maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulu vietetty. Miten selvitä seuraavaan palkkapäivään?

Joulun pyhät olivat omalta osaltani tässä. Uudessa työpaikassa minulle ei ollut kertynyt lomaa ja palkatontakin on tullut pidettyä täydennyskoulutuksen vuoksi. Toisaalta tämä kolmekin päivää tavallisen kahden sijasta tuntuu leppoisalta. Ja joulu oli muutenkin mukava, oli hyvää ruokaa, seuraa, ohjelmaa ja lepoa. Rytmikin kääntyi ihan ympäri, eli huominen työaamu saattaa aiheuttaa haasteita...

Erityisen hauskaa joulussa oli viettää sitä lasten kanssa, sillä joulupukki tuli käymään ja aiheutti jännitystä päivään. Minäkin sain lahjoja, vaikka tänä vuonna en osannut odottaa mitään. Enkä kyllä ollut hankkinutkaan lahjoja, paitsi miehelle hänen valitsemansa pipon. 

Sain toivomani tuoksun, korvakorut, suihkusaippuaa ja S-ryhmän lahjakortin, olinpa ollut kilttinä!

Vaikken lahjoja juuri ostellut, on käyttöbudjettini jostain syystä huvennut hyvin äkkiä. Budjetoin S-tilille käyttörahaa päivittäistavaraostoksiin 420 € koko kuulle, ja siitä on jäljellä enää 96,21 €. Jouluherkkuihin meni hieman ylimääräistä, mutta hyvin maltillisesti leivoin enkä viiniäkään itse ostanut yhtään. Päivätasolla tuo tekisi vain noin 5 €, kun jäljellä on 18 päivää. Muuten tämä olisi ehkä jotenkin mahdollista, mutta isännöimme Uutta Vuotta kavereille ja siitä syystä menee varmaan hieman ekstraa ruokaan. Voisihan sitä tietysti miettiä edullista menyytäkin ja ottaa tämän haasteena. Yleensä meillä on nyyttärimeiningit tai maksetaan jälkikäteen kustannuksia takaisin, joten turhia paineita tästä en ota. 

(Tulipa heti muuten mieleeni tuorehernekeitto kuohuviinitilkalla, edullinen alkuruoka ja helppo tehdä monta annosta!!)

Rachael Walker, Unsplash


Lisäksi mulla on ns. laskutilillä 263 €. Maksoin juuri täydennyskoulutussarjan viimeisen laskuerän ja ajattelin yrittää sinnitellä tuolla summalla. 50 € sieltä siirtyykin automaattisesti säästöön tällä välillä asp-tilille, mutta muita laskuja ei ole tiedossani. 

Koirille on ruokaa ja tarpeita, omassakin ruokakaapissa kaikenlaista jämää. Mielikuvitusta saa kyllä käyttää, ettei tarvitsisi kauppaan mennä tällä viikolla ehkä ollenkaan. 
Minulta löytyy: 
-pari sipulia, paprikaa ja munia -> aamumunakkaat.
- kauramaitoa aamukahviin ja iltapuuroon (kaurahiutaleita löytyy)
- puolikas fetajuusto ja punajuuria -> yhdessä kik-herneiden kanssa uuniin paahtumaan
- purjosipuli, linssit ja tattari kasvisliemessä muodostaisivat ehkä keiton?
- pähkinöitä hieman
- mehua
- pari yksittäispakattua rahkaa/jugua
- pakasteessa pussi wok-vihanneksia

Hedelmiä tai marjoja voisin hakea, mutta teoriassa mun pitäis selvitä uuden vuoden juhlintoihin saakka näillä. Joululahjaksi saamani S-ryhmän lahjakortin voisin käyttää joko "hätätilanteessa" ruokiin tai sitten ostan sillä uuden shampoon. Sain nimittäin joulunvietossa testata parempaa shampoota, ja voi vitsi miten paljon se toi muutosta hiuksiin! Halpiksellani hiukset ovat sähköiset ja täysin käsittelykelvottomat. Pakko varmaan käydä ostamassa tuo n. 14€ shampooputeli ja ehkä myös saman hintainen hoitoaine. 

Ihanaa joululoman jatkoa kaikille, jotka vielä lomailevat ja mukavaa töihin paluuta jos sen aika on :)

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kummalle puolelle suomalaista varallisuusmediaania osut?

Tilastokeskuksella on vuodelta 2015 ihan mielenkiintoinen havainto: "Kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli 110 000 euroa vuonna 2013, ilmenee Tilastokeskuksen vuoden 2013 varallisuustutkimuksesta." Onhan tuostakin jo "vettä joessa virrannut", mutta kotitalouksien tilanne tuskin on radikaalisti muuttunut. 

Statseja omasta tai kansantaloudesta... Olu Eletu, Unsplash

Nettovarallisuus=varat-velat. Omassa ikäkategoriassani emme edusta puolisoni kanssa (olemme kotitalous) mediaania, vaan olemme sen alapuolella, mutta olemme kuitenkin ikähaitarin alkupäässä. Nyt minä saan säästettyä parhaimmillaan n. 10 000€/vuosi ja kun puolisokin siirtyy työelämään 2-3 vuoden kuluttua edes osittain, olemme aika pian mediaanissa. Paitsi, jos hullaannumme ostamaan kalliita asuntoja tai hulppean omakotitalon :)

Nettovarallisuuden mediaaniluku tuntuu ihan järkeenkäypältä, tavallisen työssäkäyvän asuntovarallisuudelta + ehkä jotain pientä likvidimpää säästöä. Yllättävän korkeat nettovarallisuusluvut mielestäni jo ikävuosien 45-54 kategoriassa, heillä kuitenkin vielä yli 10 vuotta työelämää jäljellä ja tuskin vielä perintöjäkään monelle jaettu. 

Jos nyt tunnet piston sydämessäsi, että haluaisit päästä mediaaniin tai sen yli, on aika opetella uusia taloustaitoja. Ensin pitää vain vähän säästää (mm. puskurirahastoa) ja sen jälkeen voi alkaa sijoittamaan. Säästäminen on taitolaji, jota oppii vain tekemällä ja ajan kanssa. Jotkut tosin vaikuttavat luontaisilta taitureilta (en kuulu tähän ihmisryhmään :D). 

Miten pääsisit alkuun säästämisessä? Huippukattavan listan säästövinkeistä löydät Financerin sivuilta: 195 säästövinkkiä jokaiseen tilanteeseen!

Osuuko kotitaloutesi mediaanin alle, suoraan siihen vai sen yli? 


lauantai 17. joulukuuta 2016

Kun kissa on poissa... hiiri lähtee tuhlaamaan Ruohonjuureen

Mies lähti joululomansa kunniaksi kiertämään ystäviä kotimaassa. Minä yritän rentoutua, siivoan kämppää ja viihdytän koiria. Jostain syystä löysin itseni kuitenkin heti a) huonekaluliikkeiden nettisivuilta matto-ostoksilta ja b) nettikaupan ostoskori kosmetiikkaa täynnä.

Matto tulisi tarpeeseen, sillä nyt laminaatti on olkkarissa vähän paljas, koirille vaarallisen liukas ja kylmä alusta. Löysin aika edullisesti tarjouksesta 119€ ekologisen puuvillamaton koossa 160 x 230, vielä meille sopivassa värityksessä. En ole sitä vielä ostoskoriin tipauttanut, koska en ole ihan varma pysyykö se meillä kunnossa, pärjääkö robotti-imuri sille ja haluaisinko päästä hiplaamaan sitä kauppaan ensin. 

Kosmetiikan suhteen taas oli ihan aito ja oikea agenda, nimittäin mineraalimeikkipohjan hankkiminen. Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, kärsin aika pahoista iho-ongelmista. Ihon kunto vaihtelee ja unen määrä, stressi ja syöty sapuska vaikuttavat mun muutenkin herkkään ihoon aika rajusti. Mineraalimeikkipohjasta ilman turhia tukkivia aineita saattaisi olla joku hyöty. Tutkin aikani asiaa ja hintoja. Olin jo parissa nettiputiikissa paukauttanut ostoskorit yli satasella täyteen, mutta sitten aavistuksen rauhoituin. Lähdin paikalliseen Ruohonjuureen ostamaan kotimaisen Flow-kosmetiikan mineraalimeikkipuuteria, jotta säästyisin postikuluilta ja voisin testata sävyä. Flow-kosmetiikan mineraalimeikkipohjasta oli paljon kehuja netissä ja lisäksi sen hinta on 19,90€, mikä oli muita merkkejä (Lily Lolo, Bare Minerals) aavistuksen edullisempi. Olin valmistellut asiaa jo viikkokaupalla tyhjentämällä vanhoja meikkivoidepurtiloita...taidan olla jotenkin erityisen hidas kuluttamaan niitä :D Kulmakynäkin on vuodelta 2012, mutta hei ehkä siitä riittää vielä vuodeksi? :D.. En halua edes ajatella sormella kaavittavan peitevoiteen mikrobimäärää...


