lauantai 30. huhtikuuta 2016

Uutta kulurakennetta rakentamassa

Toinen viikko uudessa kotikaupungissa alkaa olla takana päin ja on aika juhlistaa Vappua!

Kuluseurantaexcelini teki temput ja huhtikuun välilehti tyhjeni. En saanut palautettua oikeaa versiota enkä ole jaksanut tehdä uuttakaan, etenkin kun juuri olin sen päivittänyt. Onneksi seuraava kuu alkaa jo huomenna, joten voin olla ahkerampi ja tarkempi sen kanssa.

Muistan kuitenkin elävästi huonekalu- ym. myynneistä ennen muuttoa saamani tuotot: 74 €, jotka voisi melkein listata Saiturin vuosihaasteen mukaisiksi. Myin mm. käsityötarvikkeita ja itse ilmaiseksi saadut ulkolyhdyt. Toki lähti myös isompia kalusteita ja sohvan SPR haki ilmaiseksi (hyvää palvelua, eivätkä tarkistaneet kuntoa.. oli likaiset jo päälliset).

Nyt kun elämäntilanne on niin muuttunut, voi talouselämääkin alkaa rakentaa ihan uudelta pohjalta. Toukokuun ajalta en maksa virallista vuokraa, mutta n. 200 € aion kuitenkin tästä lystistä pulittaa ihan kohtuuden nimissä. Toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa minulta kuitenkin laskutetaan täydennyskoulutuksen ensimmäinen osa, n. 440€, joten yhteenlaskettuna nämä ovat suunnilleen kuten edellisen asunnon kuukausikulut.

Harrastuksiin en ole vielä päässyt täällä uppoutumaan, ja välttelenkin nyt oikeastaan kaikkia maksullisia ja/tai sitovia juttuja. Ilmoittauduin yhdelle kurssille, joka maksaa n. 60€ ja harmittaa jo koska tiedän, etten ainakaan yhdelle kerralle pääse osallistumaan. Onneksi kurssi kestää pitkälle kesään asti ja tuo jonkinlaista rytmiä ja sisältöä.

Uusi työ vaikuttaa hyvältä, mutta en vielä osaa sanoa miten tässä pärjään. Lisäjännitystä tuo tietenkin koeaika ja työsuhteen määräaikaisuus, eli en yhtään tiedä mitä vuoden kuluttua tapahtuu. Ihme kyllä, olen jo vähän alkanut sitäkin stressaamaan. Pitäisi vaan 'go with the flow' ja etsiytyä sitten sellaisiin hommiin, mistä oikeasti nauttii. Toivoisin tosiaan, että täydennyskoulutus tai nykyisen tehtävän erikoisosaamisalue toisivat mahdollisuuksia mielekkäisiin hommiin jatkossa. En tiedä mitä vuosi tuo tullessaan ja haluanko sitten taas muuttaa muualle. Parisuhteen kannalta olisi kyllä hyvä pystyä jatkamaan täällä :). Toisaalta taas yleisesti heikossa työtilanteessa voi käydä niinkin, että joutuu joko ottamaan heikompaa tai epämielekkäämpää työtä, tai muuttamaan.

No anyway, tosiaan olen tosi iloinen, että kulurakenne voi nyt muuntautua ihan erilaiseksi. Autoa en välttämättä tarvitse ainakaan kesäaikana ja yritän hillitä myös harrastuskuluja. Vaatetavaraa toki aina tarvitsisi, mutta yritän käyttää järkeä tälläkin osa-alueella. Toimistokelpoista kesävaatetta löytyy, joskin yhden neuletakin varmaan joudun hankkimaan. Jos pidän palkatonta lomaa kesällä, se tietenkin näkyy lompakossa, mutta olisi ihan hyvä vierailla perheen luona joku pätkä. Uuteen asuntoon täytyy hankkia jonkin verran kalusteita, mutta yritän löytää käytettyjen markkinoilta itselle miellyttävät versiot.

