sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Mitkä voisivat olla taloustavoitteeni 2017?

Veronpalautuksina saamani potti nosti rahojeni määrän yli 19 000 euroon. Kuin Roope Ankka ihailen lukemaa. Pian tuleva palkka nostaa koko potin ainakin hetkeksi yli kahteen kymppiin! Huikeaa! 

Muistan vielä vuonna 2014 kun haaveilin, mitä tekisin jos minulla olisi näin paljon rahaa. Realismi ja uudet opitut rahankäyttötavat ovat sittemmin tulleet osaksi mielenmaailmaani ja mietin isoja hankintoja paljon tarkemmin nykyään. Tämäkään summa ei tunnu siis sellaiselta, että rynnistänpä tästä ostoksille. Toki esim. joululahja miehelle 40 € ei nyt tunnu budjetissa, toisin kuin opiskeluaikoina. Rahan lisäksi tavaramäärä on alkanut ahdistaa. Kaiken on mahduttava kaksiomme säilytystiloihin ja mielellään saisi olla vähän tyhjääkin tilaa.

Elämäntilanteen epävarmuus ja tavallaan hyvä rahatilanne ovat aiheuttaneet seuraavanlaisia ajatuksia, joista tulevan vuoden tavoitteet varmaankin kehkeytyvät:
  • Olisiko nyt hyvä hetki ostaa asunto? Asunnon ostaminen yksin aiheuttaisi valtavat kuukausittaiset lainanhoitomenot, jotka ovat riesana myös työttömyyden koittaessa. Toisaalta saisin nyt työni puolesta hyvät edut lainan kustannuksiin. Työ vain on päättymässä jo aika pian, eli en pääsisi hyötymään tästä kovinkaan pitkään, ellen löydä uutta työtä samasta firmasta. Asumme kuitenkin tässä kaupungissa todennäköisesti seuraavat 4 vuotta, joten ehtisimme hyvin asua asunnossa 2 vuotta ja kehitellä sitten sijoitusasuntobisneksiäkin, kun mieskin siirtyy työelämään. Lainaneuvottelut / tiedustelut on huomenna, ehkä tulen siellä viisaammaksi. Sijoitusasuntohaaveista kirjoitin juuri aiemmin ja kiitos viisaiden kommentoijien, haave saa nyt ehkä vähän aikaa odottaa.
  • Olisiko asunnon kanssa syytä odottaa ja aloittaa sittenkin osakesijoittaminen? Nyt olisi n. 4000-5000 euroa, joita voisin kevään mittaan sijoittaa osakkeisiin ja sen jälkeen voisin jatkaa säännöllisillä ostoilla. Toisaalta haluaisin mieluummin aloittaa nimenomaan asuntosijoittamisella, koska se on uskoakseni päästrategiani myös tulevaisuudessa.
  • Voisinko nyt käyttää rahaa matkusteluun ja hankintoihin? Esim. reppureissu aurinkoon tai auton vaihto.
  • Olisiko viisainta vain odottaa isompien taloudellisten päätösten kanssa, kunnes pääsen kiinni seuraavaan (vakituiseen) työhöni?
Lisäksi olen jo ajatellut tulevalle vuodelle seuraavaa:
  • Tuloja pitää kasvattaa. Pystyisinkö blogiteksteillä tässä blogissa tai tuoreen koulutukseni saralla kirjoittamaan niin, että saisin palkkioita? Jos nykyisessä työssä hommat jatkuisivat, niin onko palkkaa mahdollista hilata ylöspäin? Jos työpaikka vaihtuu, miten pystyn täällä "hornan tuutissa" takaamaan hyvän ansiotason? Jos juoksen palkan ja vaativan työn perässä pääkaupunkiin, elämänlaatu heikkenee huomattavasti (mies kiinni opinnoissa muualla).
  • Täydennyskoulutuksen oppeja ja sanomaa pitää hyödyntää tavalla tai toisella. 
  • Haluan pitää kunnolla lomaa ja päästä poimimaan marjoja ja olemaan luonnossa / fyysisessä liikkeessä enemmän.
  • Voisinko opiskella vielä esim. joogaopettajaksi? Voisin yhdistää rakkaan harrastuksen ja muille hyvän olon luomisen + saada siitä vielä lisäeuroja kassaan. Suomessa koulutukset ovat vaan tosi kalliita.
  • Luultavasti vuonna 2017 joudun päivittämään puhelimen, hankkimaan uutta (työ)vaatetta, urheilukampetta, polkupyörä pitää ehkä uusia kokonaan jne.

