tiistai 26. joulukuuta 2017

Minkä ihmiskokeen Mimmi suorittaa vuonna 2018 - anna ideasi!

Hyvää ja rauhallista joulua, aavistuksen jälkijunassa kaikille lukijoille ja kanssabloggaajille!

Joulun vapaat päivät ovat tulleet tarpeeseen: täysin itselleni epänormaalisti olen nukkunut joka aamu lähes puolille päivin, eli kellon ympäri. Univelkaa kertynyt.. Itselleni on tosi vaikeaa vain olla tekemättä mitään, mutta menestyksekkäästi jo pari päivää takana. Olen ehtinyt lueskella talousasioita ja miettiä taas, mitä oikeasti haluan omassa taloudessani tehdä. Luovuus katoaa arjessa, mutta onneksi heti lomalla saan inspiraation takaisin.

Olen omia suorituksiani kohtaan ankara, ja syventyessäni muiden talousblogeihin, tunnen huonommuutta ja kurittomuutta itsessäni. Olen tänä vuonna ottanut hyvästä palkasta kaiken irti ja mm. lahjonut läheisiä. Jossain olen mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Osan asioista olen tehnyt tosi viisaasti ja sinnikkäästi.

Pyydänkin nyt teiltä, arvon lukijat, ideoita jonkinlaiseen talousaiheiseen haasteeseen tulevalle vuodelle.

Haaste voi kestää vain kuukauden tai voin toteuttaa vaikka useammankin yhden kuukauden haasteen. Tai sitten haaste voi kestää vaikka kvartaalin - tai jopa koko vuoden.
Vuosi pelottaa ajanjaksona, koska olen niin huono pitkäjänteisyyttä vaativissa projekteissa. Mutta kuuntelen kaikki ideanne, ja valitsen sieltä parhaat!

Haaste voisi olla vaikka tyyliä: saavuttaa x % säästöaste / parantaa joka kuukausi säästöastetta / löytää uusi osake salkkuun / maksaa lainaa x euroa / elää päivä pullonpalautusrahoilla / syödä vitosella päivässä...

Kuva: Unsplash.com Filipe dos Santos Mendes


En aseta tässä vaiheessa rajoja ideoille, koska haluan olla avoimin mielin kaiken suhteen!

Antakaa palaa! Olen tosi kiitollinen ajatuksistanne!

13 kommenttia:

  1. Haaste: tutustua kryptovaluuttoihin.

    VastaaPoista
  2. Olin itse ajatellut vuonna 2019 elää koko vuoden minimikulutuksella miettien jokaikistä ostosta, vertailla hintoja ja kuluttaa rahaa vain jos oikeasti pitäisi kunhan saan oman elämän suunnilleen stabiloitua ensi vuoden aikana. Ja joka kuukausikatsauksessa sitten hajoittaa jokaisen kulutuksen pieniin osiin, jotta näkee mitä oikeasti elämässä tarvitsee. Ehdottaisin samaa sinulle vuoden aikaisemmin!

    Jos tuo kuulostaa liian hardcorelta, niin ehkä perus 50% säästöprosentti koko vuodelle olisi ihan ok lähtötaso tai sitten ihan vain kuukausikatsauksen tekeminen joka kuukauden jälkeen. Vaikka se saattaa välillä vaikuttaa tylsältä niin kuukausikatsauksen tekeminen ja oman pankkitilin tuijottaminen joka kuukauden jälkeen laittaa ajattelemaan kulutusta aivan eri tavalla ihan huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ajatellut tai kaavaillut 40 %.. mutta nyt kun sen sanoit, mites 50 %.. hmmm :) Ja ehdottomasti, alkaisi olla aika uskaltaa katsoa omaa kulutusta ihan oikeasti.

      Poista
    2. Mä joka kuukausi lupaan tehdä ton katsauksen mutta oma rahankäyttö hirvittää niin paljon! Tota voisi itsekin yrittää. Mikäs se viime vuoden alun haaste oli kun ne kaksi naista eli alle3 euroa per päivä? Joka toinen kuu femmahaaste oisko sulle sopiva?

      Poista
    3. Kannatan tätä ideaa. Haasta itsesi oikeasti, tee kuten "Mihin se raha menee?" bloggaaja teki ja julkaise viikkokatsauksia kulutuksestasi koko vuoden ajan. Perustele kaikki ostokset. Tällaisessa projektissa alkaa varmasti väkisin miettimään omaa kulutustaan ja lopulta ei halua käyttää rahaa enää mihinkään, kun se pitää raportoida blogissa.

      Poista
  3. Pelaa kymppi kuussa nettikasinoilla ja katso tuletko miljonääriksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Täytyis opetella pelaamaan.. ja siten, ettei jää koukkuun!

      Poista
    2. Juu kannatan ja ehkä vähän enemmän kun 10e kannattaa laittaa, itsekin nyt 2kk laittanut sen 50e ja voitolla oon 300e :)

      Poista
  4. Haastan sut pitämään yhden no-spend kuukauden. Eli rahaa käytetään vain ruokaan kaupasta ostettuna ja muihin välttämättömyyksiin. Itse yritin tätä viime syyskuussa ja ei se nyt ihan onnistunut :D Aion yrittää nyt maaliskuussa uudestaan. Ja jos täydellinen kuluttamattomuus on haasteellista niin yritä kuukausi minimaalisella kulutuksella ja kuusta viikko tai kaksi supertiukalla linjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehtova idea tämäkin, kiitos! Vähän mietityttää, että entä jos kaverit pyytää johonkin, mikä maksaa. Toisaalta harvoin sellaista tulee, paitsi ruokaan liityviä kuluja.

      Poista
    2. Haastavinta tässä itselleni oli myös menot kavereiden kanssa, koska niihin menoihin kyllä melki aina liittyy raha. Mahdollisesti tähän voisi miettiä jonkin pienen budjetin tällaisille menoille, mutta olisiko se silloin vähän liian helppoa.. hmmm ;)

      Poista
  5. Minäkin kannatan tuota no-spend kuukautta. Lisäksi haastan sinut jokin kuukausi pudottamaan nykyisistä ruokakuluista 30%. Eli jos olet aikaisemmin käyttänyt ruokaan noin 200€/kk, nyt pyritkin käyttämään vain 140€.

    VastaaPoista