Ensi kuun liksaa odottelen, ja se tulee olemaan n. 2500€ (?) käteen, sillä saan 1,5 kk palkat. Aika paljon on jo tiedossa kyllä menoja, mutta silti ihan ok:lta näyttää tuleva kuukausi, vaikka tästä puuttuukin auto- ja ruokalaskut:


Palkka 2500
"Vuokra" 200
Täydennyskoulutus 440
Maksettu matka/tapahtuma, hieman kuluja tulossa, arvio 30
Lemmikkeihin liittyviä kuluja, harrastusta, ruokaa 170
Vakuutusmaksuja (tulevaisuus) 40
Puhelinlaskut (edellinen ja uusi) 40
Loppusähkölasku, arvio 50
Takuuvuokran palautus 580
Muuttokuluja kuun lopussa, arvio 100
Yhteensä plussalle 2010



torstai 21. huhtikuuta 2016

Kuulumisia

Muutama päivä uudessa kaupungissa ja uudessa työpaikassa on takana. Ennakkoon tietysti yritin ajatella kaikkia positiivisia asioita ja kuinka elämäni muuttuu paremmaksi, mutta niin on se arki vain painanut päälle täälläkin. Samat aikaiset aamuherätykset ja työpäivän väsymykset ne täälläkin ovat.

Asutaan nyt väliaikaisesti solussa, joten totuttelemista piisaa. Uusi työpaikka vaikuttaa mukavalta, ja tuntuisi, että siellä on vähemmän kiire ja vähemmän stressiä kuin edellisessä. Palkka on muutaman satasen parempi, tosin joudun pitämään palkattomia vapaita sillä lomaa ei ole ehtinyt kertyä. En tunne täältä oikeastaan ketään, mutta asuinkumppanit ja kollegat ovat toistaiseksi olleet ihan riittävästi seurana.

Seuraavaan palkkapäivään on vielä runsaasti aikaa, ja edellisen työpaikan lomapalkan siirsin jo parempaan talteen (tai no, 1000 euroa säästötilille ja 400 euroa ASP:lle ylimääräisenä lyhennyksenä). Muutama satanen jäi käyttöön. Vanhan asunnon takuuvuokra n. 600e pitäisi palautua kuun vaihteen jälkeen ja väliaikaisesta asunnosta taas pitäisi jonkinlaista henkisen kärsimyksen korvausta (n. 200e) maksaa kämppikselle, vaikka virallisesti en täällä majoitu.

Tässä kuussa on ollut aika paljon menoja ja vasta ollaan puoliväli ylitetty:
- koiran lääkärimaksut alkukuusta 245€ (tämä oli onneksi vain puolet budjetoidusta)
- parturi 49 €
- bensat ja dieselit muuton yhteydessä yht. n. 100€
- kengät 90 €
- kaverin tulevien polttarien maksu n. 120 €
- syntymäpäivälahja n. 40 €
- puhelinliittymän vaihdon yhteydessä lasku n. 41€ (ei enää työpuhelinta)
- tulevan kauden koti- ja matkavakuutukset n. 45 €

Käyttötilille jätin vajaat 400 € ja ajattelin yrittää selvitä. Pahimmillaan maksan tuosta summasta jo kämppikselle vuokraa 200 € ja asp-lyhennys on ajastettu kuun loppuun 50 €. Seuraavaan palkkapäivään saakka laskien käyttöön jäisi n. 5-6 € päiväbudjetti. Tällä on mahdollista selvitä mikäli en rönsyile kaupassa, en joudu tankkaamaan ja käytän työpaikan lounasetua. Edellisen duunin lounasseteleitä on myös tallessa pari pinoa, eli ulkona syömistä saan rahoitettua niillä vielä pienen hetken.

Lounasedun avulla lounasruokailun veloitus on n. 6,5 € mikä tekisi n. 130€ kuukaudessa. Se on jonkin verran, mutta toisaalta ei kauhean paha. Tähän hintaan vain ei kovin laadukasta lounasta kylläkään saa, sillä sopimusravintoloiden taso on osoittautunut heikoksi.