Ruohonjuuresta tarttui mukaan jostain kumman syystä paljon muutakin hemmottelua itselleni.. kuvissa esiintyvien lisäksi ostin Warpaint-tuotetta (linkki vie Jolie-nettikaupan tuoteinfoon), eli kookoksen hiiltä (?) joka valkaisee hampaita luonnollisesti. Testasin sitäkin kameran kanssa ja oli kyllä havaittava vaikutus heti ekasta kerrasta. Niitä kuvia te ette tule näkemään :D

Mineraalimeikkipohja Flow-kosmetiikka ja kabuki-sivellin Ecotools
Nyt mulle sopivin sävy oli loppu, joten ostin aavistuksen itselleni liian tumman sävyn. Tämä käy mulle kesällä paremmin. Tilaan ehkä netistä tai haen myöhemmin sen vaaleamman sävyn, jos häiritsee liikaa.


Kurkumalattea teen itsekin, mutta nyt valmis kombo..

Ecotoolsin kabuki-sivellin menee näppärästi hylsyn sisään

Ruohonjuuressa myydään paljon puhdasta skeidaa ja huuhaata, mutta putiikissa on mukava tunnelma, kivoja mielenkiintoisia pakkauksia ja uusia ruoka-aineita testattavaksi. Itselläni stressi laskee jo vain siellä käydessäni. Kun taas kauppakeskuksen puolella ihmispaljous ja tavaramäärä ahdistavat. Esim. nuo Pukka-teet ovat niin ihania ja jotenkin rauhoittavat ja rentouttavat. Sitä vain tuoksuttelee ja nautiskelee ihanasta mausta. En ole raaskinut itselleni niitä ostaa, mutta ehkä olisi tästä eteenpäin syytä. 

Kieltämättä pala nousi kurkkuun kassalla (89€), mutta olisin tuon Warpaintin ostanut ennemmin tai myöhemmin ja se oli kallein ostos. Hampaiden kunto ja sävy on kuitenkin taas yksi itsevarmuutta edistävä asia - ja sitä tarvitaan kun alan pian hakemaan töitäkin. 

Mieheni tieteen puolestapuhujana vihaa Ruohonjuurta ja vitsillä lähetinkin hänelle kuvan vain muovikassista, olisi kuulemma pitänyt kortit sulkea multa täksi ajaksi ;)

tiistai 13. joulukuuta 2016

Marraskuun kulukatsaus ja sijoitusasuntoneuvottelut

Kiirettä pitänyt viime päivinä, johtuen mm. sijoitusasuntoneuvotteluista pankin kanssa.

Ensin kuitenkin alta pois tylsä osuus, eli marraskuun palkkakauden katsaus. Kokeilin nyt ensi kertaa siirtää suunnitellut ruoka- ja päivittäistarverahat S-pankin tilille, ja jätin päätilille laskuihin rahaa.
Yhtälö ei onnistunut kovin selkeästi, sillä olin jatkuvasti epävarma paljonko rahaa ruokatilillä on. 
Rahanmenotapahtumia oli yhteensä 54 kappaletta, eli noin 1,5 per päivä!! Aika paljon! Lisäksi tuli ihan kusetettu olo, kun käteisnosto S-Pankin tililtä oli maksanut Nosto-automaatilla 1,20€! Olkaa tarkkana nostojen hinnoista.  

Tähtitaivas on ollut kaunis viime päivinä. Averie Woodard, Unsplash



Vuokra -341,69
Ruokatili -420
Sijoitukset -80
Pysäköintimaksut -2,3
Ravintolat -26,5
Ruokakauppa -147,34
ePossut -45
Siirrot kavereille (ruokaa, juhlaruokaa) -109
Urheilu -45
Koirat -92,37
Puhelin ja vakuutus -77,54
Luottokorttilasku -128,5
Opintolaina -117,17
Säästötili -300
ASP -50


Ruokatilin tapahtumat tarkemmin
Ravintolat -61,79
Ruokakauppa -160,59
Kosmetiikka  -87,4
Lahjat ja joulukortit -76,13
Oven avaus -30
Taksi -13,4


Yhteensä ravintolat -88,29
Yhteensä ruokakaupat -307,93
Lounasruokailut -88
Juhlat ym. Mobilepaylla maksetut ruoat -109
Kaikki sapuskaan liittyvä yhteensä -593,22


Sijoitukset ja säästöt -592,17
Säästöprosentti tuloista 29,91 %


No sitten ne jännät jutut. Pohdittiin miehen kanssa asumistilannetta ja todettiin oma vuokra-asuntomme niin toimivaksi ja edulliseksi, että emme halua muuttaa. Asunnon osto kääntyikin sitten sille kantille, että luopuisin ASP-tilistä ja ostaisin sijoitusasunnon. Rahapuoli alkaa olla ihan ok edulliseen vanhempaan (putkirempattuun) yksiöön, mutta määräaikainen työ ilmeisesti muodostuu pankin rahoituksen esteeksi. Pitäisi ainakin olla tietoa jatkosta jotenkin enemmän. Asia on vielä luottopäällikön päätettävänä, mutta veikkaanpa, että hylsy sieltä tulee. Eipä sitten muuta kuin jatketaan säästämistä ja tavoitellaan vakkariduunia :) Neuvottelu oli kaikin puolin toimiva verkkotapaaminen ja sain tarvittavat tiedot omarahoitusosuudesta, vakuusmahdollisuuksista ja vaaditun vakuuden määrästä. 

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Mitkä voisivat olla taloustavoitteeni 2017?

Veronpalautuksina saamani potti nosti rahojeni määrän yli 19 000 euroon. Kuin Roope Ankka ihailen lukemaa. Pian tuleva palkka nostaa koko potin ainakin hetkeksi yli kahteen kymppiin! Huikeaa! 

Muistan vielä vuonna 2014 kun haaveilin, mitä tekisin jos minulla olisi näin paljon rahaa. Realismi ja uudet opitut rahankäyttötavat ovat sittemmin tulleet osaksi mielenmaailmaani ja mietin isoja hankintoja paljon tarkemmin nykyään. Tämäkään summa ei tunnu siis sellaiselta, että rynnistänpä tästä ostoksille. Toki esim. joululahja miehelle 40 € ei nyt tunnu budjetissa, toisin kuin opiskeluaikoina. Rahan lisäksi tavaramäärä on alkanut ahdistaa. Kaiken on mahduttava kaksiomme säilytystiloihin ja mielellään saisi olla vähän tyhjääkin tilaa.

Elämäntilanteen epävarmuus ja tavallaan hyvä rahatilanne ovat aiheuttaneet seuraavanlaisia ajatuksia, joista tulevan vuoden tavoitteet varmaankin kehkeytyvät:
  • Olisiko nyt hyvä hetki ostaa asunto? Asunnon ostaminen yksin aiheuttaisi valtavat kuukausittaiset lainanhoitomenot, jotka ovat riesana myös työttömyyden koittaessa. Toisaalta saisin nyt työni puolesta hyvät edut lainan kustannuksiin. Työ vain on päättymässä jo aika pian, eli en pääsisi hyötymään tästä kovinkaan pitkään, ellen löydä uutta työtä samasta firmasta. Asumme kuitenkin tässä kaupungissa todennäköisesti seuraavat 4 vuotta, joten ehtisimme hyvin asua asunnossa 2 vuotta ja kehitellä sitten sijoitusasuntobisneksiäkin, kun mieskin siirtyy työelämään. Lainaneuvottelut / tiedustelut on huomenna, ehkä tulen siellä viisaammaksi. Sijoitusasuntohaaveista kirjoitin juuri aiemmin ja kiitos viisaiden kommentoijien, haave saa nyt ehkä vähän aikaa odottaa.
  • Olisiko asunnon kanssa syytä odottaa ja aloittaa sittenkin osakesijoittaminen? Nyt olisi n. 4000-5000 euroa, joita voisin kevään mittaan sijoittaa osakkeisiin ja sen jälkeen voisin jatkaa säännöllisillä ostoilla. Toisaalta haluaisin mieluummin aloittaa nimenomaan asuntosijoittamisella, koska se on uskoakseni päästrategiani myös tulevaisuudessa.
  • Voisinko nyt käyttää rahaa matkusteluun ja hankintoihin? Esim. reppureissu aurinkoon tai auton vaihto.
  • Olisiko viisainta vain odottaa isompien taloudellisten päätösten kanssa, kunnes pääsen kiinni seuraavaan (vakituiseen) työhöni?
Lisäksi olen jo ajatellut tulevalle vuodelle seuraavaa:
  • Tuloja pitää kasvattaa. Pystyisinkö blogiteksteillä tässä blogissa tai tuoreen koulutukseni saralla kirjoittamaan niin, että saisin palkkioita? Jos nykyisessä työssä hommat jatkuisivat, niin onko palkkaa mahdollista hilata ylöspäin? Jos työpaikka vaihtuu, miten pystyn täällä "hornan tuutissa" takaamaan hyvän ansiotason? Jos juoksen palkan ja vaativan työn perässä pääkaupunkiin, elämänlaatu heikkenee huomattavasti (mies kiinni opinnoissa muualla).
  • Täydennyskoulutuksen oppeja ja sanomaa pitää hyödyntää tavalla tai toisella. 
  • Haluan pitää kunnolla lomaa ja päästä poimimaan marjoja ja olemaan luonnossa / fyysisessä liikkeessä enemmän.
  • Voisinko opiskella vielä esim. joogaopettajaksi? Voisin yhdistää rakkaan harrastuksen ja muille hyvän olon luomisen + saada siitä vielä lisäeuroja kassaan. Suomessa koulutukset ovat vaan tosi kalliita.
  • Luultavasti vuonna 2017 joudun päivittämään puhelimen, hankkimaan uutta (työ)vaatetta, urheilukampetta, polkupyörä pitää ehkä uusia kokonaan jne.

