keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Hyvän joulun toivotukset - nettovarallisuuden kasvu 2018 yli 50 %

Voi moro, minkä hauskan yllärin keksin! Katsoin huvikseni päivän tunnusluvut verrattuna viime vuoteen.

Kuva: Mel Poole, Unsplash.com


Nettovarallisuuden kasvu vuodessa 7890 euroa, mikä tekee melkein 55 % nousun viime vuoteen!
Koko vuosi meni ihan mönkään ja vain muutama tai ehkä yksi kuukausi oli taloudellisesti hyvä. Pitkäjänteinen pienikin tekeminen näköjään kuitenkin tuottaa tulosta. Toki tässä auttaa sekä lainojen lyheneminen että samalla säästäminen.

Jos samaa tahtia nettovarallisuuden kasvattamisessa pystyn ylläpitämään, minulla olisi vuonna 2022 jo melkein 130 000 euron nettovarallisuus ja siitä eteenpäin aika nopeasti jo puoli miljoonaa - siis teoriassa. Totuushan ei samalla kaavalla ihan noin mene, mutta hauska leikitellä ajatuksella. Asuntoni arvo ei nouse satoja tuhansia enkä palkkatuloista saa sijoitettua niin paljoa, että tuollaisia lukemia saisin kasaan. Todennäköisesti. Mutta kaikkihan on mahdollista ;)


Kuluneesta vuodesta

Vuosi on ollut vaiherikas niin töiden kuin siviilinkin puolesta. Työelämässä kohtasin vaativia tilanteita ja koirani sairasti ja joutui leikkaukseen. Keväällä taisin olla uupumuksen rajalla, kun sykekello näytti työpäivän ajan sykkeiksi 100. Sata lasissa sitä joutuikin hetken aikaa menemään, kun oli oman duunin ohella vielä projektia ja muutenkin kovasti paineita. Nyt syksyllä taas on ollut kaikenlaista puolipakollista menoa ja häppeninkiä, ja yhdistyshommatkin jatkuvat edelleen. Työelämän puolella kuitenkin normaalia rytmiä.

Blogi on valitettavasti jäänyt häntäpäähän prioriteettijärjestyksessä, mutta älkää huoliko, luen kanssabloggaajat teidän tekstejänne kyllä päivittäin. Ne lämmittävät mieltä ja tuovat rentoutta päivään.

Miten eteenpäin?

Suorittamisesta täytyy päästä eroon. Hankin itselleni vihon, jonne kirjoitan onnellisuuspäiväkirjaa. Aion lopettaa turhien asioiden tekemisen ja liian muista huolehtimisen. Töissä aion pitää taukoja. En varmaan ole tähtipelaajan roolissa ensi vuonna työelämässä, mutta se ei nyt haittaa. Kuten aiemmin kirjoitin, perheen perustaminen on haaveena ja se onkin yksi taloudellisen elämän kannustin. 
Aion edelleen käyttää rahaa iloisiin kivoihin asioihin ja samalla elää taloudellisesti pitkäjänteistä elämää. 

Hyvää ja Rauhallista joulun aikaa kaikille teille! 

9 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen postaus! Niin kannatan noita taukoja työelämässä. Mä just tänään aloittelin myös tuollaista päiväkirjaa, johon listaan päivän oivalluksia. Ensimmäiset merkinnät ovat: 1) Jokainen henkäys on ainutkertainen ja 2) Mieltä vastaan ei kannata taistella. Häviät sille aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä merkintöjä sinulla :) Pydähdyshetkiä tulee useammin jos ottaa jonkin tällaisen päivittäisen tavan.

      Poista
  2. Tuohan on ihan mieletön summa! Hyvä sinä!! :) Onnellisuuspäiväkirja kuulostaa hyvältä idealta. Monesti sitä itsekin pysähtyy miettimään miten moni asia oikeasti on tosi hyvin omassa elämässä :)
    Ihanaa joulun aikaa sullekin :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa lukuja! Uskon varsin hyvin, että mikäli pörssit ovat suotuisia, pystyt helposti kasvattamaan ensikin vuonna varallisuuttasi 55%, jos tämä vuosi oli huono! Ja vuosi vuodelta se helppottuu entisestään kiitos korkoa korolle-ilmiön. Asuntolainaa vähentämällä kun nettovarallisuus nousee kuin itsestään muutenkin ;)

    Kiva kuulla, että tasapaino on löytymässä. Turhaa burnoutata tässä kohtaan elämää vielä :D Mieluusti ei ollenkaan...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos uskon valamisesta. Periaatteessa samalla tahdilla jatkaminen ei olisi mahdottomuus elleivät kurssit ole pitkään alhaalla ja pystyn säästämään enemmän kuin tänä vuonna.

      Sinäkin taidat olla hyvässä asiantuntijapestissä, joten toivon että osaat pitää rajasi tulevaisuudessakin jos haasteet kasvavat :)

      Poista
  4. Nyt jos tilanne sallii niin muutama hyvä ostos vaikka itselle joukulahjaksi osake- tai rahastomarkkinoilta, ja pottihan kasvaa sitten nousuvaiheessa ihan itsestään (voi miten helposti sanottu...) :)
    Kovin hyvä kasvu% sulla näin "huononakin" vuotena, hyvän vuoden sattuessa vain taivas on rajana! Kertoo nykyajan työelämästä paljon tuo "Töissä aion pitää taukoja". Niin aioin minäkin, mutta ei se edelleenkään joka päivä onnistu vaikka kuinka parhaansa yrittää.. Toivottavasti sä onnistut paremmin :)

    Ihanaa joulun aikaa! *<|:)

    VastaaPoista
  5. Onnellisuuspäiväkirja kuullostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  6. No niinhän se on, että pitkäjänteinen strategia syö pientä taktista härväämistä aamupalaksi. Miljoona, täältä tullaan!

    VastaaPoista