sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

The Wedding Dream - häihin säästäminen

Muistatteko sen Frendien jakson, jossa Rachel täyttää 30 ja alkaa laskea vuosia siihen, milloin hänen tulisi viimeistään olla naimisissa ja saada lapsia?

Mulla alkaa olla vähän tuo tilanne mielessä - entistäkin pahemmin. Koska aina voi toivoa, että joku hyvä tyyppi joskus kosii, kannattaa siihenkin varautua taloudellisesti.. (Kultsi jos luet tämän, ei paineita ;)...).

En enää haaveile prinsessahäistä, kun ihan tyttönen en enää ole ja avoliitossa jo aika kauan elänyt. Häät ovat kuitenkin perinteisesti ihan parhaat bileet, mitä voi kuvitella. Siksi haluankin järjestää aikanani hyvät juhlat sekä suvulle että ystäville. Meillä on paljon ystäviä eri puolilta maailmaa ja sukuakin jonkin verran, joten 100 vierasta lienee minimi.  Muutama unelmaskenaario on mielessä.

Photo by Annie Spratt on Unsplash


Tyypillisempi vaihtoehto olisi järkätä perinteiset kesähäät. Toinen vaihtoehto olisi karata johonkin paratiisiin, ehkä perheen kanssa, ja pitää pieni seremonia siellä. Kotona sitten ehkä jättimäiset bileet ystäville. Kolmantena jonkun upean merenrantavillan vuokraaminen: vihkiminen ulkona terassilla ja laadukas ruokailu, mutta ei niin perinteiseen pönötystyyliin. 

Selvää on, että jokainen skenaario tulee maksamaan paljon. Olen vuosien varrella pistänyt merkille erilaisia juhlapaikkoja ympäri Suomea ja oikeastaan kallistun viettämään juhlat jossain muualla, kuin nykyisessä kotikaupungissani. 

Juhliin itsessään menee varmasti n. 10 000 €, riippuen paljonko vieraita kutsutaan ja moniko heistä osallistuu.

Sen lisäksi olen aina haaveillut, että häiden alla alan jo hyvissä ajoin laittamaan ulkokuosia kuntoon. Eli että pari kuukautta ennen häitä huollettaisiin tiptop kuntoon niin varpaankynnet kuin hiuksetkin. Mekon pitää toki olla hieno, mutta ei välttämättä perinteinen morsiushame. 

Ulkonäköasioihin saa siis myös noin tonnin kulumaan.

Photo by Simon Hattinga Verschure on Unsplash
Eikä häitä ilman häämatkaa. Upeintahan tietysti olisi lähteä suoraan hääpaikalta lentokentälle ja paratiisiin, mutta aika harva nykyään tekee niin. Häämatkalla olisi mukava viipyä jossain vähän eksoottisemmassa tai kaukaisemmassakin kohteessa.

Häämatkalle hintaa tulisi uskoakseni 10K€.

Ei halpaa ollenkaan... Jos jostain pitää tinkiä niin se on tuo matka. Joku lyhyempi matka, vaikka vain kotimaassakin hotellin kylpylässä lilluen olisi ihanaa.

Yllä mainittujen ohella minulla on tiettyjä asioita, jotka haluan omissa häissäni toteuttaa. Ensinnäkin siellä saisi olla paljon lapsia ja juhlat voivat alkaa jo aikaisinkin. Haluaisin paikalle herkän esityksen esim. jousikvartetin, mutta sitten myös jotain tykkiä tanssimusiikkia tai vaikka jazz-kokoonpano (voi tulla nauhaltakin...). En haluaisi häistä kauheita dokaus-bileitä, tai sitten ainakin haluaisin poistua itse paikalta ennen kuin väki alkaa toikkaroimaan.

Häälahjaksi en koskaan haluaisi pyytää rahaa. Sen sijaan minulla on idealistinen toive, että pyytäisimme lahjaksi palveluksia. Eli, että jokainen halukas voisi antaa aikaansa tai jotain omaisuuttaan/osaamistaan meille lainaan. Vaikkapa kutsu mökille, päivälliselle, lastenhoitoapua, jeesiä auton korjaamisessa, majapaikka ulkomailla asuvilta jne.. :) Eli tavallaan ihan normaaleja asioita, mutta yhdistäviä ja toivottavasti sellaisia, jotka tekevät elämästä mielenkiintoista vielä vuosia häiden jälkeenkin.

