maanantai 19. kesäkuuta 2017

Projekti kodinmetsästys alkakoon

Vakiintunut työtilanne sallii syksyllä tai viimeistään talvella ihan oikean oman kodin etsimisen. Ei enää "kämppiä" - vaan ihan oikeasti koti. Lämmöllä kauniiksi laitettu, persoonallinen paikka levolle ja rakkaudelle.

Veikkaisin, että voisin saada lainat n. 150 000 € arvoiseen asuntoon, johon omaa rahaa laittaisin esim. 15 000 €. Tämä tarkoittaisi pientä kiristystä säästämisessä lähikuukausille, mutta käytännössä minulla on nuo rahat jo tilillä. Pankki saattaa haluta vielä jotain muutakin vakuutta, koska joudun lainan ottamaan yksin. Miehellä ei tulevaisuuden hyvistä työnäkymistä huolimatta ole vielä opiskelijana mahdollisuutta saada lainaa (tosin ei olla kysytty).

Nyt sitten pitää vain speksata, että lähdetäänkö etsimään remontti- vai uudiskohdetta, ja mitkä ovat aluevaihtoehdot. Töihin ja opiskeluihin pitää päästä n. 15 minuutin pyöräilyllä, se on ehdoton vaatimus. Lisäksi koska minulla on koiranulkoilutusta joka päivä, arvostan rauhallisia vihreitä alueita. Ei ole kiva lähteä viemään koiraa ripuloimaan ulos keskellä kaupunkia..

Aika hyvin olen jo perillä neliöhinnoista ja erilaisista taloyhtiöremonteista. En halua tähän ajatukseen sotkea nyt sijoitusasuntoideoita, sillä ne mutkistavat prosessia kauheasti. Jos sattuu onnistumaan, vanhan asunnon voi jättää sijoitukseen tai rinnalla säästää sellaiseen.

Voin vielä tinkiä kodissani siitä, ettei ole omaa pihaa. Autolle täytyy kuitenkin löytyä paikka edes tolpan nokasta ja asunnosta mielellään sauna.

Kuva: Unsplash, Stephen Di Donato

Tulevaisuudessa maksaisin sitten omaa lainaa ja rinnalla säästäisin rahastoihin ja osakkeisiin, aina sopivissa kuukausimäärissä.


12 kommenttia:

  1. Heh, paljonkohan Oulussa maksaisi tuollainen kuvan pytinki? :) Riittääkö sielläkään asti 150k :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuvan lokaatiosta en tiedä mutta löytöjähän voi aina tehdä ;)

      Poista
    2. Oulussa kämpät on halpoja kuin saippua. ;) En tiedä minkä kokoista kämppää ekonomimmi etsii mutta tuolla noin 150 budjetilla on aika paljon valikoimaa laidasta laitaan.

      Poista
  2. Tosi hienoa! Omaa asuntoa on kiva laittaa :)

    Naurahdin tolle koirien ripuloinnille keskelle kaupunkia. Oma piha ois tosiaan kiva mutta vähän pitänee vielä odotella sitä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiranomistajana ehkä tiedät, kuinka joskus sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista :D.. Useimmiten onneksi ihan kaikki kunnossa ja hyvällä käytöksellä.

      Poista
  3. Onnea asunnonmetsästykseen! On se vaan niin erilainen fiilis asua ja laittaa omaa, kuin vuokrakämppää :) Mie muuten sain aikoinaan asuntolainan (oma osuus n. 50t€), vaikka olin täyspäiväinen opiskelija ja puoliso palkkatöissä. Ihme kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän niitä unelmakohteita löydy. Okei, ehkä pitää tarkistaa tuo opiskelijan mahdollisuus lainaan ja vain korkojen maksuun.

      Poista
    2. Itse ostin opiskeluaikoina kolme asuntoa lainarahalla. Omassa tilanteessa pankki oli kiinnostuneempi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja työllistymisestä kuin sen hetken tilanteesta.

      Poista
    3. Itse ostin opiskeluaikoina kolme asuntoa lainarahalla. Omassa tilanteessa pankki oli kiinnostuneempi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja työllistymisestä kuin sen hetken tilanteesta.

      Poista
  4. Onnea projektiin! Mielelläni lukisin selontekoa Sen Oikean etsinnästä sitten kun tulee ajankohtaiseksi :)

    VastaaPoista