Unelmissani vuonna 2017:
  • Minulla on enemmän vapaata aikaa päivisin. Työni olisivat vapaammin toteutettavia. Nukkuisin riittävästi.
  • Minulla on voimavaroja vaikkapa lähteä tapaamaan ystäviä viikonlopuksi silloin tällöin ja osaisin nauttia.
  • Rakentaisin voimakkaampaa asiantuntijaidentiteettiä jollain osaamisalueellani, mutta rennosti - ilman yötä myöten vääntämistä. 
  • Sijoitusasunto tai oma asunto tulisi todeksi siten, että rahaa jää kuitenkin muuhunkin säästämiseen.
  • Saisin esim. osakkeisiin säästettyä sen verran, että parin vuoden kuluttua toinenkin sijoitusasunto järjestyy. 
  • Saan varallisuutta paremmalle tolalle, sillä ehkä joskus muutaman vuoden päästä voisi haaveilla perheestäkin (jos suodaan :)).

Oletteko te jo lähteneet suunnittelemaan tulevaa vuotta? Oletteko lyöneet jo tiskiin konkreettisia tavoitteita ja mistä haaveilette hurjimmissa kuvitelmissanne?

maanantai 5. joulukuuta 2016

Aloita säästäminen tänä jouluna

Haluaisitko alkaa säästämään? Voit aloittaa säästämään milloin tahansa - tänään, huomenna tai sitten kun lapset muuttavat pois kotoa. Kuluva juhlasesonki on kuitenkin ehdottomasti paras hetki tehdä säästeliäitä valintoja. Jouluna rahaa saattaa nimittäin kulua ihan huomaamatta niin, että luottokorttilasku hirvittää vielä kesälomallakin. Joulun ei tarvitse säästäessäkään olla missään nimessä minimalistinen tai ankea. Kohtuullisuus yltäkylläisyyden sijaan lisää asioiden arvoa. Oikeilla valinnoilla ilahdutat aidosti läheisiäsi, lompakkoasi ja ympäristöä.



Mihin rahaa jouluna kuluu?

  • Pikkujoulujuhlat ovat etenkin naisille taas iso menoerä: uusi mekko, kengät, laukku ja tietenkin kampaaja. Toki myös kynsiin uutta jouluista väriä ja punainen huulipuna. Uusi tuoksukin olisi i-ha-na! Usein vielä pitää viedä pieni lahja. 
  • Joulunajan konsertit ja muut tapahtumat ovat usein maksullisia. 
  • Lasten joulutarvikkeet, joulujuhla-asut ym.
  • Kyläily: joulukukkia, suklaarasioita ja muita tuliaisia kuluu. 
  • Kodin sisustus: jouluverhot, joulukukat, koristeet, adventtikynttilät, koristevalot, trendikäs pöytäkuusi, muovikuusi, aito kuusi, kuusen koristeet, ovikranssit...
  • Joulukalenterit. Kalenterit ovat viime vuosina muuttuneet yliampuviksi ja ovat melkoisen kalliita.
  • Joulukortit ja postikulut
  • Matkakulut: sukulaisten luokse ajellaan tai matkustetaan kauemmaksikin aina jouluna. 
  • Joululahjat: väkisin jokaiselle jotakin, vähintään joku kynttilä tai suklaa
  • Herkuttelu: glögiä, suklaata, pipareja, joulutorttuja ym.
  • Jouluruokailut: ennemmin överit kuin vajarit ja tietenkin myös erityiset juomat.
  • Vieraileva joulupukki
  • Välipäivien alennusmyynnit: koska shoppailu.
  • Uutena vuotena sama juttu eri muodossa: raketteja ja skumppaa tietenkin.

Mieti, voisitko toteuttaa tänä vuonna joitakin seuraavista vinkeistä ja säästää rahaa?


Pukeudu pikkujoulujuhlaan johonkin kaapistasi jo löytyvään mekkoon tai asuun. Ei kukaan muista mitä sinulla on ollut viime vuonna ylläsi. Jos sinulta ei kerta kaikkiaan löydy mitään, panosta pikkumustaan, jota voit käyttää jatkossa kaikenlaisissa tilaisuuksissa. Käytä vanhat kynsilakan jämät (liota lakkaa pullonreunoilta tarvittaessa muutamalla tipalla kynsilakanpoistoainetta) ja meikkaa niillä meikeillä, joita sinulta löytyy. Säästä 50 - 150 € ja laita hiukset itse. Ihastu uudelleen niihin tuotteisiin ja tavaroihin, jotka olet jo hankkinut. 

Kehittele joku "oma juttu", jota viet tuliaiseksi ja annat lahjaksi. Esim. itse tehty sinappi, hillo, chutney, kinuski, suklaa, keksit. Leivo, laita lasipurkkiin ja koristele purkki. Vaihtoehtoisesti, osta edullisia kynttilöitä isossa paketissa ja pakkaa niitä nätisti lahjoiksi koristenauhan ja kortin avulla. Stockalla on tänä vuonna ollut myös ihania söpöjä joulukukkia hintaan 3,50 € ja heidän pakkauspalvelunsa avulla edullinen ja sopivan pieni tuliainen tuntuu luksukselta. Naisena ainakin itse olen aina iloinen kukista, sillä ne eivät vie tilaa kaapeista ja ovat aina kauniita. Edellisinä vuosina olen antanut lahjaksi viikunahilloketta ja omenachutneyta. 

Laita kotia maltillisesti. Joulukoristeita ei tarvita paljoa ja monilla meistä on mahdollisuus saada joulukoristeita "ennakkoperintönä" vanhemmilta tai hankkia kirpputoreilta. Panosta laatuun ja tunnearvoon. 

Sähköiset joulukortit ja lahjat toimivat ainakin silloin tällöin käytettynä. Sähköiset lahjakortit ja e-kirjat ym. ovat ympäristöystävällisiä ja hyödyllisiä. Vie kortti ja lahjat samalla kertaa, tai jos postitat niin lähetä kerralla ja säästät postikuluissa.

Päätä joululahjabudjetti jo ennakkoon. Voisiko perheen aikuisten kesken sopia, ettei lahjoja osteta tai lahjaksi annettaisiin palveluksia (asunnon tai lemmikkien hoito loman ajaksi, ruohonleikkuu, ikkunanpesu, lastenhoito, illallinen, brunssi, mökkiviikonloppu)? Säästä saatujen lahjojen kääreet ja pussit ja hyödynnä ne itse tulevana vuonna paketointiin. 

Sopikaa joulunviettoporukan kesken, kuka laittaa mitäkin ruokaa. Joka ruokailussa ei tarvitse olla kaikkea. Jouluruoat sinänsä ovat hyvin edullisia valmistaa: juureslaatikot, rosolli, kala, leipä, kinkku (jos syö lihaa). 

Vietä raitis joulu! On mielestäni tylsää pilata tämäkin aika vuodesta alkoholille. Viini kuuluu juhla-aterioille ruokajuomaksi, mutta lasillinen riittää. Glögi maistuu yhtä hyvälle ilman terästystä ja jälkiruokaa voi nauttia ilman avecia. Alkoholijuomiin menee helposti 10-50 € per henkilö, jos oikein "nautiskelee".

Älä mene alennusmyynteihin! Sen sijaan, siivoa vapaapäivinä kaapit ja myy tai lahjoita ylimääräiset vaatteet ja tavarat. Tai vietä mukava päivä hiihtoladulla, lautapelien, kirjojen tai ystävien kanssa. Jos sinulla on siivouksen jälkeenkin selvä tarve esim. talvivaatteille, on alennusmyyntejä tietenkin hyvä hyödyntää. Älä sorru "skeidan" ostamiseen, vaan osta laatua ja sellaisia vaatteita, joita uskot voivasi käyttää 10 vuotta. 

Älä osta itse raketteja uudeksi vuodeksi! Kaupunkien omat ilotulitukset ja naapurien paukuttelut yleensä riittävät. Tähtisädetikut tuovat iloa ja riittävät lastenkin viihdykkeeksi. Raketit aiheuttavat monille eläimille turhaa voimakasta stressiä, joten rajoitathan myös ammuskelun sille määrätylle ajalle. 


Minkälaisia säästäväisiä joulutapoja sinä olet omaksunut? Vietätkö jollain tapaa poikkeuksellista joulua?



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Toteutuvatko vuoden 2016 tavoitteeni?

Vuoden alussa olin asettanut seuraavanlaisia tavoitteita:


Kaiken taustalla on ykköstavoite taloudellisen turvallisuuden tunteesta, ja ehkä jopa taloudellisesta riippumattomuudesta. Sitä kohti kuljetaan pienin askelin ja jokapäiväisin valinnoin.

