En tiedä juuri nyt, mitkä on mun prioriteetit.
Haluaisin lähteä majailemaan johonkin eteläiseen riippukeinuun, toisaalta haluaisin oppia ja tehdä duunissa kaikkeni edistääkseni uraani ja kolmanneksi Yle vielä ahdistaa uutisoinnillaan lasten hankkimisen ajankohdasta. En tiedä mitä haluan ja mitä olen valmis "hyllyttämään".
Asetetut tavoitteet ja "suuri linja"
Tavoitteena 2018 oli kasvattaa puskuri riittävälle tasolle, saada vuoden mittaan ylimääräisiä lainanlyhennyksiä tehtyä ja ostettua lisää osakkeita tai muita sijoituksia. Olen arvioinut puskuriin riittäväksi n. 6000 - 10 000 € mutta aina kun puskuri menee yli kutosen, olen valmis henkisesti tekemään jotain hankintoja.No, nyt halusin ostaa vielä edullisesti tätä Suomeen muuttavaa pankkikonsernia ja laitoin sinne n. 500 €.
Kesää varten olen pitänyt mielessä myös lomakustannukset, sillä etenkin viime kesän ihana reissu oli kallis, yli 2000 € kaiken kaikkiaan. Se on aika iso satsaus yhdeltä ihmiseltä, mutta toisaalta se oli joka sentin arvoinen. Loma-ajat jossain kauniissa ja lämpimässä tuntuvat utopistiselta harhalta, kun joka aamu on edelleen ollut toppa-asulle ja Icebugeille tarvetta. Toisaalta kevätauringosta ei ole juuri päässyt nauttimaan, kun töissä on tehty pitkää päivää ja viikonloppunakin hommia.
No, joka tapauksessa fiksuinta olisi säästää kaikki ja tavoitella suurempaa vapautta tulevaisuudessa. Lomailla ekologisesti himassa? :)
No, joka tapauksessa fiksuinta olisi säästää kaikki ja tavoitella suurempaa vapautta tulevaisuudessa. Lomailla ekologisesti himassa? :)
Plussat ja miinukset
Pitkälle ulkomaanmatkalle lähteminen olisi käytännössä nyt mahdotonta: jos jättäisin työni, tuskin voisin palata. Eikä opintovapaa tai vastaava ole mahdollinen. Toisaalta lähdettävä olisi nyt, koska jos joskus saa lapsia, lähtemisestä tulee vaikeampaa. Rahatilanteeni ei ole lähelläkään vapautta turvaavaa tasoa. Toisaalta kuukauden tai parin reissu jossain ei välttämättä toisi suurempaa onnea, se ainoastaan vapauttaisi tekemään kaikkea, mitä mieli tekee. Mikä itsessään olisi aika ihanaa ja luovaa.
Lapsiasia on luonnollisesti täysin kysymysmerkki - taloudellisesti äitiysraha olisi varmaan ok, mutta hoitovapaalle en voisi jäädä (puolison ollessa opiskelija) - ja kun säästöt eivät kovin pitkälle riittäisi. Ja lasten saamisesta ei voi koskaan tietää. Ja nauttisinko äitiydestä, en tiedä? Kyllä varmaan?
Ura-asia on myös aika mielenkiintoinen. Melkein kaikilla johtavilla tyypeillä on aikuisia lapsia, eli uran kohokohta pitääkin olla vasta siellä viidenkympin jälkeen. Nyt olen oppinut jo paljon, mutta paljon vielä olisi opittavaa. Nyt teen niin paljon töitä, että tähän arkeen ei mitään päiväkotikuljetuksia kyllä mahtuisi. En tiedä olisiko työnantaja ymmärtäväinen? Toisaalta miksi edes ajattelen, lakisääteiset hommat pitää hoitua.
En todellakaan ole ajatukseni kanssa yksin, syntyvyys on laskenut kaikissa ikäluokissa ihan hurjasti.