Ristiriitaisin tuntein siis mennään, toisaalta on mukavaa ja hauskaa ja jännittävää, ja toisaalta taas kurjaa ilman tuttuja asioita, harrastuksia ja rutiineja. Erityinen jakso siis elämässä.

Huomenna on merkittävä päivä sikäli, että palaan koulun penkille! Aloitan täydennyskoulutuksen omaan piikkiini ja toivon, että se tuo sisältöä, tuttavuuksia ja parhaassa tapauksessa uusia urapolkuja! Ihanaa!



keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Opintolainasta

Korkeakouluopinnoissa vierähti kuusi vuotta, joista loppupäästä olin kyllä enemmän jo työelämässä kuin opiskelija. Gradun loppuun saattamisessa kului aikaa. Opiskeluaikana kävin myös vaihto-opiskelemassa ulkomailla puolisen vuotta. Elin aika "täyttä elämää", mutta edullisissa vuokra-asunnoissa asuin ja pääasiassa ilman autoa (joku kottero meillä oli hetken aikaa entisen puolison kanssa). Aikana jolloin en voinut /saanut tehdä töitä, otin runsaasti opintolainaa.

Lainaa kertyikin sitten lähemmäs 17 000 euroa, joka on aika järjetön summa. En silti ymmärrä miten olisin ilman sitä pärjännyt. Tosin minulla oli jo opiskeluaikana lemmikkejä, jotka tavallaan ovat "järjetöntä luksusta" opiskelijan budjettiin ja tilanteeseen. Halusin kuitenkin elää jo opiskellessa sellaista elämää, kuin nyt muutenkin tiedän haluavani elää.

Opintolainan ehdot mielestäni muuttuivat jossain kohtaa opiskelujeni aikana, mutta olin silti valmistunut määräajassa, joten olin oikeutettu opintolainavähennykseen. Vähennys oli 30% 2500€ ylittävästä lainaosuudesta, jonka siis saa verotuksessa takaisin maksetusta lainan määrästä. Tässä oli jotain säännöstelyjä myös mukana, joita en ymmärtänyt Kelan papereista, mutta suunnilleen noin se meni.

Lainan maksuaika on järjettömän pitkä minimilyhennyksellä, joka kohdallani on n. 105€ + korot. Maksoin viime vuonna opintolainavähennystä saadakseni lainaa pois n. 3900€. Nyt lainaa on jäljellä n. 12400€.

Mitähän minun nyt sen lainan kanssa kannattaisi sitten tehdä? Strategiani mukaisesti näillä koroilla tarkoitus on lyhennellä tästä eteenpäin mahdollisimman hitaasti, mutta toisaalta lainan olemassaolo ahdistaa. Etenkin nyt, kun siirryn määräaikaiseen työsuhteeseen, työttömyyden mahdollisuus on ihan todellinen. Työttömän tuloilla lainanlyhennys tuntuisi ihan järjettömältä ylimääräiseltä menolta. Jos ajattelen kuin riskisijoittaja, en todellakaan lyhentäisi lainaa yhtään enempää kuin on pakko, ja laittaisin pennoset tuottavampiin kohteisiin. Jos taas ajattelen kuin nössö, maksaisin varmaan lainaa pois kovalla kiireellä.

Opintolainavähennyksen hyöty saapuu tililleni joulukuussa, kun veronpalautukset, yht. 3500€ maksetaan. Silloin voin viimeistään tehdä päätöksen joko lyhentää lainaa tai hassata rahat johonkin muuhun :)

Miten te tekisitte?




maanantai 11. huhtikuuta 2016

Luopumisia

Kuten ehkä jotkut teistä muistavatkin, olen muuttamassa uuteen vieraaseen kaupunkiin ja vaihtamassa työpaikkaa. Muutos on aina rankkaa henkisesti, ja nyt ollaan vasta alussa.

