torstai 3. tammikuuta 2019

Loma opetti minua olemaan suorittamatta koko ajan

Lomamatkalla jouduin pois mukavuusalueeltani ja toisaalta taas pääsin kokemaan niin mukavia juttuja, että ei kotona onnistuisi.

Kuva: Martin Widenka, Unsplash.com


Lomalla arkihuolet unohtuivat eivätkä velvollisuudet painaneet. Jouduin antautumaan monta kertaa sille, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Jos bussimatka luvatun viiden tunnin sijaan kestääkin yhdeksän, en voi sille mitään. Kotioloissa olisin repinyt pelihousuni ja reklamoinut; miten kehtaatte viedä minulta neljä tuntia arvokasta aikaa olla tehokas! 

Tajusin oikeastaan jo syksyllä ennen lomaakin, että elämäni on muuttunut suorittamiseksi. Pitkä työpäivä, huollettavien (koirat) hoito tai hoitamisen järjestäminen, iltatilaisuudet, mahdollisimman monta kuntokeskuskäyntiä, mahdollisimman monta säästettyä euroa ja minuuttia, mahdollisimman pitkät yöunet, mahdollisimman optimoitu arki - jossa ei ole sijaa tyhjille minuuteille. Aito vapaa-aika kuluu helposti spontaanin olemisen sijaan tietokoneella esimerkiksi blogeja lukien, enkä sitten koskaan muista soittaa läheisilleni. En koskaan voi esimerkiksi lähteä arkena elokuviin, koska pitää aina olla täydessä valmiudessa seuraavaan päivään. 

En innostu mistään uudesta ehdotuksesta, koska se pilaa jo mielessäni laatimani suoritussuunnitelmat (juuri tänään on pestävä lakanat ja käytävä luontopolulla ja jumpassa sekä leivottava puolukkapiirakka). Spontaanin ja luovan tekemisen, täysin turhalle puuhastelulle altistumisen määrä on puhdas nolla!

Lomalla joitakin päiviä oltuani vähän virkosin "koomasta:" aloin etsiä netistä tietoa kiinnostavista aiheista, olin aktiivisempi osapuoli seksissä omasta aloitteestani ja jaksoin jopa katsoa omasta aloitteesta jotain dokumentteja. Yleensä en jaksa miettiä mitään ylimääräistä ja nukahdan heti kun otan kirjan tai tabletin käteen. Yksinkertaisesti energia ei riitä eikä mieli ole avoin.

Kävin lomalla myös monta kertaa hieronnassa ja makasin auringossa tekemättä mitään. Join lasin viiniä illallisella, jos huvitti.

Nyt kotona olen myös askarrellut (!! tiedättekö mitään turhempaa ja tuottamattomampaa asiaa, mitä ihminen voi tehdä?) pari kertaa ja muistanut kirjoittaa muutaman kerran hankkimaani kiitollisuuspäiväkirjaan. 

Olen antanut sekasotkun kotona olla, mutta myös nauttinut lakanoiden silittämisestä. En nähnyt LAINKAAN vaivaa, kun uutena vuotena meille tuli vieraita. Selvittiin hengissä ilman, että juuri minä kävin kaupassa tai leivoin mitään.

Saa nähdä, kauanko tämä lomafiiliksen luoma illuusio vapaudesta kestää. Ainakin aion yrittää ylläpitää sitä vähentämällä itseeni kohdistuvia vaatimuksia. Pakko ei ole kuin herätä töihin ja syödä joskus. Kaikesta muusta voi tinkiä. 

En tehnyt uuden vuoden lupauksia. Paitsi jos niitä taukoja pitäisin töissä ja yrittäisin olla vaatimatta liikoja. Tunnustaisin itselleni, että arkeni on aika rankkaa ja välillä uskaltaa tehdä spontaaneja asioita.

Lomamatkan kustannuksia ei olla jaksettu vielä laskea auki, joten niistä lisää tuonnempana. Nauttikaahan tästä ihanasta ajasta ennen loppiaista, kun työt ja harrastukset eivät ainakaan ole täydessä vauhdissa vielä...