lauantai 3. helmikuuta 2018

Palkka työnteon motivaattorina

Suomessa hirveän vähän puhutaan palkasta työnteon motivaattorina.
Tutkimuksissa todettu fraasi "palkankorotus motivoi vain pari kuukautta" toistuu puheissa ja mediassa. 

Minä olen eri mieltä. Viimeksi uuteen työhön siirryttyäni sain  500 € palkankorotuksen ja kyllä, uusi palkka motivoi jaksamaan duunissa edelleen. Tietenkin uskallan haaveilla myös korkeammasta palkasta ja kaikesta, mitä se mahdollistaisi. 

Progressiivinen verotus tasapäistää duunarit ja esimiehet aika lailla -  tulojen nettoero voi olla vain muutaman satasen! Lisäksi nyt kun uusi aktiivimalli aiheuttaa keskustelua, haluaisin jakaa omia kokemuksiani töistä, joissa ansioon pystyi omalla ahkeruudella vaikuttamaan. Silloin myös työn tekeminen innosti ihan tosissaan!

Kuva: Verne Ho, Unsplash.com

1. Hotellisiivooja. Mitä enemmän siivottavia huoneita oli, sitä enemmän tuli työtunteja, eli enemmän palkkaa. Lisäksi työn MERKITTÄVÄ bonus oli, että muita siivoojia ei kiinnostanut viedä huoneista löytyneitä tölkkejä ja pulloja kauppaan. Itse tienasin joka päivä n. 10 euroa lisää puhtaana käteen palauttamalla säkillisen pulloja! Tuohon aikaan tämä ei ollut veronalaista ja työnantaja tämän myös salli. 

2. Puhelinasiakaspalvelu. Tämä opintojen ohessa, mitä pidempään jaksoin tuolissa istua ja tätä yksinkertaista työtä tehdä, sitä enemmän tuli palkkaa. Työ ei ollut raskasta ja työkaverit mukavia. Ahkeruus näkyi tuntipalkkaisella lopputuloksessa!

3. Projektiluontoinen työ, jossa osittain provisiopalkka projektin lopussa. Eli mitä enemmän myin, sitä enemmän tuli lopullista korvausta. Todella motivoivaa, kun taivas on rajana!

4. Ylityöt. Jos omassa työpaikassa saan tehdä ylitöitä, tulen erittäin mielelläni tekemään vaikka pari lauantaita. Verottajasta huolimatta korvaus näkyy hyvin tilissä.

5. Blogiyhteistyöt. Tämä on yksi tekijä, jossa pitäisi taas aktivoitua. Noin vuoteen en ole tehnyt yhtään yhteistyötä, mutta 2016 sain mukavasti blogituloja pienellä vaivalla. 

Kuukausipalkka ei kauheasti motivoi tuloksellisempaan tai tehokkaampaan työhön. Pitäisiköhän siirtyä myyntihommiin, jotta pääsisi provikoille?

Ymmärrän kyllä, että perustoimeentulo kun on vakaa, sitä jotenkin "tyytyy". Työssä pitää olla muitakin motivaatiotekijöitä, vähintään kollegat ja että voi tuntea itsensä tärkeäksi. Minulla henkilökohtaisesti ahkeruus on tärkeä arvo ja mielelläni olen ahkera, jos se hyödyttää taloudellisesti.

Miten palkka sinua motivoi tai työntekoon vaikuttaa?




13 kommenttia:

  1. Minulla kuukausipalkkaa paremmaksi motivaattoriksi muodostui vähitellen vapaa-ajan ostaminen. Siitä se sitten lähti, taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu. Kyllä kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eikö tuossakin vapauden mittarina ole toisaalta raha? :) Hienoa, että kannatti!

      Poista
    2. Minulla se lähti ensin siitä että halusin olla töissä vaan kolmipäiväisesti. Sitten vasta tajusin alkaa keräämään rahaa (säästää ja sijoittaa ja korkoa korolle), jolla ostan vapaa-aikaa. Mutta toki minulla vieläkin motivaattorina toimii raha.