Olen viime päivinä harjoitellut luopumista: viimeinen harrastuskerta tietyn opettajan kanssa, viimeiset koiraharrastustreenit, viimeisen kerran tiettyjen ystävien ja työkavereiden näkeminen. Olen luopunut huonekaluista ja pakannut piiloon kaikki tavarani. Töissä olen luopunut asiakassuhteista, tutuista lounasravintoloista ja kotona ruokakaapin sisällöstä. Polkupyöräni on jo muuttanut.

Pian koittaa ihan oikeasti viimeinen työpäivä paikassa, jossa olen viettänyt suurimman osan valveillaoloajastani viimeiset melkein 4 vuotta. Surutyötä on toki tehty, mutta luopumisen suhteen harjoitus tekee mestariksi. Veikkaan että lähdön helpommaksi tekee se, että minulla ei ole tällä hetkellä yhtään erityisen läheistä työkaveria, vaikka monia taatusti tulee ikävä!

Olen siis luopumassa kaikesta tutusta ja turvallisesta, ja ottamassa vastaan roppakaupalla kaikkea uutta. Taloudellisesti tämä tarkoittaa suurta epävarmuutta, sillä kaikenlaisia riskejä on. Elämässä pitää silti kokeilla ja uskaltaa.

Jos totta puhutaan, viimeisin puolivuotinen on ollut tietynlainen limbo minulle. Miehen muutettua elämäni on junnannut ja kaikki pyöri työn ympärillä. Viikonloppuisin oli aina matkustamista. En ole ollut erityisen onnellinen, vaan enemmänkin stressaantunut ja olo tyhjä. Muutos on tuonut paljon uusia ajatuksia, intoa ja mahdollisuuksia tulevasta. Kuukausipalkka ja vakituinen työ on hyvä asia, mutta myös kovin passivoiva. Rakastan sitä tunnetta, kun joutuu puskemaan ja sparraamaan itseään onnistuakseen jossain jota todella haluaa. Sen haluaisin takaisin ja erityisesti haluaisin kokea sitä työelämässä!

Se siitä jauhamisesta ja faktapitoisempaa talousasiaa kehiin.

Viimeinen kuukausipalkka vanhasta duunista tupsahti tilille viime viikolla. Koska palkkaa maksetaan osittain etukäteen, sain nyt vain kolmasosan normaalista palkasta. Kertyneiden lomapäivien palkan saan vielä, mutta meidän työpaikalla/Tes:n mukaan ei makseta lomarahaa, kun irtisanoutuu.

Uuden duunin palkasta tilille jäävää euromäärää tai seuraavaa tilipäivää en vielä tiedä, mutta melko varmasti joudun joka tapauksessa luopumaan tietyistä eduista, kuten työpuhelimesta, mahdollisuudesta etätyöhön ja kahvitarjoilusta.

-Takuuvuokraa saan takaisin n. 600€, (ellei asuntoyhtiö laskuta jotain) ja uusi maksoi vain 150€, joten säästöön jää 450€
-En pidä ainakaan täyttä lomaa, joten lomapalkka jää säästöön
-Yhden kuukauden majoitun väliaikaisesti, siitä 100-200€ korvausta, ei varsinaista vuokranmaksua (ellei meitä sitten häädetä tuolta majoituksesta ja jouduta hotelliin :D)
-Muutto sinänsä aiheuttaa kuljetuskustannuksia ja varastoinnista joudun ehkä jotain nimellistä maksamaan
-En tunne vielä uuden työpaikan pukeutumiskoodia, joten pahimmassa tapauksessa joudun ostamaan enemmänkin uusia vaatteita. Hyvässä tapauksessa selviän jonkin aikaa vanhoilla.
-En tiedä miten työpaikkalounas järjestyy
-En tiedä mihin menen harrastamaan mutta en aio ainakaan kieltäytyä jos joku kutsuu tai jotain mielenkiintoista tapahtuu :)
-Auto menee kesää kohden myyntiin ja voin ehkä ostaa uuden vasta loppusyksystä.
-ASP-kuukausisäästöä voisi yrittää korottaa hieman, ETF-osuus saa pysyä todennäköisesti samassa
-Koulutusmaksuja tulee yhteensä n. 1300€, ensimmäinen laskuerä (kolmasosa) ehkä jo tässä kuussa. Koulutus toivottavasti on antoisa ja hyvä investointi tulevaisuuteen.
-Kesäkuusta lukien asumiskustannukset max. 300€/kk eli noin puolet entisestä!!
-Kesällä luvassa ilmeisesti useampia hääjuhlia ja viikonloppureissuja, joten ihan ilmaista elämää nyt ei kuitenkaan ole luvassa.