Miten te muut olette yhdistäneet äitiyden/isyyden ja uran?
Olisiko kellään vinkata mitään blogia tai kirjaa tähän teemaan?
Itse olin työttömänä jonkun aikaa, jolloin ajattelin että tähän tilanteeseen olisi aivan järjetöntä tehdä lapsi. No nyt olen töissä ja töitä on niin paljon että edelleen ajattelen että tähän tilanteeseen olisi järjetöntä tehdä lapsi :)
VastaaPoistaTäydellisyyttä ei koskaan tule, jos mieli toimii noin? :)
PoistaMulla ei oo lapsia, mutta nyt ku on vakkariduuni ja asunto toivottavasti kohta hankittuna ja palkkakin huomattavasti aikasempaa parempi, oon aatellu et jos koskaan olis taloudellisesti mahista tekasta lapsi, ni se olis nyt. Aikasemmi se ei olis ollu mitenkään mahollista duunikuvioiden tai palkan vuoksi. Lapsikysymys on siis vakaassa harkinnassa vielä tämän vuoden aikana kunhan se oma koti on ensin hankittuna.
VastaaPoistaMiksi ajattelet, että koti ensin?
PoistaOma koti tuo turvallisuutta itselle, siltä ei voi saada äkkilähtöä esim. koirien haukunnan vuoksi yhtä helposti kuin vuokrakämpästä. Jos tähän tivoliin (2 koiraa itseni lisäksi) hankkisin vielä lapsen, niin kyllä sen kodin täytyy olla oma ettei tartte murehtia mistä löytää uuden kämpän tarvittaessa nopeeta samalta alueelta missä jo koko elämä (+ lapsen päivähoito) samalla vuokramäärällä. Lisäks oman kämpän saa laitettua mieluisaksi niin, että siellä oikeasti viihtyy :) + Yh:n olisi huomattavasti vaikeampi varmaankin saada pankkilainaa sen jälkeen kun lapsi on jo syntynyt verrattuna siihen, että sen lainan ottaa ennen ku tenavaa vielä on :D
PoistaMinulla myös tuo koirien aiheuttama melu usein mielessä, onneksi ovat hyvin jo tottuneet ja koulutettu. Seuraan myös päivittäin metelöivätkö..
PoistaTalouden ja elämän pitääkin olla hiukan sekaisin, niin siinä on sopivasti jännitystä. Kiva kun mietit lapsien hankkimista. Siinä asiassa kannattaa ajatella juuri niin kuin itse haluaa. Muut kyllä neuvovat, mutta paras ratkaisu (aikataulu ja esim talous) on aina se mikä sinusta on parasta juuri sillä hetkellä. Lapsi asiassa uskon ihan perus onneen ja onnen lapselle/lapsille tuo vanhemman onni/rauha. Eli aina omasta mielestä helpoin ratkaisu on oikea.
VastaaPoista(Jos minä olisin sinä niin jättäisin esim 2000 euron lomamatkan tekemättä, jolloin ostaisin tuolla rahalla lisäaikaa olla lapsen kanssa kotona kodinhoidontuella. Esim riittäisikö sinulle kuukaudessa kodinhoitotuki (338+saisitteko hoitolisää 181 +onko kunnassanne kuntalisä käytössä?) ja sen lisäksi 400 euroa? Silloin saisit tuolla `kallis lomarahalla` jo 5 kk lapsen kansso oloaikaa kotona. Mutta minä olen tosi `pimahtanut` kotihoitoon. Minä olen säästänyt paljon etukäteen juuri tuohon, että saan olla lasten kanssa kotona. Minulle se on ollut todella tärkeä arvo. Vaikeusastetta raha+lapset lisää vielä se kun lapsia ei noin vaan ajoiteta ja tehdä. Jos ajattelee oikein taloudellisesti niin lapset nuorena, silloin riski joutua käyttämään kalliita lapsettoomuushoitoja on alhainen, säästää vaikka sen 20000 euroa lapsen kanssa kotonaolo aikaan.... ps. sanoo lapset vanhana tehnyt)
Tosi fiksu kommentti, en ole tuota lapsettomuushoitojen kustannusnäkökulmaa yhtään ajatellutkaan! Rahamielessä fiksua..
