keskiviikko 23. elokuuta 2017

Syksyn uudet tuulet

Poden huonoa omatuntoa blogin hitaasta päivitystahdista. Digipaasto on vaihtanut datailun kuntosaliin ja duunissakin on sen verran kiirettä, ettei mietiskelylle jää aikaa. En nytkään olisi tätä kirjoittamassa, ellei äkillinen ruokamyrkytys olisi pakottanut jäämään kotiin illaksi.

Taloudellisesti kaksijakoiset tunnelmat: kämpän hankintaa varten pitäisi säästää jokainen ropo, mutta toisaalta rahalle on löytynyt yllättävän paljon tarvetta. Tosin asuntomarkkinoilla ei täydellistä kohdetta ole vielä tullut myyntiinkään (sijainti, hintaluokka, uudenveroista etsin).

1. Kuntosali. KK-maksun lisäksi kävin taas kokeilemassa uutta lajia (20€) ja koska en jaksanut enää tarkistella näkyykö trikoista alkkarit ja takapuoli läpi vai ei, ostin Intersportin alesta uudet treenihousut n. 55€. On muuten rasittavaa, kun pitää aina miettiä mitkä alushousut pitää olla alla ja onko just sitä mallia kaapissa puhtaana ja näkyykö silti hassusti tms.
Kuntosali on nyt vähän kauempana, niin olen käynyt siellä autolla.

2. Syyssesonki. Kahtena viimeisimpänä aamuna vaatekriisi on taas iskenyt. Ei muka mitään päällepantavaa, kun keli on viilennyt. Kesällä oli tosi helppoa. Nyt pitäis olla paidan lisäksi neuletta, bleiseriä, sukkia, sukkahousuja jos hame, kengät, hanskat. Mulla on mukamas tosi huonosti mitään. Ja vielä duuni muuttuu sillä tavalla, että tarvitsen tyylikkäämpiä kledjuja näyttäytymistilaisuuksiin.
Ongelma on vakava, jos aamulla menee vaatteen valintaan yli 2 minuuttia. Mutta rahanmenoa suurempi ongelma on se, että en vieläkään osaa shoppailla, enkä ole löytänyt hyvää palvelua.

3. Koirien tarvikkeita ja ruokia ostin n. 150€:lla. Kesä pärjättiin aika lailla marketista ostettavilla tuotteilla, joita reissussakin oli saatavilla.

4. Työpuhelimeen tilasin omalla kustannuksella kuoren n. 30€.

5. Vietin just pitkästä aikaa aivan uskomattoman hauskan viikonlopun! Oli mukavaa ohjelmaa, rentoa, hyvä sää, ystäviä, vähän kaljaa ja eniten naurua! Meni lippuihin ja juomiin n. 50 € ehkä. Olen todella onnellinen, että sain tän viikonlopun viettää. Se oli parasta ja virkistävintä pitkään aikaan.

Yleisfiilis ja itsevarmuus on hyvällä tasolla osittain kuntoilun takia ja osittain varmaan, kun työelämässä on vihdoin sopivia haasteita.

p.s. tilasin ja otin käyttöön Bank Norwegianin luottokortin. Täytyy kehua hakemusprosessia, oli todella sujuva ja nopea. Ja toimitus oli nopea. Nyt vaan pitäs muistaa rajoittaa ostelua, kun saldoa ei taida mistään reaaliajassa nähdä :D.. Voisin kyllä keskittää ostot tuolle kortille, niin näkis sitten laskulta todellisten kulutusten osuudet.







9 kommenttia:

  1. Saldo näkyy netistä Bank Norwegianin nettipankissa :)

    VastaaPoista
  2. Itse sorruin myös rättien ja lumppujen kauppaan. Toisaalta siivosin huonoksi menneet veke. Mies totesi tuon siivouksen olevan vain ainoa keino selittää itselle miksi ostaa uutta tilalle. Toisaalta, tällä hetkellä on vähemmän vaatetta, mutta parempaa vaatetta eikä tarvitse aamulla miettiä mitä laittaa päälle.

    VastaaPoista
  3. Tein jo korttihakemuksen mutta todentaminen jäi tekemättä. Meillä varmaan tulisi hyvin pisteitä kun ruokaostoksetkin on 700-1000€ /kk.

    Pitänee harkita uudelleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos ko. lentoyhtiötä ikinä tarvitsee niin mikäs ettei :)

      Poista
  4. Itse otin Norwegianin luottokortin käyttöön heti kun se oli saatavissa. Eipä nyt juuri muuta tartte, toimii hyvin ulkomaillakin, tulee lentopisteitä ja matkavakuutuskin kun kortilla maksaa ainakin puolet matkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan näppärältä tuntuu. Ja lähimaksu!

      Poista
  5. Meillä on vähä samanlainen tilanne, säästetään asuntoa varten, mutta samalla monta rahareikää. Meidän yksi pelastus on ollut S-Bonuskortti. Kuin huomamatta tilille on kerääntynyt säästöjä, koska olemma keskittäneet kaikki mahdolliset ostokset S-Ryhmään. Saamme kuukausittain 25-30e.

    VastaaPoista