sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Onko vaurastuminen muoti-ilmiö?

En tiedä onko vain käsitykseni vinoutunut, mutta viime aikoina on tuntunut siltä, että säästäminen ja sijoittaminen on lähes kaikkien harrastus. Toki itse seuraan somessa ja työssänikin sellaista mediaa, jossa pääaiheena ovat talousasiat. Käsitykseni saattaa olla vinoutunut (vähän niinkuin Clinton-harha).
Talousaiheisia blogeja on pulpahdellut blogiurani aikana kymmeniä lisää, eri some-kanavat pursuavat säästämisen ja sijoittamisen asiaa ja telkkarissakin on aihetta paljon käsitelty. 

Taloudellinen vapaus


Näin Suomi säästää-tutkimuksessa 91%:lla vastaajista jäi jotain säästöön. Huomattava muutos on tutkimuksen mukaan tapahtunut myös taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa:
"Joka neljäs (25 %) säästi siksi, että halusi vaurastua ja olla taloudellisesti riippumattomampi. Lukema oli huomattavasti korkeampi kuin viime vuonna (16 %).Linkki Säästöpankkiryhmän Näin Suomi säästää-tutkimustuloksiin.

Myös Nordean Ajassa-palvelussa kirjoitetaan taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemisesta, toki vain pintaa raapaisten ja säästämisen säännöllisyyttä korostaen. Asuntosijoittamisestakin puhutaan mediassa, kuin se olisi hyvinkin tavallista (onko se?!) ja rahastoissa tai osakkeissa on sijoituksia muistini mukaan joka neljännellä, mikä minusta tuntuu paljolta. 

Mulla tulee jostain syystä enemmän negatiivisia kuin positiivisia tuntemuksia tästä "valtavirtaistumisesta". Pelkoa siitä, että olenko omine tapoineni ja säästösummineni sittenkin aivan aloittelija ja tavis. Enkö olekaan uniikki lumihiutale ja enkö kuulukaan mihinkään salaseuraan? No toki olenkin vasta ihan tavis, mutta silti ehkä keskimääräistä kiinnostuneempi. Ahdistusta koen siitä, että jotenkin tuntuu siltä, että kaikki eivät voi elää taloudellisesti riippumatonta elämää, ainakaan ihan vielä. Joidenkin on pakko ylläpitää toimintoja ja koodata niitä robotteja ;).. Ja jos muutkin ovat säästäneet, jopa enemmän kuin minä, niin saavutanko taloudellista riippumattomuutta hitaammin?

Toisaalta, jos ajatellaan laajemmalti valtavirran vaurastumisen positiivisia vaikutuksia:

  • ympäristön kuorma vähenee kun materiaa ostetaan vähemmän kun ylijäävät rahat laitetaan sijoituksiin
  • yhteiskunnallisen tuen tarve vähenee, kun monella on mahdollisuus selvitä taloudellisista takaiskuista omin voimin
  • meillä on mahdollisuus auttaa toisiamme ja heikoimpia
  • voimme alkaa taloudellisesti riippumattomampina rikkomaan työelämän rakenteita ja sääntöjä isolla joukolla, kun yksin se on tavalliselle työntekijälle ollut jopa mahdotonta
P.Ohatta-blogin kirjoittajan esiintyminen Suomi Areena -tapahtumassa  aloitti ehkä jonkinlaisen käsittelyaallon eri medioissa ja ajatus on varmasti muhinut monen kansalaisen päässä. Terhi Majasalmi on kirjoittanut pitkään Ilta-Sanomissa oman talouden aiheisiin liittyvää blogia.

Eivät nämä asiat siis uusia ole, mutta uudet sukupolvet kokevat ne ensimmäistä kertaa. Pitää opettaa, kertoa, valistaa ja markkinoida. Mistä tulikin mieleeni, että kävin tällä viikolla oranssin pankin järjestämässä nuorille suunnatussa oman talouden illassa. Ensin esiteltiin rahastosäästämistä ja ASP-tiliä, ja ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja kysyä suorien osakesijoitusten hinnoista. Ei kuitenkaan tarvinnut, sillä niistäkin kerrottiin esityksessä.  Mielenkiintoinen paketti heillä olisi tarjolla, ja lisäksi vielä niin näppärästi hienon mobiilipankin kautta hoidettavissa. Taitaa itselläkin lähteä pankki vaihtoon tässä ennen pitkää, sillä oranssin pankin kotimaisuus ja todellakin se makea mobiilipankki houkuttelevat. 

