keskiviikko 17. elokuuta 2016

Hyvinvointivalaistuminen ja epäonnistuneet verkko-ostokset

Hieman enemmän työelämään ja hyvinvointiin liittyvää asiaa tällä kertaa. Sain nimittäin viime viikolla karvaan, mutta toivottavasti ikimuistoisen opetuksen omasta hyvinvoinnista. Vatsani kipeytyi parissa päivässä aivan tosi kipeäksi. Ylävatsaa poltti ja ruokailusta tuli epämiellyttävä tapahtuma. Töissä irvistelin. Viikonloppuna kun lähdettiin porukalla syömään oli pakko kulkea apteekin närästyslääkehyllykön kautta. Ilta päättyi vatsakipujen lisäksi pääkipuun. Oli pakko alkaa miettiä, mistä kipu johtui. Pikku hiljaa tutkittuani palaset loksahtivat kohdalleen: kesän aikana oli tullut myös muutama lisäkilo ja vatsa oli jo jonkin aikaa kuin ilmapallo. Ongelma ei johtunut yksittäisestä  tekijästä, vaan oli monen asian ja pidemmän aikajakson summa.

- Liikuntaharrastukseni jäi pois uuteen kaupunkin muuton yhteydessä ja odotin, että saisin töistä tyky-seteleitä, jotta voisin taas alkaa käymään...
- Koiralenkit olivat lyhentyneet jonkin verran entisestä.
- Söin hirveän raskaita lounaita ravintoloissa kulutukseeni nähden.
- Stressasin töissä turhasta. Tai oikeammin siitä, ettei mitään töitä ollut.
- Ja sitten ehkä suurin syyllinen: "säästin" aikaa aamutoimissa ja aloin juoda aamukahvia kodin sijaan töissä. Aloin myös syömään aamiaista työpisteellä (en tiedä onko hyväksyttyä, joten söin hätäisesti puoliksi salaa :D). Vatsan toiminta meni ihan sekaisin ja muuttui epäsäännölliseksi, kun töissä ei mukamas kehdannut tai ainakaan kovin rauhassa päässyt vessaan. Sori suora puhe, mutta tämä "ajan säästäminen" oli kyllä typerin oikku minulta pitkään aikaan. Kuka oikein suunnittelee työpaikkojen wc-tilat, kun niistä aina kuuluu äänet joko viereisiin koppeihin tai sitten johonkin asiakastiloihin?? Ei ihme, että meillä kärsitään niin paljon vatsavaivoista!

Onneksi tajusin kuvion ja nyt alle viikossa alan olla kunnossa. Olen syönyt lähinnä kasvissosekeittoja ja vältellyt myös leipää ja sokeria. Kävin pitkästä aikaa liikkumassa. Kivut ja stressi ovat poissa. Olen mennyt ajoissa nukkumaan ja nukkunut pitkään (eli 6:45 saakka ;)). Varjopuolena tässä tietysti on se, että töissä joutuu olemaan pidempään jos aamusta liukuu myöhemmin paikalle. Mutta se on pieni hinta muusta hyvinvoinnista. Toivon, että en enää koskaan unohda tätä opetusta!

Onko teillä vastaavia kokemuksia, että olette tehneet elämäntapamuutoksia tai vahingossa turmelleet hyvinvointianne?


No sitten ne epäonnistuneet verkkoshoppailut...
Tilasin elämää helpottaakseni alusvaatteita ja sukkia Sokoksen verkkokaupasta. Tilauksen ilmoitettiin olevan jo matkalla, kun sain henkilökohtaista sähköpostia. Eräs tuote puuttuikin kokonaan, joten hinta palautettaisiin. OK. No sitten hain paketin näppärästi marketin noutolokerosta. Eräs tuote oli ihan väärän värinen, joten palautukseen menee sitten sekin. Sainpahan ainakin pari onnistunutta tuotetta sitten ilman toimituskuluja. Pitää vielä yrittää ostoksia uudelleen, jotta saan vaatekaapin perustan kuntoon syksyä varten. 

