sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Töihin paluu ahdistaa

Olen nauttinut lapsen kanssa kotoilusta paljon. Arki on hektistä, eikä blogikaan ole siitä johtuen päivittynyt kuin pari hassua kertaa tämän vauvavuoden aikana. Nytkin varmaan bebe herää, ennen kuin tämä teksti on valmis. Yritän silti. Töihin paluu lähestyy ja lähestyy, uhkaavasti. En tiedä miten päin olla ja ahdistus jopa häiritsee tässä hetkessä nauttimista. Mikä varmaan on ihan luonnollista ja kaikilla vastaavassa tilanteessa mielessä. Rahan takia kuitenkin on pakko palata. 

Toisaalta lapsi on sen luonteinen, että varmaan nauttii ennenpitkää muiden kanssa touhuamisesta päiväkodissa. On hän kuitenkin aika paljon vielä sylikissanakin. 


Ajattelin purkaa tähän vähän ahdistuksen aiheuttajia ja pohdiskella sitä kautta, pääsisinkö henkisesti parempaan tilaan työhön paluuta ajatellen. 

 1. Muutama kollega jätti tahallaan tervehtimättä, kun kävimme vauvan kanssa vierailulla ennen koronaa. On vaikea kuvitella, että he olisivat mitään Naantalin aurinkoja, kun palaan. Tiedän, etten ole ensimmäinen, jota kohtaan heidän käytöksensä on tällaista. Enkä varmasti viimeinen. Mutta halukkuuteni korjata välejä ja toimia asiallisesti ei taida toimia. Päivittäin tällaisessa kanssakäymisessä oleminen luonnollisesti syö energiat eikä tosiaankaan motivoi heräämään aamuisin. 

 2. Yrityksen arvomaailma ja toimintakulttuuri on ristiriidassa omani kanssa. Tai siis katto-organisaatiosta kyllä toitotetaan kaikkea inspiroivaa arvoihin liittyen, mutta käytännössä ne eivät sitten näy. Raha ratkaisee ja ihmiset joustavat. Jos löytyisi edes kollegoja, joiden kanssa heittää läppää ja päivissä olisi hauskuutta mukana, tekisi se tästä helpompaa. Mutta päivät ovat aika totisia ja pelonsekaisia

3. En ole työssä edellämainituista seikoista johtuen parhaimmillani. Tai siis saan kyllä aikaiseksi, mutta en ole innostunut. Aiemmista työpaikoista muistan, että etenemismahdollisuudet ja kaikenlainen jännittävä muutos organisaatiossa sai minut "syttymään" ja sillä palolla jaksoi rutiininomaistakin hommaa painaa. Nyt ei ole tarjolla kiinnostavia etenemismahdollisuuksia, tai edes se ajatus etenemisestä joskus ei kiinnosta. Tämä innostumattomuus ja nautinnon puute taitaa näkyä vähän läpi pomollenikin, joskaan en ole uskaltanut hänelle sitä suoraan myöntää. 

 4. Raskaat työpäivät. Joko sillä tavalla, että on aivan liikaa tekemistä ja kaikki viestintäkanavat pauhaavat yhtä aikaa, tai sitten niin, ettei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä mutta poiskaan ei saa toimistolta lähteä. Usein päivien venymistä oli vaikea välttää ja esim. etäpalaverit ulkomaille saattoivat ollakin neljän jälkeen. Etätyötä ei ole sallittu. 

Hyviä puolia työssäni kuitenkin on myös. 

1. Pomo, joka ainakin ajoittain uskoo minuun (ja se näkyy ylityöllistymisenä, heh). 

2. Muutama lämminhenkinen kollega. 

3. Todella vapaat kädet järjestää kaikenlaista ja tehdä työtä myös englannin kielellä kansainvälisesti. 

4. Oppimista monista erilaisista alan aihepiireistä, joskin pintaraapaisuna, mutta kuitenkin. Työssäni esimiestehtävien lisäksi olen hoitanut kaikenlaista, mitä eteen on vain tullut. Tapahtumia, it-aiheisia palavereja, it-kehitystä, projektipäällikön tyyppistä tehtävää, spesifiä lakiihin liittyvää osaamista. Eli kokemusta kertyy. Asiakkaidenkin kanssa joskus jollain tasolla olen tekemisissä, mistä kyllä saan energiaa. Tässä tosin se arvomaailma-asia näkyy, eli usein käsittelen niitä vaikeimpia reklamaatioita, joissa asiakas voi olla melko kiihtynyt mutta mulla ei ole saumaa tulla vastaan. 