Jos palataan realiteetteihin, niin häihin on vielä pitkä matka, koska emme ole kihloissakaan. Joten säästämiselle on aikaa. Mies on työelämässä täysillä vasta 4 vuoden kuluttua, eli varat juhlien järjestämiseen saadaan todennäköisesti kasaan vasta tuolloin. Itse toki voisin allokoida sijoituksia myös tätä mahdollista tarvetta silmällä pitäen. Jos oma osuuteni olisi n. 6 000€, se tarkoittaisi vuoden ajan 500 €/kk säästöjä. Jos säästöaika on pidempi, kuukausisäästön osuus toki pienenee. Ja jos säästöt laittaa esim. korkotilille, aavistuksen saa korostakin hyötyä.

Nyt ensisijainen säästökohde on oma asunto, jota varten pitääkin saada kasaan mahdollisimman paljon - mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen voikin alkaa miettimään muita asioita. On kuitenkin hyvä käsittää, minkälaisia kustannuksia häätkin tuovat tullessaan - niin iloinen asia kuin ne ovatkin.

Moni säästöbloggaaja varmaan polkee jalkaa kun tajuaa, että aika moni tuhlaa järjettömiä summia yhteen päivään - ja yksiin bileisiin. Mutta varmaan ne bileet toisaalta ovat ikimuistoiset, sellaiset, joista kerrotaan lapsenlapsille ja muistellaan kiikkustuolissa?

Minkähintaiset häät te olette järjestäneet tai aiotte järjestää? Mitä ehdottomasti vaaditte, ja mistä voitte tinkiä? Onko jollain lukijalla ollut erikoinen tyyli naimisiinmenossa?

p.s. Minun rahani-blogissa oli avattu heidän omaa hääbudjettia täällä.






22 kommenttia:

  1. Me menimme naimisiin maistraatissa, kaksin ja sen jälkeen syömässä ihan vain kaksin. Häämatka oli kyllä varattu jo aiemmin, tosin se tuli ihan yhtä halvaksi/kalliiksi kuin aiemmatkin matkamme.

    Suoraan ei kuitenkaan kyse rahasta, vaan siitä, että kumpikaan ei nauti niin isoista juhlista jos itse on se juhlittava. Eli ratkaisu oli ihan oma ja yhteinen.

    Mutta ne kulut: kampaus 30€, sormukset 1000€, illallinen 70€ ja häämatka 4000€. Eli ei halpaa hommaa siltikään. Nämä summat toki kahdelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on toki suht edukas ratkaisu mennä naimisiin, lukuunottamatta häämatkaa. Sanoivatko ystävänne mitään, kun isoja juhlia ei järjestetty?

      Poista
    2. Sukulaiset kahvitettiin (siis tosiaan vain kahvia, joku kakuntekele ja keksiä tms.) sitä mukaa kun halusivat tulla kylään. Suurin osa ei ole tullut.
      Suunnitteilla oli kahvittaa molempien läheiset yhdessä kahvilassa, jonka olisin saanut edullisesti käyttöön+tarjoilut. Mutta homma kaatui siihen, että olisi tullut liian vaikeaksi rajata kutsuttavia henkilöitä, joten vetäydyimme asiasta. Paikalle olisi mahtunut n. 30 henkeä, mutta kun "se ja se pitää kutsua", olisikin vieraita tullut nopeasti 60. Ja ei ei, ennemmin kahvitan kaikki halukkaat kotoa yksitellen :) Ja käytän säästyneet rahat itseeni :)

      Poista
  2. Millainen on 10 000€:n häämatka? o_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistoristeily kahdelta, jenkkilän kiertoreissu.. Varmaan oikeastaan mikä tahansa +3 vkon matka kauas ja tinkimättä.

      Poista
    2. 10k menee helposti matkoihin. Ite kattelin jos menis joskus käymään Bora Boralla Ranskan Polynesiassa, siellä maksoi 2 viikon huone 7,5k alkaen. Siihen vielä kaikki muu päälle niin kymppi menee rikki heittämällä.