Vuonna 2016 aion:

1. Vaihtaa auton parempaan. Tätä varten tarvitaan n. 3000-5000 euroa ja osan mahdollisesti maksaa puoliso. Jos käytän tähän jo olemassa olevia säästöjä, ostos voidaan tehdä lähikuukausina. (Tiedän, ei kovin fiksu taloudellinen valinta, mutta omassa taloudessani merkittävä)

2. ASP-tilille 10 000 täyteen. Summasta puuttuu noin 2600 euroa, eli joka kuukausi pitäisi säästää n. 220 euroa. Se on 170 euroa enemmän kuin nyt kuukausittain. Uskon, että se on silti mahdollista viimeistään kesälomarahoista tai veronpalautuksista.

3. Tuottavampi kuukausisäästäminen. Aloitin säästösopimuksen Nordnetissä ETF-rahastoihin 50€/kk.

4. Vararahaston kasvattaminen ja kunnossapitäminen kaiken muun ohella. Mielestäni vararahasto saisi olla n. 5000-10 000 euroa, mutta nyt kun olen vakituisessa työssä ovat yllä mainitut tavoitteet tärkeämpiä.





Miten on vuosi mennyt?


1. Autoa ei ole vaihdettu. Automme on ollut huollossa kuukausitolkulla. Iso dieselvero vähäisessä käytössä olevalle autolle hiertää, mutta toisaalta olisiko ihan hyvä käyttää tämä oikeasti ihan loppuun. Ensi kesänä ehkä sit se vaihto tai katsotaan tarve uudelleen? Talvella Suomessa auto on kyllä luksus. Auton käytön tarve väheni huomattavasti, kun muutin miehen kanssa samaan kaupunkiin. Pitkää matkaa ei siis tarvitse tällä enää usein ajaa. Kyseessä on 98 vm. diesel.

2. ASP-tili tuli täyteen elokuussa. Tai siis se kymppi. Hieno juttu! Aika moni asunto kuitenkin maksaa minimissään 120 000 €, joten säästäminen jatkuu. Automaattisiirto asp-tilille on 50€ kuussa.

3. ETF-säästäminen on jatkunut ja syksyllä aloitin myös säännöllisen säästämisen toisenlaiseenkin rahastosalkkuun. Näihin menee nyt yhteensä  80 € kuussa.

4. Säästötilillä on tällä hetkellä 8000 €. En tarvitse näin suurta puskuria, joten mietin kovasti olisiko minun mahdollista saada sijoitusasuntolainaa uudiskohteen myyntihintaan. Emme haluaisi muuttaa nykyisestä vuokra-asunnostamme pois, joten oman asunnon hankinta tuntuu oikeastaan toissijaiselta. Pitää käydä pankissa juttelemassa. 

Lisäksi olen tänä vuonna pitänyt palkatonta lomaa, käynyt maksullisessa täydennyskoulutuksessa (josta vielä 310 € lasku tulossa, kokonaishinta n. 1200 €) ja reilussa vuodessa lyhentänyt ehkä viitisen tonnia opintolainaa.

Säästötilin pullisteleva summa johtuu veronpalautuksista, joita sain 3500€. Näin iso summa johtui opintolainan verovähennysedusta. Aluksi olin aikonut lyhentää opintolainaa kokonaan tuolla palautuksella, mutta nyt tuntuu siltä, että laina ei kiinnosta ketään ja vähiten itseäni. Lyhennystä ei edes huomaa ja olisi tärkeämpää nyt saada sijoituksia maailmalle tuottoa hakemaan, kuin maksaa matalan koron laina pois. Ihanaa, että sain nuo veronpalautukset ja pääsin huiman harppauksen eteenpäin. Tuntuu suorastaan rikkaalta kun kokonaisvarallisuus lähentelee yhtäkkiä 20 000 euroa (ihan vielä ei olla siellä). Lainaakin on toki edelleen yli 11 000 euroa. 

Toisella olkapäälläni ääni käskee ottamaan riskiä ja hankkimaan sijoitusasunnon, ja toisella puolella ääni varoittelee tekemistä rahoilla mitään ennen vakituisen työn löytämistä. Nyt olen siis määräaikaisessa työsuhteessa. Mies ei todennäköisesti lähde mukaan riskiä jakamaan, joten taakka olisi yksin minun. Toisaalta, milloin sitten se sijoitusstrategiani kannalta hyvä hetki oikein koittaa, että pääsisin edes alkuun? Päästrategiani tulee siis olemaan asuntosijoittaminen ja sijoitusasuntoja olisi tarkoitus saada haalittua hurjimmissa unelmissa (yhdessä miehen kanssa) 10-20 kpl. Siitä tulisi siis lähes täyspäiväinen hallinnointihomma.  

p.s. edellisen postauksen positiivisuus ja hengitysharjoitukset auttoivat alkuviikosta, ja ihokin parani. Sitten kuitenkin jotenkin romahdin raskaan loppuviikon edessä ja koin oikeastaan olevani todella uupunut. Onneksi sain muutaman päivän "joululoman" tähän väliin niin saan vähän rauhoittua, vaikka reissussa olenkin. En tiedä miksi arki on nyt minulle niin mahdottoman raskasta, vaikka kaikki on paremmin kuin hyvin. En ymmärrä miten ihmiset jaksavat käydä töissä koko ajan ja vielä hoitaa lapsia siihen päälle :O

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kun ei saa menoja kuriin - auttaisiko positiivisuuden psykologia?

Menopuoli ei tahdo millään pysyä kurissa. Tahtoisin säästää ja saada sijoitettavaksi paljon enemmän varoja kuin nyt saan. Tästä on syntynyt negatiivisuuden kierre talousasioihin. Lähden joka palkkapäivä liikkeelle korkeasta tavoitteesta, "yllätyn" kuinka monta ostoskeikkaa kuukaudelle tuleekaan ja petyn jatkuvasti itseeni. 

Aion nyt opetella jotain pieniä juttuja, joilla pystyn kääntämään ajatukset positiiviseksi. Positiivisuuden avulla toivon 1) pääseväni kokonaan eroon lohtuostamisesta 2) luopuvani turhasta syyllisyydestä ja 3) uskomaan itseeni ja tavoitteisiini. Tämä uuden ajattelutavan opettelu ei koske pelkästään talousasioita, vaan myös muita elämän osa-alueita. Kiireen tuntu on yksi, josta on päästävä eroon. Ei voi enää elää näin, että on aamusta nukkumaan menoon saakka koko ajan kiire suorittaa seuraava tehtävä. Uskon, että ajattelutapani muuttamisella voisin tehdä valtavan muutoksen. Positiivisia asioita vain tulee ja tulee ja huomaan ne! Innostun niistä! Pikku hiljaa unohdan vanhat ajattelukuvioni ja negatiivisten ajatusten määrä vähentyy.

Käsittelen nyt ensiksi muutamia rahan menon kannalta stressanneita tilanteita kuluneelta viikolta ja yritän kääntää ne positiivisiksi. Tämän jälkeen kirjoitan viikon onnistuneimmista hetkistä, ja lopuksi mietin mission tulevalle viikolle. 

Eli pelkästään tällä viikolla olen kohdannut jo monta tilannetta, joihin on tarvittu "ei laskelmoitua" rahaa.

- Maanantaina. Satoi hirveästi vettä. Vein koirat pitkän lenkin sijaan ohjelmanumerona Mustiin ja mirriin. 93€. Puolet tästä summasta jotain järkevää, puolet ihan haaskuun (lelu joka hajotettiin heti, koirien joulukalenteri (come on! no tänä vuonna vain yksi...)). 
Positiivista: Sain vihdoin uusittua rikki menneen taluttimen, ostin loppuneen hammastahnan tilalle uuden ja erään toisenkin hampaidenhoitotuotteen. Koirilla oli tosi kiinnostavaa ja saivat lelun ja luita.

-Tiistaina. Ystävä täytti vuosia, yllätyskutsut meillä. Kauppaan kakkutarpeisiin ja kahvimaitoon n. 10-15€.
Positiivista: No koko juttu on tietysti positiivinen. Ja ihan mahtavaa, että mulla tuo summa ei tunnu missään. Mielelläni ostin ja leivoin, kun ystäväkin viihtyi ja oli silmin nähden iloinen. Rahankäyttökin oli sikäli hallussa, että leivoin edullisesti ja voimieni mukaan. En lähtenyt laajaa repertuaaria vääntämään. Pieni summa suuresta ilosta. 

- Perjantaina. Täydennyskoulutuksesta valmistumisen kunniaksi proseccopullo ja kaverin tekemää ruokaa. Maksoin kustannuksista ja viinistä yhteensä 25€. Lukitsin itseni kämpästä ulos ja olin yksin kotona, joten jouduin tilaamaan kiinteistöhuollon avaamaan, 30€...
Positiivista: No JES! Meikä valmistui täydennyskoulutuksesta! Ihan huikea opiskelijaryhmä, hyvä lukuvauhti ollut ja tuntuu, että aihe sopii mulle. Ajattelin jopa kirjoittaa yksin tai yhdessä jonkinlaista blogia vaikka LinkedIniin tästä aiheesta. Tai haen tältä alalta töitä. Laitoin todistuksesta kuvan faceen ja se sai tähän mennessä yli 130 tykkäystä! Rapatessa roiskuu, onneksi sentään pääsin nopeasti lämpimään, vaikka tuo avain unohtuikin. 




