keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Mimmi Sharevillessa

Ehkä joku jo huomasikin, että sijoituskohteitani Nordnetissa voi seurata Sharevillessa.
Nimimerkki sama tuttu Ekonomimmi.

Nordnetissä olen toistaiseksi, helppouden ja myös edullisuuden vuoksi. Onnistuin siellä vain alussa kämmäämään ja loin itselleni 3 erillistä salkkua, joista kaksi olikin pitkään tyhjillään. Jossain vaiheessa sitten laitoin näihin eri salkkuihin eri tuoteryhmiä, eli yhdessä salkussa on etf:t, yhdessä muut rahastot ja kolmannessa osakkeet.

Menin ostamaan vahingossa mobiiliappin kautta yhden ylimääräisen Amerin osakkeen väärään salkkuun, joten myin sen sitten nousupäivänä pois. Täytyy olla tarkkana noiden eri salkkujen kanssa. En tiedä muutenkaan, onko tuo systeemini yhtään järkevä tai onko sillä kulujen kannalta tulevaisuudessa jotain merkitystä.

Hauskahan se on seurata sijoitusten kehittymistä kännykältä päivittäin ja mahdollisesti osallistua keskusteluihin.

Täältä Sharevilleen :)

**EDIT** huomasin nyt, että Sharevillessä tosiaan mun kolme erillistä salkkua on ihan levällään ja joku saattaa seurata mun yhtä kolmesta salkuista. Saas nähdä miten tää systeemi pidemmän päälle toimii.


2 kommenttia:

  1. Eipä tuolla salkkujen määrällä taida olla mitään merkitystä - kunhan on tarkkana että missä salkussa sitä milloinkin on :) Jos Nordnetin luottoa aikoo käyttää niin sitten merkitystä on paljonkin, koska luotto on salkkukohtainen ja lisäksi miinuksella olevaan salkkuun ei voi kk-säästää etf:iä.

    VastaaPoista