      Tuo olisi juuri sellainen unelma hotelli, täysin veden päällä oleva bungalow. Ehkä sitten joskus :D

      https://www.lhw.com/hotel/Bora-Bora-Pearl-Beach-Resort-Spa-Bora-Bora-French-Polynesia

      Poista
  3. Jos ikinä koskaan asia tulee omalle kohdalle ajankohtaiseksi, niin toivoisin että ensin mentäisiin sulhon kanssa kahdestaan maistraattiin (molemmilla oma tärkeä henkilö todistajana), sitten olisi pitkän kaavan illallinen molempien perheiden kanssa, josta sitten johonkin ihanaan hääsviittiin yöksi. Aamulla lentokentälle ja isoin rahallinen panostus olisi häämatkaan ja meihin kahteen, meidän yhteisen taipaleen alkuun. Jossain vaiheessa rennot mökkibileet kavereille jossain metsän keskellä :) Eli häämatkasta riippuen selviäisi muutamalla tonnilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kombo kuulostaa hyvältä :) Rennot mökkibileet olis hyvä tapa viihdyttää ystäväpiiri, uskon vaan että meillä tarvittais mökkikylä jotta kaikki mahtuu :D

      Poista
  4. Minä en ikinä 'sijoittaisi' häihin paljoa rahaa eli säästöbloggarina poljen jalkaa. Toisaalta minä myös inhoan juhlia. Tuon suunnittelemasi matkaosuuden ottaisin, mutta ehkä 10.000 euroa budjetti koko matkaan ja itse matkaan 6.000 euroa (2 kk matka) ja ostaisin 4.000 eurolla kuukauden lisävapaa-aikaa että saisin pidempiaikainen matkan... (Minä saan siis joulustakin ahdistuksen)

    VastaaPoista
  5. Meidän häät maksoivat n. 12 000 markkaa. Me maksoimme 1/3. Minulle olisi riittänyt pappi ja me. Sitten esitettiin että jos nyt vaikka kaffitarjoilut pihalla. No, häät paisuivat n. 70 vieraan juhliksi varatussa juhlapaikassa valokuvauksineen kaikkineen. Vihkisormukseen mennyt raha on mieheni tiedossa vain, ylitöillä tienattu. Häitä seuraavana maanantaina menimme töihin :o
    Jossain vaiheessa kävimme sinä kesänä lahjaksi saadulla 22h risteilyllä.
    Häämatkan teimme kun olimme olleet kymmenen vuotta naimisissa, olimme pois kotoa keskiviikosta perjantaihin, toista kertaa häiden jälkeen, ihan kahestaan! ( tätä ennen olimme olleet yhden yön aiemmin, bestmanimme häissä...)
    -mokuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli paha painovirhe, häämatkamme oli keskiviikosta SUNNUNTAIHIN!

      Poista
  6. Täytyykin blogiin päivitellä budjettua, kun se tarkentuu :) nyt häitä järjestäessä yllättää, kuinka kallista kaikki on! Kannattaa siis ruveta säästämään ajoissa :D

    VastaaPoista
  7. Häämme maksoivat noin 4000 e, kaikkineen. Vieraita oli lähes 100 ja kutenkin ravintolaruokailut iltapaloineen, ei tarvittu talkoolaisia. Säästettiin alkoholijuomissa sillä kohtuus oli tavoitteena ja halukkaat osti ne itse, koristeluissa (nätti paikka ilmankin), tilavuokraa ei mennyt erikseen kun ruoat oli talolta ja morsian kaunistautui itse. Häämatka tehtiin vähän myöhemmin ja sihen meni vielä tonni. Tuon enempää en olisi halunnut käyttää ja oli mielestäni riittävä budjetti hyviin juhliin, aikaa häistä mennyt noin 5 v. Mut meitä auttoi talvihäät, sesongilla voi olla vaikeampaa.