PoistaHyviä pohdintoja, etkä varmasti ole ainut niiden kanssa.
VastaaPoistaOmaan samat arvot Puolimiljoonaa Paaomaan kanssa ja olen hyvin samalla tavalla toiminut. Siis säästin sitä varten, että sain olla kotona.
Aloitin tosin säästämisen vasta raskauduttuani ja säästin siihen asti, kunnes jäin kotihoidontuelle, jonka jälkeen aloin maksaa säästöistäni itselleni "palkkaa".
Ennen raskautumista maksoimme sitten niistä lapsettomuushoidoista eikä silloin niinkään jäänyt rahaa säästöön.
Tosin, me veimme tilanteen aika tiukoille kotonaolovuosina ja puskurit ja säästöt meni nolliin. Nyt kerrytellään taas sitten niitä. Jos olisin näin fiksusti osannut ajatella silloin ennen lapsia, niin olisin saanut huomattavasti paremmat säästöt aikaan, mutta... oppia ikä kaikki.
Uraa ajatellen olen sitä mieltä, että lapset tuo senkaltaista lisäarvoa elämälle ja opettavat vanhemmilleen kaikenlaista sellaista, että fiksu tyyppi käyttää ne asiat boostina urallaan.
Ei ole lastensaamisen vertaista koulua olemassa :D Hyvässä ja pahassa.
Tuo viimeinen kappale kyllä piristi, kiitos ihanista sanoista:)
PoistaMeillä ei ollut mitään säästöjä lapsiaikaa varten. Oli tuore aviopari ja asunto- ja autolaina. Lapset meni päiväkotiin kun olivat 4 1/2 ja 3-vuotta. Äitiyslomien välissä olin puoli vuotta töissä + hoitovapaat, jolloin tein tuntitöitä ja mies kotona lasten kanssa. Sen jälkeen tein muutaman vuoden lyhyempää työviikkoa ja mieskin on ollut puolen vuoden vuorotteluvapaalla. Asuntolaina lyheni koko ajan. Välillä on tuntunut siltä, että noina kotona olovuosina pärjäisimme taloudellisesti paremmin kuin nyt kahdella täydellä palkalla. Eli menot kyllä asettuu tulojen mukaan. Se mitä en ole tehnyt, on jatko-opiskelu. Tai kumpikaan meistä. Lapset ja perhe on mennyt edelle. Täydennyskoulutusta käyn nyt parhaillaankin, mutta se ei tuo varsinaista urakehitystä siten että palkkaus ja tehtävät oleellisesti muuttuisivat. Ilman lapsia tämä voisi olla toisin. Mutta rikkaampia olemme näin ja en mistään hinnasta vaihtaisi perhettä uraan ja euroihin. Onni ja elämä on muuta kuin euroissa ja cv:llä mitattavissa.
VastaaPoistaJa teilläkin uraa vielä jäljellä ja opiskella ehtii edelleen!
PoistaMulla ei ollut säästöjä kahta tonnia enempää raskautuessani, ja nekin meni autokouluun. Lapsi muuttaa kaiken. Mutta muutoksen ei tarvitse olla negatiivista. Mä sain lapsen ja opiskelin samalla kahta tutkintoa, olin järjestön puheenjohtaja ja neljän muun järjestön hallituksessa. KOska en halynnut lapsen muokkaavan mun uraa. Nyt jos saisin toisen niin nauttisin kotipäivistä ja ulkoleikeistä!
VastaaPoistaOletpa ollut tehokas nuori äiti!