Unelmissani vuonna 2017:
  • Minulla on enemmän vapaata aikaa päivisin. Työni olisivat vapaammin toteutettavia. Nukkuisin riittävästi.
  • Minulla on voimavaroja vaikkapa lähteä tapaamaan ystäviä viikonlopuksi silloin tällöin ja osaisin nauttia.
  • Rakentaisin voimakkaampaa asiantuntijaidentiteettiä jollain osaamisalueellani, mutta rennosti - ilman yötä myöten vääntämistä. 
  • Sijoitusasunto tai oma asunto tulisi todeksi siten, että rahaa jää kuitenkin muuhunkin säästämiseen.
  • Saisin esim. osakkeisiin säästettyä sen verran, että parin vuoden kuluttua toinenkin sijoitusasunto järjestyy. 
  • Saan varallisuutta paremmalle tolalle, sillä ehkä joskus muutaman vuoden päästä voisi haaveilla perheestäkin (jos suodaan :)).

Oletteko te jo lähteneet suunnittelemaan tulevaa vuotta? Oletteko lyöneet jo tiskiin konkreettisia tavoitteita ja mistä haaveilette hurjimmissa kuvitelmissanne?

17 kommenttia:

  1. Saat ensiasuntoon hyvät edut aspilla, joten sijoittaisin siihen ja ostaisin kämpän ensin itselle ja jättäisin sen myöhemmin sijoituskämpäksi.

    VastaaPoista
  2. Vuodelle 2016 minulla oli kolme taloudellista tavoitetta:
    1) väh. 5100€ ylppänä (check)
    2) 300€ palkankorotus (failed)
    3) 2% bruttotuotto käteiselle (failed)

    2) epäonnistui sen takia, koska meillä oli äskettäin YT:t ja hommat vaihtui, joten eipä siinä erityisemmin pääse keskustelemaan korotuksesta. 3) epäonnistui, koska tuo olisi vaatinut enemmän sijoituksia korkeariskisiin yrityslainoihin ja loppuvuotta kohden pallit eivät vain uskaltaneet lähteä tuohon mukaan.

    Vuodelle 2017 teen päätökset vasta 14.12 jälkeen, koska silloin voin laskea veroprosenttini, tehdä budjetin ensi vuodelle ja samalla myös taloudelliset tavoitteet. Nykyisten normaalien lisäksi ne tulevat erittäin todennäköisesti olemaan seuraavat:
    1) 300€ palkankorotus korkeamman tittelin muodossa
    2) saada jompikumpi bisneksistäni tuottamaan vähintään 1000€

    VastaaPoista
  3. Kivoja ajatuksia :) Lähestyvä uusi vuosi tosiaan vie ajatuksia kohti tavoitteita ja tulevaa.

    Tää vuosi on muuten mennyt ihan älyttömän nopeasti. Tuntuu että vasta alotin blogin kirjoittamisen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Ja kun kanssabloggaajiakin seuraa, niin se mistä haaveilee tai tavoittelee muuttuu usein todeksi. Joten kannattaa miettiä mitä toivoo :D

      Poista
    2. Joo kannattaa todella miettiä mitä toivoo :) Niitä usein kuitenkin sitten saavuttaakin kun asettaa tavoitteiksi.

      Poista
  4. Toivottavasti päädyt järkeviin sijoituskohteisiin, hyvän rahakasan olet jo saanut säästöön👍

    En ole ennen tehnyt mitään säästösuunnitelmia mutta nyt täytynee tehdä, blogin hengen mukaisesti😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten yllä jo kommentoinkin, kannattaa varoa mitä toivoo, sillä tuppaavat toteutumaan :) Eiköhän tässä pidetä järki kädessä.

      Poista
  5. Keep up the good work!

    Mielessäni pyörittelen jo tavoitteita vuodelle 2017, mutta ajattelin kirjata ne blogiin ylös joskus joulujen välissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks man! Mielenkiinnolla odotan sinunkin tavoitteita tulevalle vuodelle.

      Poista
  6. Moi,
    Sinuna en just nyt laittais rahoja osakkeisiin. On niin kallista tällä hetkellä. Ja jos asunnonostokin on mielessä ja siihen ehkä tarvitset ne rahat? Ja jos koet, että asuntosijoittaminen on sun juttu ni mene sitten sen suunnitelman mukaan, suosittaisin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ennen osinkokautta ja nyt muutenkin kun on erityisen ylhäällä hinnat, ei ainakaan kaikkea kannata ostaa. Aina on tuntunut siltä, että asunnot olis mun juttu. Jo tosi nuoresta olen siitä haaveillut.

      Poista
  7. Ostat vaa sen sijoitusasunnon ja unohat noi ASP hömpötykset =D Ei ne edut loppupeleissä nyt niin suuria siinä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin hyviä kohteita ja kävin lainaneuvotteluja, niistä lisää...

      Poista
  8. Auto on aina hukkaan heitettyä rahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, mutta on se liikkuminen tärkeää sosiaalisten suhteiden kannalta. Juna on kyllä nykyään lähes aina ykkösvalinta uuden hinnoittelun myötä.

      Poista
  9. Ensi vuoden tavoitetta en ole vielä ihan tarkkaan määrittänyt, vielä on muutama viikko aikaa tehdä se. Pitkän aikavälin tavoite on asettumassa vajaan kahdenkymmenen vuoden päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit ja pääsin sinunkin blogiisi tätä kautta tutustumaan.

      Poista