    VastaaPoista
  8. Hauska aihe. Itselleni raja varmaan menisi siinä 10 000 eurossa kokonaisuudessaan. 50/50 häihin ja matkoihin olisi ihan ok sinänsä. Henkilökohtaisesti kuitenkin saisin paljon enemmän kalliista matkasta kuin kalliista juhlista, jotka kestäisivät sen max yhden päivän, vaikka juhlista pidänkin :D

    100 hengen häät ovat kyllä sellaiset, joita olen aina ihmetellyt. Se on mielestäni vähän sama kuin, että sinulla on 1000 Facebook-kaveria. Ketä nää kaikki oikein!?! Asiaa tietysti helpottaa allekirjottaneen kohdalla, etten ole kauhean läheinen sukuni kanssa, joten kaikki serkut ym. voi jättää suoraan kutsulistalta pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laske yhteen omat kaverisi eri elämänvaiheilta, heidän puolisonsa ja morsiamesi puolelta sama homma. Äkkiä tulee 100 :O

      Poista
  9. Tosi hyvä aihe!
    Mul on nyt ristiriitaiset tunteet, koska vielä 10 vuotta sitten äveriään äijän kihlattuna suunnittelin tasan just tuon budjetin isoja sukuhäitä. Sitten kun häät peruttiin, suhteeni exmieheen loppui ja suhteeni rahaan muuttui täysin. Itseasiassa maksoin hääsäästöilläni sinkkukämppäni takuuvuokran ja muuttokulut. :D
    Olen välillä pohtinut että mikäli uusi varteenotettava sulho löytyy, voisin vaikka karata naimisiin. Tietty saattaa olla että uuden romanssin myötä uudet romanttiset häähaaveetkin syttyvät, mutta se on sitten sen ajan murhe.

    Mitä häämatkaan tulee, niin se saa sitten maksaa sen 10k. Mieluiten Hawajille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se elämä heittelee. Mutta unelmia pitää olla :)

      Poista
  10. En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin... lapset aika ajoin asiaa kysyy miksi ei olla menty, mutta minä käännän asian heille että miksi meidän pitäisi mennä?

    En tykkää olla juhlien keskipiste joten naimisiinmenoa tuskin juhlittaisiin mitenkään. Ja maksamaan siitä olisin vielä haluttomampi.

    20v sitten kavereita meni naimisiin niin että sai olla ostamassa lahjoja monta kertaa kesässä. Nyt noin kolmannes eronnut ja osa heistä jo uudelleen naimisissa, menneet ihan pienin menoin alkuperäisten isojen juhlien sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan olla naimisissa juridisista syistä ennen mahdollisten lasten syntymää ja onhan avioliitto instituutiona yhteiskunnan perusta.

      Poista
  11. Hienoa että haluat pitää hienot häät. Mutta pidä häät hienoina ainoastaan itseäsi ajatellen, vieraista suurin osa ei sen enempää erikoisuuksia tulevaisuudessa muistele. Olen tänä kesänä ollut neljissä eri häissä, ja mitä useammissa olet elämäsi aikana käynyt, sitä tavanomaisemmiksi kaikki muuttuvat. Yksistä huomasin, että ne olivat jonkin verran keskimääräistä arvokkaammat, mutta vieraana mieleen tuli lähinnä, että ei minuun olisi niin paljon rahaa tarvinnut käyttää. Vieraalle riittää keskinkertainen miljöö, ruoka ja ohjelma, hääparihan on kuitenkin juhlinnan keskipiste.

    Meidän häissä 2010 oli vieraita runsas sata henkilöä. Silloin oli paljon käytössä lahjalistoja, niin meilläkin, ja lisäksi pyydettiin rahaa häämatkaa varten. Kaunis ajatus, että toivot vierailta aikaa, mutta aina joku tuo lahjatavaraa (yleensä ei niin mieluista) ja itse olisin kyllä tämön kesän häissä kokenut kiusallisena, jos olisi pitänyt kehitellä materiaalittomia lahjoja. Jokainen tietysti tavallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän se on, että häissä sitä odottaa hyvää ruokaa ja viiniä. JA minun käsitys hyvästä ruoasta ei esim. tarkoita lihaa lainkaan. Kerran yksissä häissä ruoat oli jo viety pois kun olisin halunnut hakea toisen kierroksen lautaselle.

      Poista