PoistaTäällä ikää 35 vuotta ja lapsiasia kovasti mietinnässä,mutta ei vielä yrityksessä. Siltikään en tiedä on "hyvä aika".
VastaaPoistaSäästöjä on jo aika paljon, asunto etsinnässä.
Tällä hetkellä minulla on 7000€ säästössä erillisellä tilillä lapsen hankintaa varten. Tai jos ei tule lasta, niin ehkä otan sapattivapaan tai teen muuta. Mutta silti pohdin, että miten moneen kuukauteen tuo summa rahaa riittää? Enkä siis elä luksuksessa, olen aika säästeliäs, mutta silti epäilyttää mikä summa on riittävästi.
Täällä tulikin jo hyvin kommentteja asiasta :)
Saathan kuitenkin ensin äitysrahaa ja löytyykö puolisoa tukemaan?
PoistaJoo, toki saan äitiysrahaa ja työssäkäyvä puolisokin löytyy :)
PoistaOlen ehkä tottunut siihen,että rahaa on aina säästössä ja palkasta jää aina säästöönkin. Rahaa ei tällä hetkellä kulu kauheasti, koska mm. moni harrastukseni on lähes ilmainen. Mutta ehkä se on vain se tuntemattomaan hyppääminen..
Onko se nykyaikaa että ihmiset suunnittelevat niin paljon asioita? Ennen vain tehtiin ja kyllä se elämä lopulta sitten kantoi...
VastaaPoistaPs. suunnittelen itsekin ihan liikaa asioita elämässäni :D
Eiköhän kunkku ruveta pian hommiin, ainakin puolisoja suostuttelemaan ;)
PoistaItse sain lapset pian valmistumisen ja vakituisen työpaikan saamisen jälkeen alle 30 vuotiaana. Joku sanoikin tuolloin, että ”perus”toimihenkilönä on paljon helpompaa olla kun lapset ovat pieniä ja sairastumisia ja muita menoja on paljon sekä niistä aiheutuvia poissaoloja. Tämä on täysin totta nyt kun olemme töissä ja lapset 2 ja 4 vee päiväkodissa. Sitä mukaa kun lapset kasvaa niin voi ottaa enemmän vastuuta ja edetä uralla. Läheltä olen seurannut myös muutamaa ”uraäitiä”, jotka ovat palanneet töihin johtotehtäviin. Heillä työtunteja tulee paljon ja lisäksi myös pitkiä työmatkoja yms. Toki toisilla on sitten vapaus päättää itse omista työajoista. Tämä siis minun kokemus enkä itse viihtynyt yhtään kotiäitinä vaikka lapset ovat minulle kaikkein tärkein asia koko maailmassa. Meidän perhe voi hyvin ja on onnellinen näin ja se on tärkeintä.
VastaaPoistaIhan totta, jos lapsiarjen pahimmat haasteet on alemman tason tehtävässä, satunnaiset poissaolot eivät tunnu niin rajusti.
PoistaLapsille ainoa oikea aika on silloin kun niitä haluaa (ja kun vielä on sen ikäinen, että voi saada). Kaikki muu järjestyy.
VastaaPoistaMun mielestä tärkeintä on yhteisymmärrys puolison kanssa siitä, miten vastuu hoidosta jaetaan kun lapsi on vielä pieni. Molemmat ei voi paahtaa täysillä, kun lapsi on pieni, mutta toinen voi, jos se on puolisolle ok. (opiskeleva puolisohan on täydellinen jäämään kotihoidontuelle. Taloudellisesti eroa ei juuri huomaa ja jos sattuu olemaan helppo lapsi, niin siinä sivussa voi jopa vähän opiskella:)
Jos se pitkä matka on elämän suuri unelma, niin toteuta se. Jos se on vain yksi haave muiden joukossa, niin sulla on koko loppuelämä aikaa ja tilastollisesti katsoen se loppuelämä on aika pitkä aika.