Suosituksia edullisista ja hyvälaatuisista naisten alusvaatteista verkossa? 

8 kommenttia:

  1. Sukat kannattaa ainakin ostaa sukkanetistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Seuraavan kerran kun tulee tarve niin muistan tuon.

      Poista
  2. Mulla oli 10 vuotta sitten stressin takia samoja ongelmia. Kuitu (ennemminkin kasviksista kuin leivästä) ja säännölliset ateriavälit olivat pelastus. Ja the most important thing: kaurapuuroa aamupalaksi! Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, mutta se vuoraa vatsan kaurakalvolla ja massu kestää sitten paremmin. On myös varmaan halvin aamupala ikinä! :D
    Ja jottei puuro ala tökkiä, työnnän sinne sekaan milloin mitäkin, marjaa, hedelmää, jogurttia yms.
    Muista myös juoda paljon vettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan muuten samat vinkit on täällä! Kasviksia menee ja puuro kuuluu jokaiseen aamuun. No okei, tylsistymisen välttämiseksi välillä jotain muutakin :) Monet valittavat, että puurosta jää nälkä, mutta jos laittaa pähkinöitä tai raejuustoa ei taatusti jää. Lisäksi lounaaseen mennessä kuuluukin tulla ammottava nälkä, silloin kalorit palaa :) Lounasnälässä ei kuitenkaan koskaan ala heikottamaan.

      Poista
  3. Oman hyvinvointini uusin havainto on se, miten hyvä olo onkaan, kun syö 5-6 kertaa päivässä :D Aamuisin aamupala ei oikein maistu, mutta olen nyt sitkeästi päättänyt syödä. Kunnon lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Olo on energinen koko päivän ajan sen sijaan, että närppisi aina jotakin pientä suuhunsa ja kaiken aikaa on nälkä. Loppui vuosia kestänyt vatsan turvotuskin. Eilen sain vihdoin ja viimein itseni uimahalliinkin tavoitteena käydä uimassa kahdesti viikossa, mahdollisesti jopa kolmesti. Ihmisen perusjuttuja nuo, mutta stressaantuneena ja ylikuormittuneena perheenäitinä tällaisetkin jutut on sitten ehtinyt unohtaa... No, oppia ikä kaikki... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet saanut pieniä muutoksia arkeesi. Ne selkeästi kyllä ovat piristäneet :) Helposti säästääkseen vaivaa/aikaa/rahaa jollekin muulle, tekee valintoja, jotka kostautuvat itselle.

      Poista
  4. Hassua, että sulla on ollut täysin samoja oireita kuin mulla! Pahinta oli syödä punaista lihaa lounaalla, jonka jälkeen saikin olla koko iltapäivän aivan nukuksissa. Päivä lähtee ainakin itselläni hyvin käyntiin tutuilla aamurutiineilla. Mulla on tapana juoda aina sellaista viileää vettä tyhjään vatsaan.

    Kumma, että jotkut verkkokaupat onnistuvat aina sähläämään nuo tilaukset. En ole itse Sokokselta tilannut, mutta kaveri saa sieltä joka toinen kerta aina väärän kokoisia t-paitoja. Mä olen tullut vähän varovaisemmaksi verkko-ostoksissa, nyt kun Anttilalle kävi miten kävi. Olen koittanut lukea netistä kaikenlaisia keinoja suojautua nettishoppailun riskeiltä, ja ehkä kohta uskallan taas : D Jos muilla on samanlaisia ajatuksia, niin kannattaa lukaista vinkit ainakin täältä ja täältä.

    Toivottavasti saat pidettyä stressin poissa jatkossakin ja elintavat kunnossa ; )

    T. Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiva" kuulla, etten ole yksin vaivan kanssa. Edelleen yritän opetella hyviä ruokailutapoja ja keinoja jättää rasvaiset hampparit väliin. Keitot ovat toistaiseksi paras ruoka, varmaan toipuminen vähän kesken edelleen. Anttilan tapaus oli kyllä yksi massiivinen esimerkki, että jotain voi sattua.

      Kiitos kun vierailit ja kommentoit, tulehan toistekin :)

      Poista