Tavallaan toivon, että tulisin pian uudelleen raskaaksi, tai muuttaisimme muualle tai jotain. En tiedä, missä voisi käydä tästä ahdistuksesta juttelemassa, kun työterveys taitaa olla pois suljettu vaihtoehto. Enkä haluaisi, että pomoni laskusta sitä näkee, että olen asioinut psykologilla. 

Olen yrittänyt myös keksiä jotain bisnesideaa tai sivutyötä, jota lähteä kasvattamaan. 

Taloudellisesti tähän asti olen pärjännyt tosi hyvin. Työnantajani maksoi ns. lomat ulos ja loma-ajan palkalla onkin ollut mukava elellä. Säästöihin kajoaminen alkaa vasta lähikuukausina, sillä kotihoidon tuki riittää juuri ja juuri kattamaan asunto- ja opintolainan. Mutta ruokaa ja vaippojakin tarvitaan, ja jotain muutakin toisinaan :) Säästämään näistä tuloista en ole enää onnistunut (ellei korttiostoksista säästötilille menevää 3€ lasketa), mutta en ole yrittänytkään. Jotenkin on tuntunut, että rahaa riittää kaikkeen tarpeelliseen.

Eli sijoitettuna mulla on nyt n. 8000 € arvonnousu mukaan lukien, säästötilillä 10 000 € ja kämpän arvo toivottavasti edelleen n. 130 000 €. Asunnosta on vielä lainaa n. 102 000 €, opintolainaa reilu 6000 €. Ainiin, ostimme auton ja oon siitä miehelle lainaa 5000 €... :O :O :O
No, keskiluokkaistuminen ja korona...

6 kommenttia:

  1. Kohtalontoveri täällä! Pojalla alkaa päivähoito huomenna, ja itsellä työt perjantaina. Isoimmat angstit olen jo angstannut, mutta iso haikeus on tämän elämänvaiheen päättymisen myötä. Eniten jännittää ja pelottaa oravanpyörään astumisen jälkeen omien voimien riittävyys, nyt vasta reilu 1,5v poissaolon aikana olen todella tajunnut miten loppu ja puhki olin pitkään töiden takia, eikä sillon vielä ollut lapsiarkea sovitettavana kuvioon :D Olenkin nähnyt jo jonkun aikaa painajaisia, joissa esim. olen töissä miettimässä että en ole nähnyt mun lasta puoleen vuoteen ollenkaan, että mitähän sille kuuluu. Mutta on vaan koitettava vakuuttaa itselleen että on tästä muutoksesta muutkin selvinneet, en ole kuitenkaan ensimmäinen meillä duunissa kenellä on lapsia. Koska sulla työt alkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä suuresti aloitukseen! Toivottavasti pikkuinen nauttii päivähoidosta ja sinä vaihtelustsa. Hyvin se menee, vanhasta tottumuksesta. Nyt vaan sitten omat jaksamisen rajat tiukasti määritykseen.

      Poista
  2. Vaikeita asioita sinulla pohdittavana. Muistan aikoinaan, kun omat lapseni olivat pieniä kuinka vaikeaa oli löytää sopiva ratkaisu. Olen jokaisen kolmen lapsen kohdalla luovinut siten, että olen tehnyt osa-aikatöitä (jos ei muutoin niin vaihtanut työpaikkaa missä on tämä ollut mahdollista), elänyt pienemmillä tuloilla ja käyttänyt myös jonkun verran (ei mitenkään täysipäiväisesti tai viikkoisesti) isovanhempien hoitoapua, jotta olen saanut homman toimimaan. Silti jälkikäteen koen, että ehkä olisi pitänyt vain olla kokonaan kotiäiti (no talous ei sitä silloin kyllä mahdollistanut enkä myöskään osannut kuvitella olla kokonaan pois työelämästä). Näin vanhempana ajatukset ovat muuttuneet.

    Tsemppiä tulevaan! Asioilla on tapana järjestyä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isovanhempien tai muiden sukulaisten apu on kyllä kultaa, jos sitä on saatavilla. Kiitos pohdinnoista ja oman kokemuksesi jakamisesta.

      Poista
  3. Hei, käyt töissä sen verran että saat taas hyvät äitiyspäivärahat, kuten minä, neljä kertaa :)

    VastaaPoista