Perjantai ja aivan puhki! Tuttu tunne monelle?
Rahalla vapaaksi -blogissa käsiteltiin erästä persoonallisuustestiä, mistä tuli mieleeni erään toisen vahvuustestauksen tulos. Voin suositella kaikille, jotka ovat "tutkimusmatkalla" omaan itseensä kirjaa Strengths Finder 2.0. Kirja pitää valitettavasti ostaa uutena koska sieltä saa linkin / pääsyn ainutkertaiseen tutkimuskyselyyn ja omiin tuloksiin.
Omissa tuloksissani oli eräänä vahvuutena "Maximizer". En juuri nyt muista tarkkaan mitä kaikkea tämä maksimoija-vahvuus piti kirjan mukaan sisällään, mutta liitän sen itse esimerkiksi järjettömiin tehokkuuden vaatimuksiin, joita itselleni asetan. Ei liity täysin talousasioihin, mutta tässä hieman kuvaan omaa työarkeani ja tätä ominaisuutta.
En ole kovinkaan järjestelmällinen, mutta arkipäiväni ovat aika lailla minuutilleen toimintoja täynnä alkuiltaan asti:
06.00-06.30 (toisinaan jopa vasta klo 07.00) herätys, osa aamutoimista
06.55 maissa koirien kanssa lenkille (yleensä 30 min)
Sisälle ja kaikille aamiaista, loput aamutoimet eli meikki ja työvaatteet ylle
Pyöräilen töihin, töissä n. 08.00-08.30
-
Pyöräilen kotiin 16.00-16.30 maissa
Koirien kanssa lenkille väsymyksestä ja säästä riippuen 5-90 min
Ruokailu
Treenit tai koiralenkki
Kotiaskareet, tietokoneella, television katselua
Iltapalaa
Koirat pihalle vielä
21.30-23.00 Suihkuun ja nukkumaan
Lisäksi käyn silloin tällöin tapahtumissa, hakeuduin nyt taas yhdistystoimintaan mukaan ja miehen kanssa sovittiin säännöllisestä deitti-illasta, kun yhteistä aikaa ei juurikaan arjessa tule. Täydennyskoulutus onneksi alkaa olla kohta voiton puolella, muutama viikonloppu vielä pitää huhkia sen kimpussa. Täydessä arjessa sitä joskus vaan kaipaa, että saisi lomaa ja vapautta, ihan nukkumista varten. Ja ai että, jos jäisi vielä aikaa luovuudelle :) Esimerkiksi kirjoittaminen on ihanaa ja haluaisin vielä lapsuuden musiikkiharrastusta elätellä. Pitäisi luopua kaikesta turhasta välillä ihan nukkumisen ja levon nimissä.. mutta tää on tätä, kai kaikkia väsyttää...
No nyt sitten miten tää maksimointi liittyy omaan talouteen. Eli koen, että haluaisin olla heti samalla levelillä säästöjen ja säästöasteen suhteen kuin valtakunnan gurut. Vaikka pitäisi vaan olla tyytyväinen omaan tilanteeseen ja yrittämisen laatuun ja innostumiseen ennen kaikkea.
Ei vaan pysty yhdistämään aivan kaikkea. Ei voi ajaa uudella mersulla tai shoppailla trendikuteita joka tilaisuuteen, jos tavoitteena on hankkia eka kämppä tai sijoituskämppä.
P.s. tämän viikonlopun vietän kouluhommien parissa ja tavoitteena oliskin pystyä elämään käymättä ruokaostoksilla ollenkaan... ajattelin paahtaa hernerouhetta oliiviöljyssä ja valkosipulilla ja maustaa basmatiriisiä.. pakkasesta löytyy kans eineksiä ja mm. turkkilaista jugurttia ja porkkanoita piisaa. Eiköhän tästä selvitä kun yksin viikonloppua vietän :)
Kyllä sitä yhden viikonlopun pärjää vaikka minkälaisilla eväillä =D
VastaaPoistaItseänikin harmittaa joskus kun en ole "paras" säästämisessä tai sijoittamisessa. Kyllä sitä rahaa kuitenkin jää säästöön silti ihan hyviä määriä =)
Juu tänään tein kompromissin ja join aamukahvin ilman maitoa.. se on minulta aika iso asia ;o). Tänään kuitenkin jo Lidlin kautta kotiin ja reissusta palaavalle miehelle lohisoppaa.
PoistaLöysin blogisi ja jään seurailemaan. :)
VastaaPoistaTuohon edelliseen tekstiin sellanen ajatus, että kun ihminen keskittyy tiettyyn asiaan paljon, niin silloin hän alkaa näkemään sitä tiettyä asiaa ympärillään enemmän. Ainakaan omassa suht laajassa kaveripiirissä ei ole säästäminen/vaurastuminen (tai sen halu) lisääntynyt juuri ollenkaan. :)
Kiva kun löysit ja mukava blogi sullakin aluillaan, kiva kun kommentoit :) Joo se on ihan totta, että vaikka jos on ostamassa tietyn merkkistä autoa, alkaa sitä yhtäkkiä huomaamaan joka paikassa. Mä oon huomannut, että toisille kavereille "vähän rahaa" voi tarkoittaa että käyttötilillä on satasia ja säästössä tuhansia/kymmeniätuhansia ja toisille se taas tarkoittaa, että on sata euroa yhteensä yhtään missään. On niin suhteellista, ja toisaalta just se, kun ei jutella näistä..
Poista