Olenko yksin ajatusteni kanssa, ja onko tästä teemasta kirjoiteltu jossain aiemmin? Mitenköhän Mustachiansit tämän valtavirtaistumisen kokevat? 

Tulipa paljon linkkejä tällä kertaa, ei kuitenkaan ollut yhteistyöpostausta lainkaan :)

22 kommenttia:

  1. itse olen huomannut kanssa verrattuna reilun vuoden takaiseen muutoksen. Kaikissa pankeissa mainostetaan vaurastumista asuntolainan ohella ja osakesijoittamista. Huomaa että et ole enää outolintu vaan osa harmaata massaa. se että kuinka paljon ihmiset tietävät sijoituksistaan sitten kertoo jonkin verran... jos vedät kadulta ihmisiä ja kysyt sijoitatko ja jos sijoittat niin miten ...sit jos tulee rahastoa esimerkiksi mikä monella on niin mihin se rahastosi sijoittaa? mitkä on kokonaiskulut? voi tulla monella hetki että eipä tiedäkään kun on otettu mitä pankki on tarjonnut... mutta tämäon positiivinen muutos että tehdään edes jotakin =)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se aika peruskauraa on jo, että suurimmalla osalla on säästötavoitteet ja arvo-osuustilit. Opintolainat sijoitetaan osakkeisiin tai asp tilille. Elämästä nautitaan vähemmällä materialla, mutta samalla laadukkaammin. Minusta se on ihanaa, että ihmiset pitävät huolta itsestään ja taloudestaan. Siitä hyötyy kaikki, yhteiskunta ja yksilö sekä ympäristö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä opintolainan sijoittamisesta oli muuten Hesarissa vastikään juttu. Sai mielestäni aika kovaa kritiikkiä, sillä lainaa valtiontakauksella ei oikeastaan ole tarkoitettu sijoitustoimintaan (ymmärrettävästi) ja moni opiskelija joutuu ihan ottamaan lainan ihan henkensä pitimiksi. Ehkä tässä on kyse luokkaeroista.

      Poista
  3. Varmaan yleisempää kuin aikaisemmin ihan vain elintason nousun johdosta, mutta kun katson ympärilleni niin... Täyteen taloudelliseen riippumattomuuteen tavoittelijoita on kyllä varmaan vain kourallinen blogosfäärin ulkopuolella. Se kuitenkin vaatii ihmiseltä erittäin paljon jokaisella elämän eri alueella. Tuo termi "taloudellisesti riippumattomampi" on kyllä tutkimuksessa jotenkin erittäin hassu. Ja järkyttävän korkea prosentti. En ole tutkinut, mutta pitäisi joskus katsoa, kuinka paljon suoraan taloudelliseen riippumattomuuteen MMM:n/Pohatan kaltaisia blogejakin meillä Suomessa on. Uskon, että luku on kaikesta huolimatta alle 20.

    Minusta olisi mukava, jos arjessa pystyisin asiasta puhua ilman, että ihmisten kulmakarvat nousisisvat epäuskosta tai ymmärtämättömyydestä. Vain näitä kahta reaktiota olen kohdannut jos olen jollekin asiasta puhunut. Blogien ulkopuolella en ole asennemuutosta huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole huomannut omassa (erittäin pienessä) kaveripiirissäni mitään eroa nyt ja muutama vuosi sitten. Samat henkilöt säästää kuin aiemminkin, ja toiset taas ei.

      Asiat ovat kyllä olleet tapetilla uutisten takia, sen voin myöntää. Mutta ovatko ihmiset oikeasti alkaneet sijoittamaan enemmän, sitä on vaikea sanoa. Ainakin tuo esittämäsi tutkimus toteaa että olisivat.

      Tuo tutkimuksen "Taloudellisesti riippumattomampi" tulee mielestäni käsittää niin että ihmiset eivät halua olla pulassa jos esimerkiksi tulee vesivahinko itse maksettavaksi, tv hajoaa tms. Ei suinkaan että 25% ihmisistä haluaisi tulla täysin taloudellisesti riippumattomaksi. Ainakaan omat empiiriset tutkimukseni eivät tue tätä väitettä ollenkaan. Olen jutellut asiasta lukemattomia kertoja eri ihmisten kanssa, eikä ole tullut netin ulkopuolella vielä ketään vastaan jolla olisi samat tavoitteet.

      Tulee mieleen se pikavippu mainos mikä tulee radio NRJ:llä koko ajan jossa pariskunta haluaa tehdä mm. remontin ja ostaa maton lainarahalla. Ehkä tuo "taloudellisesti riippumattomampi" tarkoittaa että ihmiset säästävät siksi ettei heidän tarvitse ottaa kallista lainaa maton takia =D

      Poista
    2. Joo ja jos mietitään että joka kymmenennellä on maksuhäiriömerkintöjä, se porukka on aika lailla eri kuin se joka säästää rahastoihin tai osakkeisiin.

      Poista
  4. Vajaan 10 vuoden perusteella menee vähän aalloittain tämä säästäminen ja sijoittaminen keskustelut valtavirrassa. Välillä on hiljaisempaa ja sit tulee taas aktiivisempi jakso. Aina on hieman eri pääteema. Milloin asunnot, rahastot, eläkesäästäminen, taloudellinen riippumattomuus jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkotason ollessa näin matala pankit kaipaavat toki lisää rahaa, johtuisiko siitäkin.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus. Itsekin sitä haluaisi olla jotenkin fiksumpi kuin muut, kun tajuaa säästämisen päälle. Todellisuudessa koen olevani ehkä järjestelmällisempi, mutta en parempi. Siinä mielessä on hyvä, että kaikki eivät karsi kuluja, koska mitä tapahtuu Suomen kansantaloudelle, jos kulutus romahtaa?

    VastaaPoista
  6. Samoilla linjoilla kuin sinä ja Kuusivuotissuunnitelma^. Luin ton saman "näin Suomi säästää" ja kirjoitin oman mielipiteeni joku aika sitten eli musta on positiivista, että ihmiset säästää pahan päivän varalle koska velkakierrettä en toivo kenellekäään. Kuitenkin olisi kiva olla juurikin fiksumpi kuin muut. Myönnän myös että se tuo säästämiseen ja taloudellisen turvallisuuden tavoitteluun jotain epämääräistä lisäarvoa, kun tiedän etteivät kaikki tee sitä. Mitä hauskaa olisi hautoa puolen miljoonan omaisuutta ja siirtyä tekemään 15-tuntista työviikkoa jos kaikki muutkin pystyisivät siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös se olisi ihan yhtä hauskaa =D Ei kai se saa vaikuttaa suunnitelmiisi mitä muut tekevät. Sinähän elät ja säästät vain itsellesi.

      Poista
    2. Paljon kivampaa ku voi ajatella et lällislää! :D mut joo pidemmän päälle ehkä tylsää kun perhe ja kaverit on töissä ja koulussa arkipäivät :)

      Poista
  7. Jos ajatellaan, että 30-40 vuoden päästä ei eläkkeistä ole enää tietoakaan niin nyt on kyllä jo viimeinen hetki alkaa valistaa kansaa taloudellisen riippumattomuuden iloista. Mielestäni tämä säästöbuumi lähti nimenomaan eläkekeskustelusta, kun eläkeikää lähdettiin nostamaan ja kaikenlaiset eläkerahastot tulivat markkinoille.

    Jalo aate voisi olla tämä, mutta uskon kyllä edellä kommentoijien tavoin, että pankkien on kompensoitava pieniä korkoja enenevissä määrin muilla sijoitustuotteilla. Isoilla tahoilla onkin sitten varaa ja kykyä rummuttaa asiaansa koko kansan tietoisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta kun miettii, niin sijoitustuotteita on ollut saatavilla massoille ja helposti vasta ehkä 15 vuotta. Erityisen helposti ehkä vasta 10 vuotta. Siis kasvottomasti ja muutamalla klikkauksella. Ei tarvitse enää marssia paikkakunnan ainoaan pankkiin ja esittää rikasta :D

      Poista
  8. Olen samaa mieltä, että uutisointi ja blogimäärä on kasvanut huomasti viimeisen vuoden aikana. Laittaisin kuitenkin asian samaan kastiin urheiluvillitysten kanssa, bodypumpit ynnä muut olivat kovassa huudissa pari vuotta takaperin, mutta nyt niillä on enää se vakiintunut harrastajakuntansa kun suurin innostus on laantunut.

    Kuten Osinkokuningas totesi niin myöskin tuo 'taloudellisesti riippumaton' on tulkittavissa kahdella eri tavalla. On meitä jotka tavoittelemme oikeasti semmoisia passiivisia rahavirtoja ettei aktiivinen rahan ansaitseminen ole enää niin merkityksellistä, ja sitten on heitä jotka kaipaavat säästöjä niiden mattojen ja pesukoneiden ostamiseen pikavippi/kulutusluottofirmoihin tukeutumisen sijaan. Ensimmäisiä "tavoitteeni on 60% säästöaste ja haistatan pomolle ketut kymmenen vuoden kuluttua"-blogeja ei ole tullut lisää niin mahdottomasti, jälkimmäisiä "uusi uljas ja säästeliäs elämäntapa, säästän 10% tuloistani entisen 0% sijaan"-blogeja näkyy enemmän :)

    VastaaPoista
  9. Tilastot eivät liiemmin kerro yleistymisestä. Viime vuonna kotitalouksien säästämisaste oli käsittämättömät 0,1% nettotuloista. Tänä vuonnakaan tilanne ei juuri kummemmalta näytä, päinvastoin alkuvuoden säästöaste oli negatiivinen.

    http://findikaattori.fi/fi/115

    -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä lähteestä! On kyllä käsittämättömän pieni luku. Tässä ilmeisesti asuntolainat vaikuttavat säästämisasteeseen, en ihan saanut käsitystä tuosta selitteestäkään.

      Poista
  10. Eikös se ole yksi laskusuhdanteen alun ennusmerkeistä, että valtavirta kiinnostuu sijoittamisesta ja media alkaa tätä hehkuttaa.. Ammattisijoittajat kerää voitot ja tuulipuvut maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin kirjoittaa, että pankit keräävät voitot mutta sitten hokasinkin, että pankit = osakkeenomistajat. Kärjistetysti, vaikka ei Suomessa tokikaan ole kaikkien pankkien osalta näin.

      Poista
  11. Minusta nämä vaurastumis blogit ja kiinnostus johtuu siitä ettemme vieläkään ole päässeet lamasta.Aiheet näissä blogeissa tuntuu olevan kuinka selvitä veloista ym Kunnon sijoittamis blogeista meillä taasen on kova puute. Mielenkiintosia analyysejä ei pahemmin nykysin tule vastaan. T:Pantti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Analyysisi osuu varmasti oikeaan! Muistan vielä vuodet siinä 2006 kieppeillä, kun joka iikka osti katumaasturia ja rakennutti valkoista kivitaloa. Lainaa sai ja palkankorotuksia piisasi. Sitten tuli vuosi 2008... Jos eläisin itse nyt tämän ikäisenä vuoden 2006 markkinatilanteessa, ottaisin varmaan suhteellisen huolettomasti velkaa lisää ja paukuttelisin henkseleitä. Eikö pidemmän tähtäimen vaurastumisen oppi ole kuitenkin säästäväinen ja rahankäytön hallitseva elämäntapa - nousussa ja laskussa?

      Poista
    2. Itse luen analyysit lähinnä Seeking Alphasta englannin kielellä. Siellä on parasta mielestäni se että artikkelit keräävät aina kasan kommentteja ja kommenteista löytyy sitten vielä paljon lisää kiinnostavaa. Sanon ihan suoraan että en tee blogiini analyysejä yhtiöistä ajanpuutteen/osaamisen vuoksi. En koe että tekemäni analyysit yhtiöistä toisivat lukijoille uusia näkemyksiä joten kirjoitan muista aiheista.

      Poista