maanantai 1. tammikuuta 2018

Katsaus viime vuoteen ja uudet tavoitteet vuodelle 2018

Toteutuivatko 2017 tavoitteet?


Oli pakko ihan tarkistaa omasta blogista, oliko mulla jotain tavoitteita viime vuodelle.. No löytyihän sieltä viime vuoden vaihteessa kirjoitettu kappale:

"Siksi aionkin tänä vuonna olla asettamatta mitään virallisia tavoitteita. Elän taloudellisesti oppimani mukaan, mutta aion myös panostaa itseeni ja ottaa riskejä. Jos vain lomaa löytyy, saatanpa lähteä joogaretriitille, vaellella metsissä ja kerätä marjoja ja töissä ollessa käydä hemmotteluhoidoissa. Valokuvata, maalata, joogata.. juoda kurkuma-lattea ja shoppailla Ruohonjuuressa. Lukea sijoituskirjoja, uskoa itseeni ja taloudelliseen kehitykseeni. Unelmissani perustaa yrityksen, ja innostua niin, että en malta nukkua! Aion siis - nauttia, njuter, enjoy, disfrutar, genießen - kaikilla kielillä!

Julia Caesar, Unsplash
p.s. jatkan etf-säästämistä 80€/kk, asp-säästöjä 50€/kk ja pyrin palkasta siirtämään aina n. 400-500€ säästöön. Jos työtilanne vakiintuu, ostan sijoituskämpän, jos ei vakiinnu niin maksan opintolainaa tai odotan pörssilaskua ja nappaan osakkeita. Työtilanteen epävarmuus estää tekemästä kunnollisia suunnitelmia."


2017 alussa stressasin määräaikaisen työsuhteen päättymistä ja laitoin muutamia työhakemuksia. Niistä ei kuitenkaan tullut mitään kontakteja, ja onneksi sainkin sitten työsuhteelleni jatkoaikaa. Kesän kynnyksellä meillä aukesi avoimia paikkoja ja sain vakituisen työsopimuksen. 

Kävin nauttimassa upealla lomamatkalla ja lomailin kaikkiaan reilut neljä viikkoa kesällä. Aika meni vaan hirveän nopeasti, ja syksy vieläkin nopeammin. Töissä oli aikamoista haipakkaa, joten metsäretkille tai hemmotteluhoidoille ei jäänyt aikaa. Kirjojen lukemisesta ei tänä vuonna tullut oikein mitään, sillä aina kun avasin kirjan, nukahdin saman tien!

Itseeni uskominen on ollut koetuksella, mutta toisaalta minun on ollut helppo olla itseni kanssa. Arvostan vartaloani ja olen oppinut nauttimaan liikunnasta. Otin liikuntakeskuksen vuosijäsenyyden ja maksoin sen kerralla. 

Tulin työsuhteen vakinaistumisen myötä asuntolainakelvolliseksi ja ostaa täräytin oman asunnon. 

Entä 2018?

Työ
Yritän hoitaa työni huolella ja menestyä siten tehtävässäni. Kuitenkin avoimin mielin, sillä tilanne voi elää ja tulevasta vuodesta voi tulla aika raskaskin, mikäli esim. yt:t sattuvat kohdalle. 

Muu elämä
Arjen sujuvuus, liikunta ja yöunet - ja riittävästi liikuntaa ja huolenpitoa myös nelijalkaisille perheen jäsenille. Ravintopuolella saisi säästöjä, jos veisin eväitä töihin edes pari kertaa viikossa. Se kuitenkin tarkoittaisi, että pitäisi kokata kotona useammin. Tein itselleni lupauksen joogata vuoden ajan joka päivä edes 10-15 minuuttia, aamulla, jos ei muuten onnistu. Siten saisin päivittäisen pysähtymisen arjen keskellä ja hyvän alun päivälle. 

Talous
Kyselin teiltä lukijoilta ideoita ihmiskokeeseen. Lähden tavoittelemaan säästöastetta 40-50% väliin, siten, että asuntolainan ja koron osuus sisältyy laskennalliseen säästösummaan. Näin mulle jää sen päälle yli tonni käyttörahaa kuukaudessa. Lisäksi aion toteuttaa no spend-kuukauden tai viikkoja ja mahdollisesti muitakin antamianne ideoita!

Asuntolainaa reippaasti maksamalla vapautan siitä vakuusarvoa mahdolliseen sijoitusasuntoon, joten käsirahaa siihen voisi pikkuhiljaa keräillä. Tällä hetkellä sijoitusasunnoissa on omassakin kaupungissa pientä kuplan tuntua, eli ns. takuuvarmoja kohteita ei juuri nyt ainakaan ole helposti tarjolla. 

Matkailu ja unelmointi
Mitään vakavia matkasuunnitelmia ei ole, kesäloma saattaa mennä vähän hassusti tänä vuonna, miehellä ei oikeastaan ole lomaa. Vähän mietin erästä harrastukseen liittyvää koulutusta, mutta en ole ihan kauhean innostunut. Se maksaisi n. 1700 €. Luovuus on vähän hukassa, joten unelmana voisi varmaan olla pystyä unelmoimaan ja rentoutumaan oikeasti arjen keskelläkin :) Vähän varovaisesti haaveilen jostain ympäristötietoisemmasta elämästä ja vaikuttamisesta ihmisten kulutukseen. 

Hyvää Uutta Vuotta 2018 kaikille lukijoilleni! 

4 kommenttia:

  1. Älä unohda nettikasinoilla pelaamista ja miljonääriksi ryhtymistä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En unohda! Lajin valinta vain mietityttää: pokeri vai jotain muuta? :)

      Poista
    2. Pokeri lienee ainoa vaihtoehto nettikasinoilla jossa palautusprosentti voi nousta yli sataan, joten se lienee paras vaihtoehto. Hyväksi pelaajaksi opiskeleminen tosin vie yhtä paljon aikaa kuin meni KTM tutkintoon :)

      Poista
    3. Mutta jos puhutaan tuurista vain niin sitten automaatteja. Vaikka Mega fortune dreams, siinä mega jackpot nousee muutamaan miljoonaan, vähän kuin lottoaisi :D

      Poista