Viikon onnistuneimmat hetket:
- Ruokaostokset Prismassa alle 30€. Eivät riitä viikoksi, mutta ei ole tarpeenkaan. 
- Black Friday hysteriassa tuntuu siltä, että haluaisin lohtuostaa jotain. Lämmin talvitakki? En osta enkä tarvitse!
- Hoidin pyykit koko viikon osalta pyykkituvassa -> vähemmän veden kulutusta meidän asunnossa.
- Hyvät yöunet lauantaiyönä (liikunnallisen ja aktiivisen päivän päälle).
- Pitsaa kupongilla ilmaiseksi.
- Minusta tulee erään yhdistyksen hallituksen jäsen (jee!). Tarkoittaa palkatonta ekstraduunia, mutta toivottavasti hyviä kontakteja tässä kaupungissa. Kokouksessa safkaa ilmaiseksi, nam!
- Myin erään tarpeettoman tavaran 10€:lla.
- Perjantaiaamuna oli hieno kuunsirppi ja koulupäivä toi ihanasti vaihtelua työarkeen.
- Vanha ystävä soitti ja hän muuttaa muutamia satoja kilometrejä lähemmäksi. Välillämme tulee olemaan enää n. 5 tuntia!

Ohhoh! Viikossa ehtii tapahtua niin paljon, että vaikea muistaakaan. Olipa oikeastaan loistava viikko.


Missio tulevalle viikolle:
- Kuuntelen positiivisia affirmaatioita joko youtubesta tai Spotifysta pari kertaa päivässä TAI/JA meditoin edes 5 minuuttia päivässä. 
- Viikosta on tulossa ohjelmarikas, mutta ei kiireinen. 
- Jos käyn kirjastossa, lainaan positiivisen psykologian kirjan. 

Rakkaudella - ensimmäisestä adventista iloiten,
Ekonomimmi <3

perjantai 18. marraskuuta 2016

Tehokkuuslingossa pyöritetty mimmi

Perjantai ja aivan puhki! Tuttu tunne monelle?

Rahalla vapaaksi -blogissa käsiteltiin erästä persoonallisuustestiä, mistä tuli mieleeni erään toisen vahvuustestauksen tulos. Voin suositella kaikille, jotka ovat "tutkimusmatkalla" omaan itseensä kirjaa Strengths Finder 2.0.  Kirja pitää valitettavasti ostaa uutena koska sieltä saa linkin / pääsyn ainutkertaiseen tutkimuskyselyyn ja omiin tuloksiin.

Omissa tuloksissani oli eräänä vahvuutena "Maximizer". En juuri nyt muista tarkkaan mitä kaikkea tämä maksimoija-vahvuus piti kirjan mukaan sisällään, mutta liitän sen itse esimerkiksi järjettömiin tehokkuuden vaatimuksiin, joita itselleni asetan. Ei liity täysin talousasioihin, mutta tässä hieman kuvaan omaa työarkeani ja tätä ominaisuutta.

En ole kovinkaan järjestelmällinen, mutta arkipäiväni ovat aika lailla minuutilleen toimintoja täynnä alkuiltaan asti:

06.00-06.30 (toisinaan jopa vasta klo 07.00) herätys, osa aamutoimista
06.55 maissa koirien kanssa lenkille (yleensä 30 min)
Sisälle ja kaikille aamiaista, loput aamutoimet eli meikki ja työvaatteet ylle
Pyöräilen töihin, töissä n. 08.00-08.30
-
Pyöräilen kotiin 16.00-16.30 maissa
Koirien kanssa lenkille väsymyksestä ja säästä riippuen 5-90 min
Ruokailu
Treenit tai koiralenkki
Kotiaskareet, tietokoneella, television katselua
Iltapalaa
Koirat pihalle vielä
21.30-23.00 Suihkuun ja nukkumaan 



Lisäksi käyn silloin tällöin tapahtumissa, hakeuduin nyt taas yhdistystoimintaan mukaan ja miehen kanssa sovittiin säännöllisestä deitti-illasta, kun yhteistä aikaa ei juurikaan arjessa tule. Täydennyskoulutus onneksi alkaa olla kohta voiton puolella, muutama viikonloppu vielä pitää huhkia sen kimpussa. Täydessä arjessa sitä joskus vaan kaipaa, että saisi lomaa ja vapautta, ihan nukkumista varten. Ja ai että, jos jäisi vielä aikaa luovuudelle :) Esimerkiksi kirjoittaminen on ihanaa ja haluaisin vielä lapsuuden musiikkiharrastusta elätellä. Pitäisi luopua kaikesta turhasta välillä ihan nukkumisen ja levon nimissä.. mutta tää on tätä, kai kaikkia väsyttää...

No nyt sitten miten tää maksimointi liittyy omaan talouteen. Eli koen, että haluaisin olla heti samalla levelillä säästöjen ja säästöasteen suhteen kuin valtakunnan gurut. Vaikka pitäisi vaan olla tyytyväinen omaan tilanteeseen ja yrittämisen laatuun ja innostumiseen ennen kaikkea.
Ei vaan pysty yhdistämään aivan kaikkea. Ei voi ajaa uudella mersulla tai shoppailla trendikuteita joka tilaisuuteen, jos tavoitteena on hankkia eka kämppä tai sijoituskämppä.

P.s. tämän viikonlopun vietän kouluhommien parissa ja tavoitteena oliskin pystyä elämään käymättä ruokaostoksilla ollenkaan... ajattelin paahtaa hernerouhetta oliiviöljyssä ja valkosipulilla ja maustaa basmatiriisiä.. pakkasesta löytyy kans eineksiä ja mm. turkkilaista jugurttia ja porkkanoita piisaa. Eiköhän tästä selvitä kun yksin viikonloppua vietän :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Onko vaurastuminen muoti-ilmiö?

En tiedä onko vain käsitykseni vinoutunut, mutta viime aikoina on tuntunut siltä, että säästäminen ja sijoittaminen on lähes kaikkien harrastus. Toki itse seuraan somessa ja työssänikin sellaista mediaa, jossa pääaiheena ovat talousasiat. Käsitykseni saattaa olla vinoutunut (vähän niinkuin Clinton-harha).
Talousaiheisia blogeja on pulpahdellut blogiurani aikana kymmeniä lisää, eri some-kanavat pursuavat säästämisen ja sijoittamisen asiaa ja telkkarissakin on aihetta paljon käsitelty. 

Taloudellinen vapaus


Näin Suomi säästää-tutkimuksessa 91%:lla vastaajista jäi jotain säästöön. Huomattava muutos on tutkimuksen mukaan tapahtunut myös taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa:
"Joka neljäs (25 %) säästi siksi, että halusi vaurastua ja olla taloudellisesti riippumattomampi. Lukema oli huomattavasti korkeampi kuin viime vuonna (16 %).Linkki Säästöpankkiryhmän Näin Suomi säästää-tutkimustuloksiin.

Myös Nordean Ajassa-palvelussa kirjoitetaan taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemisesta, toki vain pintaa raapaisten ja säästämisen säännöllisyyttä korostaen. Asuntosijoittamisestakin puhutaan mediassa, kuin se olisi hyvinkin tavallista (onko se?!) ja rahastoissa tai osakkeissa on sijoituksia muistini mukaan joka neljännellä, mikä minusta tuntuu paljolta. 

Mulla tulee jostain syystä enemmän negatiivisia kuin positiivisia tuntemuksia tästä "valtavirtaistumisesta". Pelkoa siitä, että olenko omine tapoineni ja säästösummineni sittenkin aivan aloittelija ja tavis. Enkö olekaan uniikki lumihiutale ja enkö kuulukaan mihinkään salaseuraan? No toki olenkin vasta ihan tavis, mutta silti ehkä keskimääräistä kiinnostuneempi. Ahdistusta koen siitä, että jotenkin tuntuu siltä, että kaikki eivät voi elää taloudellisesti riippumatonta elämää, ainakaan ihan vielä. Joidenkin on pakko ylläpitää toimintoja ja koodata niitä robotteja ;).. Ja jos muutkin ovat säästäneet, jopa enemmän kuin minä, niin saavutanko taloudellista riippumattomuutta hitaammin?

Toisaalta, jos ajatellaan laajemmalti valtavirran vaurastumisen positiivisia vaikutuksia:

  • ympäristön kuorma vähenee kun materiaa ostetaan vähemmän kun ylijäävät rahat laitetaan sijoituksiin
  • yhteiskunnallisen tuen tarve vähenee, kun monella on mahdollisuus selvitä taloudellisista takaiskuista omin voimin
  • meillä on mahdollisuus auttaa toisiamme ja heikoimpia
  • voimme alkaa taloudellisesti riippumattomampina rikkomaan työelämän rakenteita ja sääntöjä isolla joukolla, kun yksin se on tavalliselle työntekijälle ollut jopa mahdotonta
P.Ohatta-blogin kirjoittajan esiintyminen Suomi Areena -tapahtumassa  aloitti ehkä jonkinlaisen käsittelyaallon eri medioissa ja ajatus on varmasti muhinut monen kansalaisen päässä. Terhi Majasalmi on kirjoittanut pitkään Ilta-Sanomissa oman talouden aiheisiin liittyvää blogia.