Niin siistiä ja haikeaa yhtä aikaa!






perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kirja-arvostelu pöytälaatikosta: Mielekäs työ - uuden ajan uraopas

Hyvää perjantai-iltaa!

Ajattelin kaivella "pöytälaatikkoa" eli tietokoneeni muistia, sillä minulla on vuodelta 2014 ennen blogin perustamista tallessa joitakin valmiiksi kirjoitettuja blogitekstejä. Elin tuolloin urakriittistä aikaa, sillä yt-neuvottelut olivat päällä tai juuri ohitse. Sittemmin olen myös itse osallistunut coachingiin ja oppinut paljon uutta itsestäni.

Oman uran suunnittelu ja hallinta on tärkeää myös säästämisen ja sijoittamisen kannalta, sillä siten voit hallita myös palkkasi ja vapaa-aikasi määrää.

Tässä siis kirjavinkkini arkistoista:


Mielekäs työ – uuden ajan uraopas (Carlsson, Maria & Järvinen, Kati  2012).

Ehti jo pieni epätoivo iskeä kaupunginkirjastossa, kun lueskelin 2000-luvun alkupuolen uraoppaita (suomenkielinen valikoima ei yllättäen ole järin laaja). Aika on ajanut niistä monista ohi hyvin nopeasti. Eihän kukaan silloin osannut arvata kuinka hankala taloudellinen ajanjakso olisi edessä tai kuinka vahva asema työnantajaosapuolelle työmarkkinoilla syntyisikään. Carlsson ja Järvinen ovat kuitenkin onnistuneet kirjoittamaan hyvin lukijalähtöisen teoksen, joka pakottaa lukijan pohtimaan omaa uraa ja elämää kokonaisvaltaisemmin. Kirja on ulkoisesti miellyttävä ja siinä on lukukokemuksen kannalta mukavasti ujutettu esimerkkitarinoita asiatekstien väliin.
Kirjan ehkä paras osuus on, että se toimii ilmaisena uracoachina haastamalla omatoimiharjoituksiin tasaisin väliajoin. Kirjassa on siis kymmeniä erilaisia harjoituksia joilla voi haastaa omaa ajatteluaan ja laittaa alitajuntansa prosessoimaan haavekuvia. Ehkä jonkin harjoituksen yhteydessä voi keksiä, mikä on oikea suunta uravalintoja ajatellen.
Kirjoittajilta oikein raikas valinta, että kirjasta puuttuvat ”näin kirjoitat hyvän CV:n” tai ”sosiaalinen media”-osiot. Tällä tavoin kirja estää itseään vanhentumasta ennen aikojaan. Suosittelen kirjaa kaikille jotka pohtivat uravalintojaan,  ovat miettimässä seuraavaa siirtoa tai pakon edessä uusien haasteiden äärellä. Lukuelämys on vähän kuin kävisi kauneushoitolassa. Lukija pystyy keskittymään täydellisesti omaan itseen, tulevaisuuden maalailuun ja hyvinvointiin.

https://www.talentumshop.fi/mielekas-tyo-uuden-ajan-uraopas.html

p.s. lukijoiden toiveesta ulkoasua pikkasen muokattu