lauantai 23. syyskuuta 2017

Syyskuun tapahtumat ja tavoitteeni loppuvuodelle

Syyskuu alkaa lipsua käsistä ja lehdet taittuvat hiljalleen ruskan sävyihin.

Viime viikot ovat olleet melkoista haipakkaa uuden työtehtävän, erinäisten edustustehtävien ja asiakastilaisuuksien vuoksi. Olen verkostoitunut, haastanut itseäni ja ehkä saanut hitusen itsevarmuutta.

Kuva: Sérgio Rola, Unsplash

Blogi ei ole ollut päällimmäisenä mielessä, etenkään kun mitään yhteistyöjuttuja tai kiinnostavia teemoja ei oikein pyöri mielessä. Ehkä jatkan bloggaamista oman talouden suunnan varmistamiseksi vähän harvemmin kuin ennen.

Asunnon osto

Olin tekemässä jo tarjousta eräästä asunnosta, kunnes sain tietää, että remonttilainan ehdot tulisivat olemaan huonommat kuin normilainan. Pintaremontin voisin hyvin tehdä käteiselläkin, mutta tuossa tapauksessa olisi kyse ollut ammattilaistyöstä ja hinta-arviot lähentelivät 20 000 €.

Nyt en ole kerta kaikkiaan ehtinyt vilkuilla myyntiin tulleita kohteita muutamaan viikkoon. Nykyisen asunnon asumiskustannukset ovat todella matalat ja asumisen laatu 4/5, joten kiirettä ei ole.

Olin aika masentunut ekan verkkotapaamisen jälkeen, sillä vaikutti siltä, että lainanottokyky palkallani ei olisikaan sitä luokkaa, mitä tarvitsisin. Harmitti tosissaan. Onneksi seuraavan pankkihenkilön kanssa keskusteltuani asiaan tuli enemmän asiakasnäkemystä ja hän ymmärsi, mitä järkeä asunnon ostamisessa olisi ja miten voisin menojani kontrolloida.

Palkankorotus

Asuntolainalupausta varten piti laittaa täsmällinen nettopalkka. Uudella palkalla se olikin reilut 2300 €! Verottaja ei tullutkaan väliin niin lujasti, kuin ajattelin. Vaikka moni opiskelukaveri tienaa paljon enemmän, minun n. 250 € asumiskustannuksilla tuo palkka on ihan vallaton. Kolme kuukausipalkkaa ja veronpalautukset vielä tulossa tämän vuoden puolella. Minun täytyy siirtää ennen kuun loppua asp-tilille reilummin rahaa, jotta saan tämän vuosineljänneksen "tuupattua täyteen" ennen Q4:sta, jos sopiva ostokohde tulee vastaan. ASP-tilille saa siis siirtää muistaakseni max. 3000 € per vuosineljännes.

Anyway, oon tosi tyytyväinen että palkka nousi nettonakin oikeastaan kolme sataa. Se on aika merkittävä summa kun ajatellaan vaikka sijoittamista.

Liikunta

Joogan ja lenkkeilyn rinnalle on nyt tullut myös raskas aerobinen ja voimatreeni. Energiatasot ovat nousussa ja olen yrittänyt kiinnittää huomiota hyviin valintoihin myös ruoan osalta. Liikuntaharrastukseen liittyy myös tuttavien tapaamista spontaanisti tai suunnitellusti, mikä on tietysti aina plussaa. 

Tavoitteet

1. Talviloma hyvällä hinta-laatusuhteella. Kesällä neuvottelemani kaamosloma ajoittunee nyt osittain ehkä ensi vuoden puolelle, joten kustannuksiakin voi ajatella joulu- tai tammikuun palkasta. En ehkä joudu ottamaan palkatonta vapaata. Aurinkoon pitäisi päästä!

2. Veronpalautusten siirto kokonaan asp-tilille. Vajaa tonni on luvassa. 

3. Talvitakin ja -kenkien hankinta kohtuudella. Pari lämmintä työhön kelpaavaa paitaa tarvitsen myös. Näihin saisi kyllä uppoamaan kokonaisen tonnin helposti. Muutenkin kohtuus hankinnoissa, esim. sisustusjutut varmaan kannattaa nyt unohtaa toistaiseksi. 

4. Käteisvarojen kerääminen asuntoasiaa ajatellen tai sitten talvella  jonkin isomman sijoituksen tekemistä varten...? 



2 kommenttia:

  1. Hyvä juttu tuo palkan korotuksesi, nyt ollaan suunnilleen samassa palkassa. Mullekin tuli nettona 2300€.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin laskeskeltu valmiiksi jo nettopalkkaa ensi vuodelle ilman ylitöitä. Verojen jälkeen sellainen 2075 euroa plus valtiolta 199 euroa lapsilisiä, niin nettona lähellä myös 2300 euroa.

    VastaaPoista