Eivät nämä asiat siis uusia ole, mutta uudet sukupolvet kokevat ne ensimmäistä kertaa. Pitää opettaa, kertoa, valistaa ja markkinoida. Mistä tulikin mieleeni, että kävin tällä viikolla oranssin pankin järjestämässä nuorille suunnatussa oman talouden illassa. Ensin esiteltiin rahastosäästämistä ja ASP-tiliä, ja ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja kysyä suorien osakesijoitusten hinnoista. Ei kuitenkaan tarvinnut, sillä niistäkin kerrottiin esityksessä.  Mielenkiintoinen paketti heillä olisi tarjolla, ja lisäksi vielä niin näppärästi hienon mobiilipankin kautta hoidettavissa. Taitaa itselläkin lähteä pankki vaihtoon tässä ennen pitkää, sillä oranssin pankin kotimaisuus ja todellakin se makea mobiilipankki houkuttelevat. 

Olenko yksin ajatusteni kanssa, ja onko tästä teemasta kirjoiteltu jossain aiemmin? Mitenköhän Mustachiansit tämän valtavirtaistumisen kokevat? 

Tulipa paljon linkkejä tällä kertaa, ei kuitenkaan ollut yhteistyöpostausta lainkaan :)

maanantai 7. marraskuuta 2016

Liikunnan merkityksestä (ja miten harrastaa edullisesti?)

Taloudessani ei ole tapahtunut viime päivinä kummempia. Mitä nyt perjantaina vietettiin eksklusiivista herkutteluiltaa erittäin pitkän kaavan kautta parin kaverin kanssa. Herkut olivat viineineen sitä luokkaa, että kulut ravintolassa olisivat olleet lähempänä 150 € /hlö, mutta kotona ne tekivät vain 30 € /hlö. Pyhäinpäivä sotki kaupparutiinini, mutta ehkä tässä syödään taas vähän vanhoja pois ja tehdään pakollista täydennystä. Palkkapäivä on tulossa perjantaina, jolloin on taas hyvä hetki täydentää kaappeja.



Haluan kirjoittaa hieman liikunnan ilosanomasta! Aloitin muutamia viikkoja sitten uuden raskaamman kuntoilumuodon ja olen ainakin toistaiseksi edelleen innoissani. Arjessani rauhalliset pitkät kävelylenkit ja esimerkiksi jooga ovat olleet mukana pitkään, mutta ai että kuinka hyvää vähän rankempi liikunta tekeekään! Kropassa herää ihan uudenlaisia hormoneja ja tuntuu, että sopivassa määrin tällainen liikunta vähentää unen tarvetta ja virkistää. Koneella oleskelua ja istumista tulee aivan liikaa, ja yläkroppani lihaskunto on ihan surkea. Päästä, hartioista ja olkapäistä kuuluu rutinaa, vaikka olen vasta 27-vuotias. Pelkään oikeasti työkykyni puolesta, sillä koen jo nyt tietokonetyön olevan äärimmäisen kuormittavaa. En tiedä kauanko voin sitä kestää. Jotain on siis tehtävä lihaskunnolle. Tämän uuden lajin lisäksi sain kuntosaliohjelman ja käytössäni on myös Yogaia. Aion harrastaa raskaampaa liikuntaa 1-3 kertaa viikossa ja lisään hieman säistä riippuen koiralenkkien pituutta tai määrää. Jos lunta saadaan, hiihto tulee mukaan kuvioihin :)

Kuntoilu vaan ei ole aina ilmaista. Edellinen työnantajani tarjosi ilmaisen kuntosalin käytön ja sen lisäksi vielä tyky-setelit. Nykyisessä sain tilattua osittain tuettuja Smartum-seteleitä pienemmän määrän. Sijainniltaan läheisin kuntosali maksaa minulle kertamaksuna 5,50€ tai kymppikortilla/kk-kortilla 4,50€ kerralta. Jos käyttöä olisi yhtään enemmän, mikä tahansa kuukausijäsenyksinen sali tulisi halvemmaksi. Nyt kun kuitenkin on muutakin liikuntaa ohjelmassa, niin en aio salijäsenyyttä ottaa. Lisäksi olen huomannut, että kannattaa aloittaa muutokset liikunnassa lisäämällä kertoja viikkoon hiljalleen. Kuntoilupaikan läheinen sijainti koiranomistajana erityisen tärkeää, ettei siirtymisiin mene turhaan aikaa. Meillä on myös muutama ulkokuntosali lähellä, mutta saa nähdä tuleeko niitä pakkasilla enää käytettyä. Joskus olen käynyt kalliilla joogatunneilla, ja ne olivatkin ihania. Mutta kertamaksuna esim. 15 € tai jopa 30 € on liikaa.

Täysin ilmaisia liikuntamuotojakin olisi: juoksu, ulkokuntosalit myös talvella, youtuben erilaiset kuntoiluvideot, työmatkaliikunta, pyöräily, siivous, pihatyöt, uinti kesällä, sienestys, metsässä liikkuminen jne jne.

Kuntoiluun tulee menemään nyt talvella edelleen 30-50 € kuussa, ehkä joskus enemmänkin. Aion hyödyntää mahdollisia kuntosalien kokeilukertoja ja ammattiyhdistyksen järjestämiä tilaisuuksia. Sanoisin, että aika pieni hinta työkyvyn ylläpitämisestä, kohentuvasta ulkomuodosta ja iloisesta mielestä! Liikunnan yhteys tulevaisuuden työkuntoon ja vanhuuden sairauksien riskin alentamiseen on selvä. Liikunta on siis yksi parhaimmista sijoituksista tulevaisuuteen.

Ja sallittakoon myös sohvalle jääminen etenkin näin marraskuussa!

lauantai 29. lokakuuta 2016

Kuinka säästin vähintään 100€ ruokakuluissa?

Otin huvikseni verkkopankista ulos tiliotteet elokuulta ja lokakuulta (en mene enää kauppaan tässä kuussa) vertaillakseni, onko uusi kauppastrategiani tepsinyt eurojen tasolla.




Tulos ei ollut niin dramaattinen kuin ajattelin, mutta se on silti n. 20-30% säästöä. Käytännössä yli 100 euroa! Täysin vertailukelpoisia kuukausia on vaikea löytää, mutta tässä karkeat luvut. Luvut sisältävät kaikki ravintoloissa nautitut jutut, eli myös alkoholin (muutama drinkki molempina kuukausina). Luvut eivät sisällä elokuussa miehen synttäreille ostamiani pizza- ja herkkuvuoria (n. 150-200€ yhteensä), mistä johtuen ero olisi oikeasti vieläkin suurempi.


Elo Loka
Työlounas veloitettu palkasta 81,9 100,8
Kaupat, ravintolat ym. 437,7 311,1
Yhteensä 519,6 411,9

Säästön olen saanut aikaan syömällä lounaan vain halvimmassa työpaikansopimuspaikassa, jossa annoksen hinnaksi lounaspassiakin hyödyntäen tulee alle 6€. Lokakuussa olen myös saanut yhden ilmaisen lounaan ja syönyt kolmesti eväitä. Olen ottanut kauppareissujen suunnittelun käyttöön ja käynyt parhaimmillaan vain kerran viikossa. Lokakuun luvuista puuttuu kyllä käteisellä lähiruokapiiristä haetut kananmunat ja lähes koko vuoden hunajat (yht. 30€), mutta toisaalta luvut sisältävät tänään tehdyt ostokset, joita taas syödään marraskuunkin puolella. 

Uusi kauppataktiikkani: 
- kulje pyörällä (reppu/rinkka ja kaksi kassia)
- palauta samalla viikon aikana keräämäsi pullot
- tee ennakkoon Foodie-sovelluksella kauppalista, ja lähetä se sähköpostiisi
- osta edullisemmat tuotteet lidlistä
- ne mitä ei ole valikoimassa tai on halvempaa, hae Prismasta
- Tai osta kaikki Lidlistä
- suunnittele reseptit sesongin mukaan siten, että pidät ruoista ja pystyt laskemaan annosmäärät
- leivo itse herkut tai tyydytä makeanhimo vaikka lisäämällä hunajaa joka paikkaan :)
- älä osta turhia herkkuja tai yksittäispakattuja rahkapurkkeja
- yksinkertaista reseptejä ja muista mitä sinulta jo löytyy kaapista

Lukema on edelleen hurja, ottaen huomioon, että siinä on käytännössä yhden (no ehkä 1,5) ihmisen ruoat ja n. 10-15€/vko koiranruoat. Tässä kuussa sairasteluviikko aiheutti sekaannusta ostoksiin, ja sekä mies että minä ostelimme ruokaa Stockan ja Sokoksen Herkku-myymälöistä (super kallista!!). Mies on syönyt tavallista enemmän kotona. Ruoan laadusta en halua tinkiä, sillä terveys ja jaksaminen arjessa on kaiken a ja o. Mutta ehkä voisin opetella hieman irti ruokariippuvuudestani, eli jokailtaiseen mässäilyyn ja annoskokoihin pitää kiinnittää huomiota. 

