maanantai 14. toukokuuta 2018

Kesälukemista: Timanttipesula

Minulla oli jo talvella ilo päästä kuulemaan Unna Lehtipuuta livenä. Unna kirjoittaa ja kertoo vauraudesta - ja jos olet lukenut hänen kolumnejaan, tiedät, ettei tässä puhuta pelkästään rahasta. Vauraus on niin paljon muutakin, kuten itsekin ajattelen.

Unnalla on uskomatonta elämänkokemusta maailman köyhimmistä slummeista alkaen ja hän vaikuttaa tekevän työkseen juuri oikeita, häntä itseään inspiroivia asioita.

Maaliskuun kuukausikatsauksessa lupasin kertoa, miksi olin ostanut kirjan. Tavattuani Unnan minun oli aivan pakko hankkia hänen Timanttipesula-kirjansa. Luin kirjaa hiljaksiin iltaisin ja tein kirjan harjoitteita jälkikäteen.
Unna Lehtipuu: Timanttipesula, 2016. Talentum Pro.

Yksi minuun vaikuttaneista aiheista oli teema rahauskomuksista. Kirjassa ohjataan pohtimaan omia lapsuudesta jääneitä rahaan liittyviä ajatusmalleja sekä yhteiskunnallisia malleja; esimerkiksi sanontoja rahaan liittyen.

Olen prosessoinut hiljalleen asiaa ja todennut itsessäni ainakin seuraavia havaintoja/uskomuksia:
  • Huono omatunto siitä, että pystyn hankkimaan jotain, joka ei ollut tavallista lapsuudessani. Esimerkiksi matkailu, kalliit vaatteet ym. Osittain tämä uskomus varmaan estää minua nauttimasta tai jopa hankkimasta asioita, joista olisi minulle iloa. 
  • Ulkonäköön panostaminen ei ole tärkeää. Työssäni minulle olisi hyötyä siististä ja edustavasta ulkoasusta, myös urakehityksen kannalta. Silti en jotenkin koe omakseni sellaista viimeisteltyä lookkia - vaan tunnen pröystäileväni ja olevani turhamainen! Fakta vaan on se, että minun ammatissani ulkoasun pitää olla erilainen kuin monissa muissa ammateissa, joissa voi huoletta pukeutua villapaitaan tai työnantaja tarjoaa asun. 
  • Säästäminen on mahdotonta. Onneksi taklasin tämän uskomuksen kuitenkin jo n. 25 vuotiaana luettuani kesälomalla talouskirjoja ja blogeja. 
  • Pitkäjänteinen säästäminen ja korkoa korolle-ilmiö eivät onnistu kohdallani, koska jotain pahaa kuitenkin sattuu. Epäilen aloittamista ja uskomista, koska pelkään kaikkia mahdollisia ikäviä elämän varrelle sattuvia asioita. 
  • Naisena minulla olisi hyvä olla vähän vähemmän rahaa kuin miehelläni. 
Eivät edellä luetellut niin vahvoja ole, että ne vaikuttaisivat arkeeni. Kuitenkin jossain syvällä tajunnan tasolla saatan ajatella noin!


Kirja on hyvin käytännönläheinen ja kevyt lukea. Toisaalta se voi aika raadollisesti tuoda sinusta itsestäsi esiin syvälle kätkettyjä ajatuksia ja uskomuksia, jos lähdet tekemään ohjattuja harjoituksia. Suosittelen kirjaa kaikille sijoittajille ja säästäjille, koska se auttaa tunnistamaan muitakin vaurauden muotoja kuin rahan. 

2 kommenttia:

  1. Tähän on varmaan hyvä laittaa myös vinkki Suplaan, josta löytyy Terhi Majasalmen ja Unna Lehtipuun Rikastamo-niminen podcast ohjelma. Yhden ohjelmaosuuden nimi siellä on, timanttipesula. :)

    VastaaPoista
  2. Minä kävin eilen kirjastossa lainaamassa tämän kirjan ihan sen vuoksi, että bongasin sen sinun blogista. Odotan innolla päästä lukemaan kirjaa (kunhan arjessa vapautuu sen verran aikaa, että ehdin keskittyä). Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista