Taloustilanteeni hoitovapaan päättyessä

Moikka kaikki! 

Sielun tekee mieli kirjoittaa. Mutta sielu ei halua nähdä talouslukemia. Mutta se on tän blogin aihe, joten ei auta kuin repiä laastari irti. 

Mennään suoraan asiaan: 

 Varat 

•  Asunto 130 000 (arvio)
• Rahastot ja osakkeet 9000 
• Säästötili 7300 

  Velat 

•  Asuntolaina 100 600 
• Opintolaina 6200 
• Autolaina miehelle 5200 

 Nettovarallisuus 34 300 

Positiivinen yllätys perhevapailla oli lomarahat ja lomat, jotka työnantaja maksoi vanhempainvapaan päättyessä. (Toisaalta tämä tarkoittaa, että vuosilomia ei juurikaan ole tänä vuonna.) Pärjäsin tuloillani erinomaisesti, ja säännöllisen säästämisen / sijoittamisen katkaisin vasta hoitovapaalle siirtyessä. 

Negatiivinen "yllätys" oli, että en pystynyt pihistelemään hoitovapaalla, kuten olin ajatellut. Vaan normaali elämä jatkui. En himoshoppaillut, mutta tein mm. yhden pienen remonttiprojektin ja olen ostanut tavaraa tarpeen mukaan. Myöskään supervoimat eivät vieläkään tehneet minusta arjen sankaria, vaan paljon syötiin kalliimpaa valmista ja jopa Wolt-tilauksia. Arjen ylellisyyksistä olen luopunut, eli kalliita kampaajakäyntejä, kukkia ym. en ole ostellut. Tulevaan työn aloitukseen varauduin ostamalla Tori.fi:stä siistin mekon, kengät cittarin alesta ja sisäkengät netistä.

Ilman auton hankintaa nettovarallisuuslukema olisi mielestäni "OK". Osakkeet ja rahastot ovat nousseet hurjan paljon ja säästötililtä on kadonnut 2700 € hoitovapaakuukausien aikana. Olin siis varautunut hoitovapaaseen kymppitonnilla. Hoitovapaalla olin yhteensä 6 kuukautta. Hoitovapaalla tukia sain n. 470 € + lapsilisä 94 € kuukaudessa. Asumistukea emme saaneet, koska asumiskulut ovat niin pienet. 

Kokemusteni perusteella perhevapaita ei kannata pelätä taloudellisessa mielessä. Etenkin korona-aikaan kulut pienenevät helposti, vaikka jotkin vauvojen harrastukset voivatkin olla kalliita. Ja tarvikkeita voi ostaa äärimmäisen kalliilla tai äärimmäisen halvalla. Ja vähemmän on vähemmän, tavaraa alkaa nimittäin kertymään ihan sikana, joten esim. vaatteiden suhteen kannattaa olla tarkkana mitä ostaa tai vastaanottaa jos saa ilmaisia vaatesäkkejä :O).

Kuva: Mike Palmowski, Unsplash.com

Mitäs nyt?

Tästä eteenpäin teen lyhyempää työviikkoa ja lapsi aloittaa hoidossa. Tienaan siis nettona vähemmän kuin ennen lapsen saamista. Toivon saavani joustavaa hoitorahaa kompensoimaan erotusta (en ole aivan varma saanko sitä). Lapsen päivähoitomaksut puolitetaan miehen kanssa ja niiden suuruudesta ei ole vielä tietoa. 

Tarkoitus on säästää palkasta isomman asunnon käsirahaan, maksaa autolaina miehelle pois ja aloittaa taas sijoittaminen. Tylsältä tuntuu, mutta katsotaan mihin se raha riittää. Tärkeää on myös aika lapsen, perheen ja myös liikunnan parissa.

Haaveilen edelleen yritystoiminnan käynnistämisestä (lisätulojen toivossa), isommasta lapsikatraasta ja vakaasta taloustilanteesta. 

Ihanaa iltaa ja uutta viikkoa lukijat!

Töihin paluu ahdistaa

Olen nauttinut lapsen kanssa kotoilusta paljon. Arki on hektistä, eikä blogikaan ole siitä johtuen päivittynyt kuin pari hassua kertaa tämän vauvavuoden aikana. Nytkin varmaan bebe herää, ennen kuin tämä teksti on valmis. Yritän silti. Töihin paluu lähestyy ja lähestyy, uhkaavasti. En tiedä miten päin olla ja ahdistus jopa häiritsee tässä hetkessä nauttimista. Mikä varmaan on ihan luonnollista ja kaikilla vastaavassa tilanteessa mielessä. Rahan takia kuitenkin on pakko palata. 

Toisaalta lapsi on sen luonteinen, että varmaan nauttii ennenpitkää muiden kanssa touhuamisesta päiväkodissa. On hän kuitenkin aika paljon vielä sylikissanakin. 

Ajattelin purkaa tähän vähän ahdistuksen aiheuttajia ja pohdiskella sitä kautta, pääsisinkö henkisesti parempaan tilaan työhön paluuta ajatellen. 

 1. Muutama kollega jätti tahallaan tervehtimättä, kun kävimme vauvan kanssa vierailulla ennen koronaa. On vaikea kuvitella, että he olisivat mitään Naantalin aurinkoja, kun palaan. Tiedän, etten ole ensimmäinen, jota kohtaan heidän käytöksensä on tällaista. Enkä varmasti viimeinen. Mutta halukkuuteni korjata välejä ja toimia asiallisesti ei taida toimia. Päivittäin tällaisessa kanssakäymisessä oleminen luonnollisesti syö energiat eikä tosiaankaan motivoi heräämään aamuisin. 

 2. Yrityksen arvomaailma ja toimintakulttuuri on ristiriidassa omani kanssa. Tai siis katto-organisaatiosta kyllä toitotetaan kaikkea inspiroivaa arvoihin liittyen, mutta käytännössä ne eivät sitten näy. Raha ratkaisee ja ihmiset joustavat. Jos löytyisi edes kollegoja, joiden kanssa heittää läppää ja päivissä olisi hauskuutta mukana, tekisi se tästä helpompaa. Mutta päivät ovat aika totisia ja pelonsekaisia. 

3. En ole työssä edellämainituista seikoista johtuen parhaimmillani. Tai siis saan kyllä aikaiseksi, mutta en ole innostunut. Aiemmista työpaikoista muistan, että etenemismahdollisuudet ja kaikenlainen jännittävä muutos organisaatiossa sai minut "syttymään" ja sillä palolla jaksoi rutiininomaistakin hommaa painaa. Nyt ei ole tarjolla kiinnostavia etenemismahdollisuuksia, tai edes se ajatus etenemisestä joskus ei kiinnosta. Tämä innostumattomuus ja nautinnon puute taitaa näkyä vähän läpi pomollenikin, joskaan en ole uskaltanut hänelle sitä suoraan myöntää. 

 4. Raskaat työpäivät. Joko sillä tavalla, että on aivan liikaa tekemistä ja kaikki viestintäkanavat pauhaavat yhtä aikaa, tai sitten niin, ettei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä mutta poiskaan ei saa toimistolta lähteä. Usein päivien venymistä oli vaikea välttää ja esim. etäpalaverit ulkomaille saattoivat ollakin neljän jälkeen. Etätyötä ei ole sallittu. 

Hyviä puolia työssäni kuitenkin on myös. 

1. Pomo, joka ainakin ajoittain uskoo minuun (ja se näkyy ylityöllistymisenä, heh). 

2. Muutama lämminhenkinen kollega. 

3. Todella vapaat kädet järjestää kaikenlaista ja tehdä työtä myös englannin kielellä kansainvälisesti. 

4. Oppimista monista erilaisista alan aihepiireistä, joskin pintaraapaisuna, mutta kuitenkin. Työssäni esimiestehtävien lisäksi olen hoitanut kaikenlaista, mitä eteen on vain tullut. Tapahtumia, it-aiheisia palavereja, it-kehitystä, projektipäällikön tyyppistä tehtävää, spesifiä lakiihin liittyvää osaamista. Eli kokemusta kertyy. Asiakkaidenkin kanssa joskus jollain tasolla olen tekemisissä, mistä kyllä saan energiaa. Tässä tosin se arvomaailma-asia näkyy, eli usein käsittelen niitä vaikeimpia reklamaatioita, joissa asiakas voi olla melko kiihtynyt mutta mulla ei ole saumaa tulla vastaan. 

Tavallaan toivon, että tulisin pian uudelleen raskaaksi, tai muuttaisimme muualle tai jotain. En tiedä, missä voisi käydä tästä ahdistuksesta juttelemassa, kun työterveys taitaa olla pois suljettu vaihtoehto. Enkä haluaisi, että pomoni laskusta sitä näkee, että olen asioinut psykologilla. 

Olen yrittänyt myös keksiä jotain bisnesideaa tai sivutyötä, jota lähteä kasvattamaan. 

Taloudellisesti tähän asti olen pärjännyt tosi hyvin. Työnantajani maksoi ns. lomat ulos ja loma-ajan palkalla onkin ollut mukava elellä. Säästöihin kajoaminen alkaa vasta lähikuukausina, sillä kotihoidon tuki riittää juuri ja juuri kattamaan asunto- ja opintolainan. Mutta ruokaa ja vaippojakin tarvitaan, ja jotain muutakin toisinaan :) Säästämään näistä tuloista en ole enää onnistunut (ellei korttiostoksista säästötilille menevää 3€ lasketa), mutta en ole yrittänytkään. Jotenkin on tuntunut, että rahaa riittää kaikkeen tarpeelliseen.

Eli sijoitettuna mulla on nyt n. 8000 € arvonnousu mukaan lukien, säästötilillä 10 000 € ja kämpän arvo toivottavasti edelleen n. 130 000 €. Asunnosta on vielä lainaa n. 102 000 €, opintolainaa reilu 6000 €. Ainiin, ostimme auton ja oon siitä miehelle lainaa 5000 €... :O :O :O

No, keskiluokkaistuminen ja korona...

Kunniaa kotiäideille ja tuloni perhevapailla

Edellisestä postauksesta on jo miltei 2 kuukautta ja syy tälle touhottaa tälläkin hetkellä edessäni leikkimatolla. Äitiys ja lapsenhoito vievät aikaa ja koskaan ei tiedä, mitä esimerkiksi mahdollisten päiväunien aikana ehtisi tekemään. Useimmiten itselle saa lounaan lämpimäksi - ja taas mennään. Mutta niin ihanaa!

Elämä saa lapsen myötä tietyllä tapaa tarkoituksen ja kumma kyllä, myös vapautuksen kaikesta ylimääräisestä vouhotuksesta. Minun ei tarvitse olla tai tehdä mitään muuta, kuin huolehtia lapseni hyvinvoinnista. Jos ehdin jotain muuta, niin kiva. Mutta ei sen niin väliä.

Nyt kokemuksen myötä vasta ymmärtää, mitä lapsen kasvatus oikeasti vaatii ja kuinka kovaa työtä se on. Saati, kun lapsia on useampia. En tiedä, onko minutkin kasvatettu siihen yhteiskunnalliseen ajatusmalliin, että kotiäidit ovat vähän höpsähtäneitä, usein kouluttamattomia naisia, jotka sitten jäävät puille paljaille, kun mies vaihtaa sihteeriin. Nyt kuitenkin pakko sanoa, että arvostan kotiäitejä hyvin paljon! Arvokasta, mittaamatonta työtä, josta nauttii kuitenkin luultavasti koko perhe.

Taidan olla melkoisen konservatiivinen, mutta minua suorastaan ärsyttää, että perinteisestä perhedynamiikasta ja perheiden työnjaosta yritetään väkipakolla eroon tasa-arvon nimissä. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että äiti huolehtisi pienokaisista ja kodista, jos tämä on perheeseen sopiva järjestely. Kaikki kunnia myös miehille, jotka ottavat vastaavan roolin.

Enpä osannut kuvitella itseäni haaveilemassa pidemmästäkin ajasta kotona lasten kanssa. Voi toki olla, että jossain vaiheessa töihin paluu houkuttaa. Mutta näen tämänkin puolen nyt erityisen arvokkaana. Uratykitys ei tunnu enää omalta jutulta vaan arvomaailma on mennyt uusiksi. Tottakai haaveilen mielekkäistä työtehtävistä ja en ole edelleenkään immuuni innostaville haasteille, mutta en millä hinnalla hyvänsä.

Ja se, milloin töihin paluu houkuttaa, riippuu tietysti siitä, milloin rahat loppuvat.

Ensimmäiset kuukaudet sain täyttä palkkaa, ja nyt olen perhevapailla. Saan nettona n. 1600 euroa kuussa. Se on n. 600 euroa vähemmän kuin töissä käydessä. Onneksi menot ovat olleet kohtuulliset ainakin toistaiseksi. Vauvalle saa hankittua edullisesti käytettyä tavaraa ja yllättävän paljon hän saa myös lahjoja tässä alkuvaiheessa (kiitos sukulaiset ja ystävät). Itseltä jäivät työvaatehankinnat, työpaikkalounaat ja työmatkoihin liittyvät kustannukset pois ja parempi unen laatu huolehtii ihon kunnosta. Kyllä, taidan nukkua nyt enemmän kuin työarjessa! Kaupungin vauvajumppa on ilmainen ja vauvauinti edullinen harrastus.

Vauvan myötä vakuutusmaksut nousivat, mutta auton käyttö ja sitä myöten bensakulut ovat vähentyneet. Junamatkailusta tuli edullista, koska pystyin valitsemaan työssäkäyvälle hankalat lähtöajankohdat ja sain matkat puolella hintaa.

Mutta ei aikaakaan, kun täytyy siirtyä kotihoidon tuelle, jolloin tulot tipahtavatkin sitten dramaattisesti. Laskeskelin, että mikäli mies ei tienaa mitään, saisin n. 600 euroa bruttona. Mahdollisesti asumislisää osaan asumiskustannuksista omistusasunnossa? Hoitovapaa tarkoittaa sitten dramaattista pudotusta myös menoissa, jotain on silloin keksittävä. Säästöjä täytyy kuitenkin sitten käyttää ja kaikki ostaminen laittaa nollille. Haaveilen jopa vuoden mittaisesta hoitovapaajaksosta, mutta en osaa vielä arvioida, onko se mitenkään realistinen. Tilannehan on se, ettei mies ole töissä.

Mitä sinä ajattelet lasten kotihoidosta ja siihen liittyvästä työelämän tasa-arvosta? Onko arvomaailmasi muuttunut lasten saannin jälkeen?