa alle 30€. Eivät riitä viikoksi, mutta ei ole tarpeenkaan. 
- Black Friday hysteriassa tuntuu siltä, että haluaisin lohtuostaa jotain. Lämmin talvitakki? En osta enkä tarvitse!
- Hoidin pyykit koko viikon osalta pyykkituvassa -> vähemmän veden kulutusta meidän asunnossa.
- Hyvät yöunet lauantaiyönä (liikunnallisen ja aktiivisen päivän päälle).
- Pitsaa kupongilla ilmaiseksi.
- Minusta tulee erään yhdistyksen hallituksen jäsen (jee!). Tarkoittaa palkatonta ekstraduunia, mutta toivottavasti hyviä kontakteja tässä kaupungissa. Kokouksessa safkaa ilmaiseksi, nam!
- Myin erään tarpeettoman tavaran 10€:lla.
- Perjantaiaamuna oli hieno kuunsirppi ja koulupäivä toi ihanasti vaihtelua työarkeen.
- Vanha ystävä soitti ja hän muuttaa muutamia satoja kilometrejä lähemmäksi. Välillämme tulee olemaan enää n. 5 tuntia!

Ohhoh! Viikossa ehtii tapahtua niin paljon, että vaikea muistaakaan. Olipa oikeastaan loistava viikko.


Missio tulevalle viikolle:
- Kuuntelen positiivisia affirmaatioita joko youtubesta tai Spotifysta pari kertaa päivässä TAI/JA meditoin edes 5 minuuttia päivässä. 
- Viikosta on tulossa ohjelmarikas, mutta ei kiireinen. 
- Jos käyn kirjastossa, lainaan positiivisen psykologian kirjan. 

Rakkaudella - ensimmäisestä adventista iloiten,
Ekonomimmi <3

19 kommenttia:

  1. Enemmän oli positiivisia tapahtumia kuin negatiivisia. Ollos huoleton!

    VastaaPoista
  2. Ihanan positiivista. Mulla on myös kääntyneet ajatukset huolestuttavasti väärille raiteille ja tekisi ehdottomasti hyvää pyrkiä positivistämään niitä.

    VastaaPoista
  3. Positiivisuus kunniaan. Todellakin. Elämä on nautittavaksi.
    (Oletko huomannut jotain yhtä tekijää joka on liian kallis sinulle ja siksi vaikka et saa säästöön niin paljoa kuin haluat? Minulla on joskus ollut 'liian' kallis parisuhde. Joskus minulla oli liian kallis asunto. Ja joitain muutakin liian kallista, jonka luulin että on tarpeellinen, sitten kun asian tajusin niin helpotti heti kun sain muutoksen kehiin ja kulut kuriin). Koirista ja ystävistä ei säästellä (eikä liikunnasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin opiskelijana parisuhteessa, jossa toinen osapuoli oli rikas. Opiskelija kylläkin, mutta hänellä oli perittyä rahaa. Elintaso aivan liian kallis minulle silloin. Kaikki mitä tehtiin oli kallista (lue ei mitään ilmaista). Kalliit harrastukset. Juuri kun sain budjettini jotenkin kohdilleen, niin yllätys yllätys odotti jo kulmantakana. Hänen elintaso oli todella korkea, ja minulla oli koko ajan rahat loppu. Se oli kauhea tunne, ainakin minun luonteelle. En hallinnut rahojani, varsinkin kun olisin halunnut jo silloin säästää hiukan opiskelijabudjetista sivuun/säästämiseen. Jotenkin opin että jos toinen on höveli rahankäytössä, niin siinä on todella vaikea säästää (voi toki säästää, mutta ainakaan minun selkärangallani säästöä ei vaan syntynyt).

      Poista
    2. Ymmärrän kyllä hyvin. Meillä onneksi minä olen se joka tienaa, ja mies opiskelijana elää käytännössä lainalla tällä hetkellä. Meillä ehkä auto turhaan syö rahaa ja matkakuluja suhteessa paljon, joskaan matkoja ei joka kuukausi tule.

      Poista
  4. Positiivisuus on vastaus moneen ongelmaan :)

    VastaaPoista
  5. Tuo on ehdottomasti hyvä asenne. Minulle tapahtuu myös tuota samaa, että palkkapäivänä siirrään aika kunnianhimoisen summan säästötilille ja sitten usein kuitenkin tulee kuukauden aikana jotain ja joudun "lainaamaan" rahaa säästötililtä. Se kirpaisee kyllä - mutta silloin auttaa, jos ne menot ovat olleet oikeasti tärkeitä (niinkuin sinullakin oli lemmikkeihiin ja ystäviin liittyviä). Black Friday ja Hullut Päivät -tyylisestä ostohuumasta saisin kyllä todella pahan morkkiksen, jos sitä lähtisin "lainarahalla" toteuttamaan. Ja sinäkin torppasit Black Fridayn kutsun, joten jee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, etten ole ainoa, joka ei pysy budjetissa. Aika hyvin jo oppinut tekemään edukkaita valintoja ja päässyt eroon huviostelusta.

      Poista
  6. tähän asioiden positiiviseksi kääntämiseen pitää itsekin pyrkiä! Kiitos <3

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus, tuli hyvä mieli. <3

    VastaaPoista
  8. Niin tuttua, budjetissa on vaikea pysyä, kun puskurirahasto pullistelee naapuritilillä.Itse olenkin sijoitusten arvon kasvaessa pienentänyt käteispuskuria vastaamaan vain parin kuukauden menoja aiemman reilun kolmen kuukauden sijaan.

    Harkitsen puskurin pienentämistä entisestään, tuntuu, että tonni-pari+luottokortti voisi riittää. "Ylimääräiset" olen tuupannut lainan lyhennykseen, koska rahastojeni arvot ovat mielestäni nyt turhan korkealla. Jos olisi malttia, kasvattaisin käteiskassaa ja ostaisin lisää indeksiä arvon hieman laskiessa mutta käteiskassan määrän kasvaessa kasvaa myös kiinnostus ostaa jotain uutta ja turhaa.

    VastaaPoista
  9. Hei! Pääsisikö uusi sijoitusbloggaaja blogrolliin ettei tarviis ihan yksikseen kirjoitella? ;)

    VastaaPoista