torstai 15. kesäkuuta 2017

Pikaiset kuulumiset

Huhhei! Loma ja arkikiireet ovat pitäneet minua päivittämästä blogiani ja myös lukemasta muiden blogeja. Tänä iltana kuitenkin yötön yö valvottaa ja päätin näin hämmästyttävän myöhään vielä purkaa viime päivien ajatuksia ja tapahtumia. (vaikka julkaisu tuleekin nyt viiveellä)

Ensinnäkin lomareissuun kului kaiken kaikkiaan reilut 2000 €, kuten olin ajatellutkin. En shoppaillut turhaan, mutta ostin ruokatarvikkeita ja miehelle pientä laadukasta vaatepartta ulkomaiselta hyvältä merkiltä (edellisetkin tuolta hankitut priimakunnossa  yli 3 vuotta vanhoina). Lomakohde oli täyttä luksusta ja nautin kyllä suunnattomasti. Lomalla sain liikkua paljon eikä minulla ollut tietokonetta lainkaan mukanani. Tabletilta katsoin pari jaksoa Netflixiä ja se oli siinä. Rentoutuminen oli taattu!

Loma myös herätti - kuten aina tuttuun tapaan ajatuksia siitä, mitä elämässä voisi ja pitäisi oikein tehdä. Esimerkiksi tän lomakohteen pitäjien elämä vaikutti tosi leppoisalta, ja aloin miettiä, miten voisi saavuttaa samanlaisen elämäntilanteen. Paljon työtä ja aikatauluttamista, mutta toisaalta rento ilmapiiri ja voit itse vaikuttaa kaikkeen. Toisaalta kaikilla meillä on omat haasteemme ja rajoituksemme elämässä. Matkalla ei kuitenkaan ollut aikaa loputtomiin märehtiä surkeaa perusduunarin kohtaloani ja töihin paluukin tuntui ihan mukavalta ajatukselta.

Yritän nyt ylläpitää kesäistä fiilistä vähintäänkin seuraavaan lomapätkään asti. Syödä terveellisesti, löytää jostain aika urheilulle (illat on kyllä olleet ihan liian täydet urheilulle) ja olla kiirehtimättä turhaan.

Kesäkuun palkka oli vielä täysi, mutta seuraavissa palkoissa on ymmärtääkseni hieman vajausta, koska pidän myös joitakin palkattomia lomapäiviä. Loppukesälle ei vielä kovin tarkkaan piirrettyjä suunnitelmia, mutta mahdollisesti tehdään vielä yksi ulkomaanreissu miehen kanssa. Teltta tulee varmaan kovaan käyttöön myös.

Ammatillisella puolella on tulossa hyviä uutisia syksyn mittaan, siitä lisää myöhemmin. Tämä tuore urakuvio todennäköisesti mahdollistaa säästämistä paremmin ja tekee ehkä asuntokaupoista ajankohtaisemmat!







6 kommenttia:

  1. Loma on työssäkäyvän ihmisen ellei parasta, niin ainakin erittäin tervetullutta aikaa. :) Ihanaa kesää mimmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Koko ajan sitä näillä keleillä kyllä toitottaa itselleen, kuinka mahtavaa nyt onkaan :) Osaa todella olla kiitollinen kesästä raskaan talven jälkeen.

      Poista
  2. Ylennys tiedossa vai? Onkin jo aika ostaa kämppä niin pääsee sitäkin kautta sitten säästämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä joo, duuni muuttuu mutta sama pulju. Saa nähdä miten tää homma lähtee, riippuu myös sisäisen koeajan pituudesta.

      Poista
  3. Missäpäin maailmaa olit lomalla?

    VastaaPoista