      Poista
  2. ”Itse tienasin joka päivä n. 10 euroa lisää puhtaana käteen palauttamalla säkillisen pulloja! Tuohon aikaan tämä ei ollut veronalaista ja työnantaja tämän myös salli. ” Mikä lakimuutos tämä olisi ollut? Minulle ei tule mieleen, että mikään olisi muuttunut viime vuosikymmeninä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm eikö muutamia vuosia sitten tullut se, että pullonpalautusvaroista pitäisi tehdä veroilmoitus ainakin tietyissä tapauksissa? Lisäksi hotellisiivouksessa kai aika usein on kielto, etteivät yksittäiset työntekijät saa viedä pulloja vaan niillä ostetaan kahvit tai firma vie rahat..

      Poista
    2. Mitään muutosta tuloverolakiin ei ole tullut pullonpalautusrahojen verovapauden/veronalaisuuden osalta, vaan iltapäivälehdet taisivat muutama vuosi sitten ottaa vain asiakseen "uutisoida" tästä. ;) Muutenkaan pullonpalautuksista ei ole mitään erityistä sääntelyä, vaan tuloverolain mukaan sellaiset tulot, joita ei ole erikseen säädetty verovapaiksi ovat veronalaista tuloa. Tällaiseksi verovapaaksi tuloksi ei ole erikseen säädetty kerätyistä palautuspulloista saatavia tuloja, joten ne ovat veronalaista tuloa ja tulisi näin ollen ilmoittaa veroilmoituksessa. Eri asia sitten on se, kuinka moni näin tekee. :)

      Postauksen varsinaiseen aiheeseen voisin kommentoida sen verran, että itse olen huomannut työmotivaationi laskeneen roimastikin erityisesti epäonnistuneiden palkkaneuvotteluiden jälkeen. Hyvää palkkaakin korkeammalle arvostan esimerkiksi hyvät työkaverit ja balanssin työn ja vapaa-ajan välillä, mutta kyllä tuo työantajan nihkeä suhtautuminen pyytämääni palkankorotukseen vaikutti silti negatiivisesti työmotivaatiooni.

      Poista
    3. Okei, en muistanutkaan tarkalleen miten tuo meni.
      Tuo on kyllä totta, että epäonnistuneet neuvottelut varmasti laskevat motivaatiota kuin lehmän häntä..

      Poista
  3. Ei sillä palkalla lopulta ole niin väliä jos tykkää elää vähällä eikä lisäraha tuo enää parempaa elämänlaatua. Aiemmin halusin haalia rahaa maksimimäärän mutta nyt kun on mukava asunto alla ja sopivasti sijoituksissa rahaa kiinni niin mitäs sitä lisärahalla tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä kuukausipalkalla se kääntyykin niin, ettei tavoittele lisäeuroja vaan kulutuksen vähentämistä.. kait.. yritän ainakin ajatuksen tasolla :D...

      Poista
  4. Raha varmaan motivoi niin kauan kun sillä tekee jotain tai jos siihen keskittyy. Voin sanoa, että itseäni raha motivoi ja ajaa tällä hetkellä erittäin paljon eteenpäin, koska se on väline tavoitteen saavuttamiseen. Oikeastaanhan siis jokainen extraeuro on askel enemmän kohti tavoitetta.

    Veikkaan, että tuo vain hetken motivoituminen näkyy ihmisillä, jotka joko kuluttavat kaiken, mitä saavat (riippumatta tulotasosta) tai ihan tavallisella ihmisellä, jolla rahat makaavat tilillä. Mikäli rahalla ei sinänsä ole mitään syvempää merkitystä elämässä eikä sitä pysähdy ajattelemaan, ei se varmasti myös motivaattorina toimi.

    Itsellä kokemusta kohdista 2,3,4. aivan samanlaisissa tehtävissä. Ja jokaikinen kerta kyllä menin viikonloppuylitöihin kun oli mahdolista. Opiskelijana kun viihtellä onneksi voi olla (ja yleensä onkin) arkipäivänä, niin viikonlopputyöt ovat parasta mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuo, että kun rahalla on syvempi merkitys niin se motivoisi enemmän ja pidempään.

      Poista
  5. Kyllä se on pakko vaan myöntää, että palkalla(kin) on väliä. Itse olen nyt vuoden verran tehnyt osittain provikkapalkalla hommia ja jotenkin kummasti on mielekkäämpää kun joka kuussa ei tule sentilleen samaa summa tilille. Välillä vähemmän, välillä enemmän, mutta juuri se että voi vaikuttaa omiin tuloihin, tuntuu kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että voit vaikuttaa ja se innostaa tekemään mielekkäämmin.

      Poista