Hain tänään Lidlistä hiki virraten ison yli 11 kilon läjän ostoksia. Ruokalistalla on kurpitsakeittoa, tortellineja, pizzaa kukkakaalipohjalla ja uuniperunoita jollain päästä keksityllä täytteellä. Hedelmiä, kauraleipää, pähkinöitä, muutama itse puristettu tuoremehu. Lidlissä aika tuoreissakin leivissä on jo -30% tarrat, eli niitä voi huoletta ostaa pakkaseen. Samoin lihoja. Proteiininlähteitä omissa resepteissäni on vähän heikosti, mutta maitotuotteet, kananmunat, linssit ja pähkinät varmaan yhdessä kuitenkin riittävät.

Mukavaa viikonloppua, syökää hyvin :) 

tiistai 25. lokakuuta 2016

Pankkiasiaa siellä ja flunssaa täällä

Tämmöinen lätinäpostaus tulossa, varo vaaraa.

Pankit ovat aktivoituneet hankkimaan näkyvyyttä ja nuoria asiakkaita erilaisin somekampanjoin. Hesari julkaisi tänään uutisen, että pankkien yhteinen maksusovellus Siirto julkaistaan ensi vuonna. Olenkin jo ehtinyt kaivata vastaavaa Ruotsin Swishin tilalle. Todella usein kaveriporukassa joku maksaa ja rahat siirrellään sitten jälkikäteen mutta välittömästi. Kukaan ei enää jaksa mennä verkkopankkiin tekemään tilisiirtoa pienistä summista. Lisäksi mä hoidan meillä vuokranmaksun ym. laskut, ja laitan sitten siirtopyynnön miehelle Mobile Paylla.

Mobile Pay onkin toiminut hyvin tähän asti, mutta uusi palvelu tuonee laajemminkin jengiä palvelun pariin ja lisäksi nopeutta rahansiirtoihin myös pankkien välillä.

Hienoja uudistuksia, joskin aika hitaassa tahdissa pankkien regulaatiovaatimusten ja kankeiden järjestelmien takia...

Omaankin blogiini oli tullut kävijäpiikki White Trash Disease-blogin kommenttimaininnan vuoksi, kiitos tuolle talousblogien levittäjälle :)

Sitten toiseen asiaan, josta oikeastaan keskuspankit ovat vastuussa. Katsoitteko eilen MOT-ohjelmaa "Korkomiesten vaarallinen kokeilu"?

Keskuspankkien negatiivisten talletuskorkojen mahdollisia vaikutuksia ei juuri olla uskallettu ääneen missään mainita, mutta tottahan se on, että jos taso alenee niin ei tästä välttämättä hyvää seuraa.
Mitä nyt sitten tavallisen säästäjän tai ammattimaisemmankin kannattaisi tehdä? Entä jos on asuntolainaa tai muuta lainaa? Negatiivinen korkotaso tekee lainanotosta edullista. Talletustileillä rahaa ei juurikaan kannata pitää ja sijoitustuotteiden tulevaisuudesta on vaikea sanoa.

Itse olen pohtinut paljon mitä teen veronpalautusrahoilleni. Alun alkaen piti lyhentää lainaa, mutta varmaankin aion talletustilien huonoista koroista huolimatta pitää rahat tilillä kunnes tiedän omasta työtilanteestani ensi keväänä, kun työsuhteeni päättyy. We shall see :)

Flunssa sinnikkäästi kiusaa edelleen pahenevasti, vaikka viikonlopun vietinkin vain sohvalla. Ei kai auta kuin sinnitellä.



perjantai 21. lokakuuta 2016

Sijoitin designiin

... eli ostin laukun! Tadaa!

Enkä mitä tahansa laukkua, vaan suomalaista designia. Käytettynä 85€:lla. Tutkin ennen ostopäätöksen tekemistä netistä onko kyseistä laukkua saatavilla kaupasta, mikä on ollut sen alkuperäinen myyntihinta ja onko sitä tarjolla missään muualla netissä.

Huomasin, että kyseinen laukku myytiin loppuun aika pian markkinoille tulon jälkeen. Sitä ei ole tuotu uudelleen myyntiin. Netin kauppapaikoilla oli useampia ostopyyntöilmoituksia kyseisestä laukusta, mutta ei yhtäkään myynnissä. Alkuperäinen ulosmyyntihinta oli ollut 129€.

FB:n kirpparilla ilmoituksessa, josta laukun löysin, oli useita jonottajia minun jälkeeni ja lisäksi kommentti, että kyseinen laukku on kovin haluttu. Laukku oletettavasti säilyttää arvonsa, jos haluan sen joskus myydä.

Näillä tiedoilla tein ostopäätöksen, vaikka summa käsilaukusta kyllä hirvitti. Toisaalta en tiedä, mikä minuun meni ja tällä tavalla "epäonnistuin", mutta toisaalta en kyllä kadu yhtään. Minulla on yksi saman merkkinen mekko, jonka ostin 18-vuotiaana. Mekko on edelleen kaunis, laadukkaan tuntuinen ja olen käyttänyt sitä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kyseessä on tietysti Marimekon eräs laukku - arvaatteko kenties mikä? :)

Ekonomimmille uusi slogan: "Kuinka teet shoppailusta sijoittamista"

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ruokaostosten järkevöittäminen: kolmas viikko

Kolmas viikko ruokalaskun järkevöittämistä menossa. Eilen tehtiin viikon ostokset Lidlistä hintaan 45 euroa. Olin tehnyt valmiin listan jälleen kerran Foodie-palvelussa, mutta mies lisäsi omia juttujaan koriin ja se nosti ostosten kokonaishintaa. Kolme kassillista ruokaa saatiin tuohon hintaan. Viikon aikana löytyneistä tölkeistä sain pullonpalautusta noin 1,60 €. Kyllä aina jotain löytyy, vaikka kaljottelukelejä ei enää olekaan. :)

Olen nyt oppinut, että lähes kaikissa tuotteissa Lidlissä on 0,1-1 euron alennus Prisman hintoihin nähden. Tiedän nyt tasan tarkkaan, mitä ostamani tuotteet maksavat. Esim. kahvipaketti Kulta katriinaa luomuna saa hintaan 2,89€, Lidlin kauramaito ja samoin Prisman edullisin kauramaito maksavat 1,89€, Havregurt purkki on 3,29€ (mansikanmaksuisena 3,59€) ja krekkalainen jugurtti Lidlistä 2,79€. Porkkanoiden kilohinta on ollut parhaimmillaan 0,69€/kg ja kaalin 0,49€/kg. Irtosipulin kilohinta on pienempi kuin valmiiksi verkkopusseihin pakatun ja niin edelleen.

Tällä kertaa ruokalistalla seuraavia:
Aamupalat: Kaurapuuroa (pikapuurohiutaleet olivat lidlissä 0,32 €/paketti), täysruisnäkkäriä. Pakastemarjoja omasta takaa, kahvia ja kauramaitoa. Leivänpäällisiä mies oli ostanut valmiiksi.
Jos kyllästyttää niin munakas+kasviksia.

Lounaat: Työpaikkaravintoloissa, mutta ehkä otan joku päivä eväät mukaani.

Välipalat: Hedelmiä (banaaneja ja omenoita).

Päivällisvaihtoehtoja: Kaalipiirakkaa, feta-kvinoa-vihannes-salaattia, proteiinipastaa ja pestoa, keitto vihreistä linsseistä, kesäkurpitsamunakas...

Iltapala: Tuoremehuja (greippiä, porkkanaa, inkivääriä, tuorekurkumaa, omenoita, kurkkua..), jugurttia, parapähkinöitä ja manteleita, näkkäriä, kaakaota jne..

Tänään lepopäivästä huolimatta kokkailin pellillisen kaalipiirakkaa Marttojen ohjeen mukaan. Piirakka oli valtava ja erittäin ruokaisa, sitä täytyy varmaan pakastaakin osa. Tätä kannattaa kokata, jos tulee isompi porukka vieraita kylään ja haluaa tarjota edullisesti jotain! Tein kylkeen ruokaisan salaatin riisi-kvinoasta, fetasta, purjosta, porkkanasta ja korianteriruukun lopusta.

Kuusivuotissuunnitelma-blogissa oli myös suunniteltu ruokailuja välipaloineen lapsiperheelle sopivaksi. Kannattaa lukaista, kuinka heilläkin saadaan säästöä suunnittelemalla välipalatkin tarkemmin.

Sohvasunnuntain terveellisempää mättöä
Tässä esimerkki vitamiinipommista, joita huruuttelen mehupuristimellani. Tässä porkkanaa, verigreippiä, inkivääriä ja kurkumaa. 
Toki tämä ruokailun suunnittelu on ihan nappikauppaa sen rinnalla, että tänä viikonloppuna tuli käytyä viinibaarissa ja ystävän kanssa bändikeikalla + kuppilassa. Rahanmeno tuntuu, vaikka kuljinkin matkat fillarilla, join vain muutaman juoman ja yöpalaksi nautin näkkäriä kotona. No, elämää pitää elää kokemustenkin vuoksi, eikä vaan kökötellä kotona. Nyt saakin unirytmiä kääntää tulevalle työviikolle aikamoisin ponnistuksin. 

