tiistai 3. huhtikuuta 2018

Mainio maaliskuu - katsaus kuluihin

Maaliskuun kuukausikatsaus oli helppo tehdä, tosin havaitsin yhden ISON vaateostoksen puuttuvan kokonaan tilitapahtumista eikä se näkynyt siellä edes varauksena. Se on oikeasti siis maaliskuinen tapahtuma, mutta varmaankin sitten näkyy huhtikuussa.

Maaliskuussa tein paljon töitä, kevät alkoi voittamaan, ystäviä vieraili ja viihdytettiin ja kävin yhdellä työmatkalla. Sokoksen 3+1 päiviltä laadukas pitkähihainen t-paita ja paketti urheilusukkia. Ostin myös tosiaan kesäksi muutaman kotimaisen laadukkaan vaatekappaleen (eettisyys ja kestävyys edellä) mutta ne eivät näy tässä. Lemmikeille ostin tarvikkeita eläinliikkeestä ja apteekista ja kestävät ainakin 2 kuukautta. Apteekista myös itselle useita tuotteita.

Aloitin hierojakuurin hartioiden kuntoon saamiseksi, ja kävin kaksi kertaa hieronnassa. Nyt onneksi hiihto on myös auttanut, kunhan vain ehtisi ladulle :)..

Maaliskuu oli myös siinä mielessä poikkeuksellinen, että ostin kirjan (mitä en yleensä ikinä tee, mutta pian kuulette miksi!), osallistuin liikuntatapahtumaan ja kävin mm. uimassa ja elokuvissa.


Tulot (palkka) 2253,25

Menot
Asuminen
Lainanlyhennys ja korko 405 €

Muut lainat
Opintolaina 115 €
Muut menot
Ruokakauppa 216,86
Lounasruokailu 94,61
Muu ravintolaruokailu 81,15
Alkoholi tai kahvittelu 42,8
Vaatteet ja varusteet 34,95
Harrastukset 1,5
Kulttuuri 39
Koirien menot 95,09
Apteekki 78,05
Kosmetiikka 69,74
Auton kulut 60
Hieronta 53
Yhteensä menot 982 €

Lopputulos


Säästöön 1 272 €
Säästöön ilman asuntolainaa 867 €
Säästöprosentti 56,43 %
SP ilman lainaosuutta 38,46 %

Jos vaatehankinnat laskee tähän mukaan, silti ihan ok kuukausi. Pitää nyt tsempata ruokakuluissa ettei huhtikuu paisu liikaa.

edit 4.4.18: säästön osuus ilman asuntolainaa ja säästöprosentti ilman asuntolainan osuutta korjattu laskuvirhe!


8 kommenttia:

  1. Yli 50%:n säästöaste! Helppoa kuin heinänteko, eikö ;)

    VastaaPoista
  2. Miltä nyt tuntui kun oli iso säästöprosentti? Tuntuuko erilaiselta kuin sellaisena kuukautena jolloin kului paljon enemmän rahaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä huonolta koska tiedän että kaksi isoa hankintaa/kulua menee huhtikuulle. Yritänkin nyt tsempata huhtikuun muiden kulujen osalta.. Mutta oon mä ennenkin lähes näin hyviin lukuihin päässyt :)

      Poista
  3. Lähes 40 % säästöaste ilman asuntolainalyhennystä on jo hyvä saavutus. Tuntuuko, että jostain tarvitsee tinkiä tällaisella säästöasteella?

    Itse olen näitä blogeja jonkin aikaa jo lueskellut ja päätin itsekin ryhtyä tuumasta toimeen. Oheisessa osoitteesta tuore blogi: https://tiemenestykseen.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes mahtava kuulla, että uusia blogeja tulee! Laitetaan seurantaan ja käythän jatkossakin kommentoimassa.

      En varsinaisesti tingi mistään, isoimmat palaset kun on paikoillaan niin homma sujuu.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sen maksaa toinen asukas :) Edullinen on, eli puoliso ei pystyisi missään muualla asumaan näin halvalla.

      Poista