Aiempi kirjoitukseni tavoitteista ja erityisesti kommentit saivat pientä vipinää kinttuihini. Vaikka elän aikamoisessa epävarmuudessa määräaikaisen työsuhteen takia, aion nyt käyttää aikaa paikallisiin asuntomarkkinoihin tutustuen ja mahdollisesti käyn pian pankissa kysymässä mitä toimia sijoitusasuntolainan saamiseksi pitää vielä tehdä. 

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!



maanantai 10. lokakuuta 2016

Kohti tavoitteita - syksyn katsaus

Syksy on taittunut ja on syytä tarkistaa, olenko oikealla tiellä kohti tavoitteitani.

Pitkän aikavälin suunnitelmissa on sijoittaa asuntoihin lähestulkoon ammattimaisesti. 10-20 vuokra-asuntoa olisi pitkän aikavälin tavoite yksin tai yhdessä miehen kanssa, mutta sijoittumisalue on vielä epäselvä. Myös muut passiiviset tulonlähteet kiinnostavat. Osakkeet tai siis osinkotuotot eivät ole poissuljettuja tulonlähteitä, vaikka juuri nyt sijoitankin  (tai oikeastaan säästän) ns. helpompiin kohteisiin, eli rahastoihin. Kirjoittaminen on aina kiehtonut minua, mutta kirjoitusteni ja älykkyyteni taso tuntuu vain laskeneen lukioajoista (ehkä tää kaikki kosmetiikka on imeytynyt aivoihini..). Haluaisin kuitenkin kirjoittaa jonkin verran myös puoliammattimaisesti ja saada siitä lisätuloja. Yksi mahdollisuus lisätuloille olisi myös verkkokaupan pyörittäminen tai jonkun harrastuslajin opettelu ja ohjaaminen. Tavoitteena toki on kasvattaa myös omia palkkatuloja.

Lyhyen aikavälin tavoitteita:
1. Opintolainasta eroon. Jäljellä 11700€. Toivon maksavani tämän vuodessa pois. En tiedä onko se realistista, mutta ainakin olisin sitten velaton.
2. Säästäminen omaan asuntoon tai sijoitusasuntoon. Oman ostaminen ei ole nyt järkevää, koska asumme niin hyvin&halvalla vuokralla. Kun opintolaina on maksettu, keräilen lisää rahaa ja kyselen pankista miten tämä mahdollistuisi.
3. Ensi keväälle haluaisin myös jonkin verran ihan fyrkkaa tilille mahdollista työttömyyttä varten, kun määräaikainen työ päättyy. Olen haaveillut hieman "vapaudesta", eli voisinko ehkä sitten säästöjeni turvin matkustaa ja viettää kesälomaa..?
4. Tavoite marraskuulle on saada tutkinto täydennyskoulutuksesta kasaan, eli siihen pitää panostaa lähiviikot. Myös iso lasku koulutuksesta on tulossa.

Kohti tavoitteitani pääsen tekemällä arjessa järkeviä taloudellisia valintoja. Olen aloittanut ruokalaskun järkevöittämisen. Saisinko näin enemmän varoja säästöön tavoitteitani varten? Toivotaan. 

Aloitin tarkastelemaan kulutustani kuukausiraporttien avulla myös Penno.fi-palvelussa, mutta koin palvelun hankalaksi käyttää vs. excel. Kannattaa kuitenkin kokeilla, jos kaipaa systeemiä rahankäytön seurantaan. 

Unelmani olisi irtautua oravanpyörästä, lähteä reissuun ja olla pitkä kesä perheen, ystävien ym. kanssa ensi vuonna. Olla enemmän luonnossa, kerätä ja hyödyntää luonnon antimia. Valitettavasti tässä voi käydä ensi keväänä niin, että a) jään pitemmäksi aikaa työttömäksi, b) saan uuden työn, mutta en voi pitää yhtään lomaa c) nykyisessä työssä määräaikainen sopimus jatkuisi, mutta saan työstä tasan 4 viikkoa lomaa. Yksikään vaihtoehdoista ei tunnu hyvältä, mutta taloudellinen epävarmuus saa kyllä minut varmaankin suostumaan noihin vaihtoehtoihin unelmista viis..




Syksyn säiden viilettyä olemme nostaneet pöydälle ajatuksen auton vaihdosta, sillä nykyinen rotiskomme on ollut enemmän korjauksessa kuin käytössä ja sillä alkaa olla huomattavia vaikeuksia päästä katsastuksesta läpi. On selvää, ettei kyseisellä romulla ole turvallista ajella maantienopeuksilla pimeissä talvi-illoissa. Nousipa mieleeni jopa ajatus, pitäisikö veronpalautusrahoilla ostaa uusi auto. Rahat on kuitenkin korvamerkitty opintolainan lyhennykseen, enkä saa nyt kusta tätä suunnitelmaa.

Tällaisia mietteitä. Palkkapäivä on liian harvoin ja pihalta löytyy liian vähän palautuspulloja :o)

perjantai 7. lokakuuta 2016

Ruokalaskun järkevöittäminen - viikko takana ja toinen suunnitteilla

Viime viikonloppuna aloitin ruokalaskun järkevöittämisprojektin. Eka viikko alkaa olla takana päin.

Ruokakauppaostokset koko viikolle tekivät minun osaltani 29 € ja mies söi silloin tällöin tekemiäni ruokia, ei kuitenkaan joka päivä. Viikolla söin ulkona 5 työlounasta, lauantain ilta-aterian ja maanantai-iltana kaverin kanssa suklaakakkua (lasken viikon lauantaista perjantaihin koska kauppapäivä on lauantai) ;).. Työlounaista 2 oli tällä viikolla poikkeuksellisen kalliita, kun kaverit pyysivät lounastreffeille. Melkoinen kermaperseviikko on tämäkin ollut.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen ensimmäisen viikon kokemukseen ja aion jatkaa samalla toimintamallilla. Miehen kanssa pitää vain keskustella vähän, että mitä hän haluaisi, jotta ei tule tuplaostoksia tehtyä. Spontaanius ei ole hyvä asia näissä ruokapuuhissa, sillä mielitekojen perässä juostuaan tulee heitettyä roskiin huomaamatta pilaantunutta ruokaa. 

Hyötyjä:
- selvisin yhdellä kauppakierroksella -> ajan ja vaivan säästö
- tiesin, mitä ruokaa milloinkin tehdä
- ruoka-annokset riittivät pidempään kuin olin laskenut, jolloin voi vaikka pakastaa osan, jos joku ruoka alkaa tökkimään
- suunnitelmallisuudella voi aina hyödyntää sen, mitä kaapissa jo on
- oli joka päivä lämmintä ruokaa valmiina kun tuli töistä
- mikään ruoka-aine ei loppunut kesken 

Jouduin heittämään roskiin yhden homeisen appelsiinin ja homeeseen mennyttä leipää (ei itse ostamaani). Harmittaa nämäkin, mutta aina jotain sattuu...

Päiväbudjetti on yli 4€ pelkästään ilman työpaikkalounastakin, mutta toisaalta monia ostamiani on edelleen kaapissa ja osaa tuotteista tuhosi kaksi ihmistä. Saisikohan päiväbudjettia jossain vaiheessa vieläkin pienemmäksi?

Nyt suunnittelen tulevaa viikkoa. Aika moni "perustarvike" kuten wc-paperi ja kahvi ovat loppumassa ja mies halusi kokata Pad Thaita, mistä johtuen Foodien kauppalista näyttää yli 50€. 
Kerron sitten, miten kauppareissu oikeasti meni. Tässä kuitenkin tulevan viikon (la-pe) suuntaa antava ruokasuunnitelma.


La
Aamiainen kaapin antimista
Kaali-kookosmuhennos +tofu tai kotona kaapista makaronilaatikko
Omena-taatelikuivakakku

Su
Pad thai tofulla (/katkaravut?)



Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Aamupala
Kahvi kauramaidolla, smoothie, leipä tai puuro
Sama
Sama
Sama
Sama..
?
Lounas
Töissä
Töissä
Töissä
Töissä
Töissä

Välipala
Hedelmä
Hedelmä
Hedelmä
Hedelmä
Hedelmä

Päivällinen
Kaali-kookosmuhennos
Tai linssikeitto
Linssikeitto vihreistä linsseistä
Linssikeitto
Uunimunakas
vihannekset ym..
Fiiliksen mukaan.. noutoruokaa tms

Iltapala
Havregurttia, pähkinöitä, hedelmä? Leipää
Teetä tms..
Munakas
Kasviksia, mehu..?
Havregurttia
...
Leipää, kauramaitoa



Tämmöinen plään. Näillä pitäis jäädä sit 30€/kk lisää Nordnetiin, nimittäin lisäsin rahastoja, joihin säästän kuukausittain.

edit: Olethan mukana Sijoittajamestari 2016-kisassa? Minun "tuloksiani" voit seurata nimimerkillä Ekonomimmi!