Hyvä kommentti! Minulla vaan ei sellaista vauvakuumetta ole vielä ollut, ja luulen, ettei koskaan tulekaan. Kuitenkaan en voisi kuvitella, että vanhana minulla ei olisi (isoa) perhettä ympärilläni.
PoistaKomppaan tätä edellistä kommenttia joka osalta. Kaikista tärkeintä mielestäni on se, että puoliso jakaa vastuun lapsesta tasapuolisesti ja yhteisymmärryksessä sovitaan hoito yms. kuviot erityisesti lapsen ollessa pieni.
VastaaPoistaMulla toinen parisuhde kaatui pitkälti siihen, että lopulta ihan kaikki vastuu lapsista kaatui mulle, isä painoi duunia täysillä 24/7 täysin piittaamatta mun mielipiteistä, toiveista ja tarpeista, ja itse olin täysin sidottu kotiin ja lapsiin, sillä yksi sairasti vauvasta asti paljon ja vielä usean vuoden ajan. Joka ikinen kerta se olin minä joka joutui lähtemään töistä kesken päivän ja se olin minä, joka joutui jäämään sairaan lapsen kanssa kotiin. Koska isä ei vaan voinut. No se oli selvä, että se parisuhde päättyi, koska mieluummin olin ihan rehellisesti yksinhuoltaja kuin jatkuvasti kettuuntunut toisen vastuun pakoiluun.
Minä sain lapsia jo hyvin nuorena ja täysin valmistautumattomana (ja rahattomana) ja ollut vuosikausia yksinhuoltajana. Muuten kyllä pärjäiltiin, mutta velkaa on noilta ajoilta muistona paljon. Lasten kasvettua olen lopulta hissukseen päässyt uraan kiinni ja nykyään se näyttää jo ihan hyvältä, eikä enää lasten sairastelut haittaa.
Vähän meni ohi aiheen, mutta pointti oli se, että jos vain puolison kanssa olette samalla aaltopituudella (ja siihen voi luottaa), niin sen oikeampaa aikaa on turha jäädä odottelemaan, sitä tuskin koskaan tulee. Kotona voi olla sen aikaa kuin hyvältä tuntuu ja sitten takaisin töihin ja vaikka lapsi pitkiä työpäiviä rajoittaakin, niin sitä voi puolison kanssa koittaa sumplia ja tosiaan tuo opiskeleva puoliso kuulostaa suorastaan hyvältä tilanteelta ;)
Niin ja lapsen kanssa voi myös matkustella ja hoitovapaa on siihen otollista aikaa ja silloin voi toteuttaa niitä pitkiäkin reissuja. Tokikaan riippukeinussa leppoisasti makoilu ei oikein onnistu kuin lapsen unien aikaan (paitsi jos se puoliso on mukana hoitamassa omaa osuuttaan), mutta hyvin antoisia matkoja on tullut pienenkin lapsen kanssa tehtyä :)
Kiitos tsemppaavasta ja rehellisestä kommentista. Meillä puolison odotusansiot on niin suuret, ettei missään nimessä ole viisasta hidastuttaa hänen työelämään siirtymistä hoitovapaalla. Mutta sitten kun työelämässä on, niin on jo lupautunutkin olemaan kotona.
PoistaTää ekonomimmi teki kaksi lasta putkeen heti opiskelujen jälkeen, ilman mitään säästöjä. Olin raskaana kun hain ekaa työpaikkaa, määräaikaista. Justiin ehdin sen aikaa olla töissä että sain äitiyspäivärahan sen ei-niin-kummoisen palkan mukaan ja pankista irtosi ensiasuntoon laina vanhempien takauksella kun ihan pokkana väitin että määräaikaisuus jatkuu varmasti enkä puhunut raskaudesta mitään. Miehellä toki vakityö mutta uransa alussa hänkin. Aika rohkeaa näin jälkikäteen ajateltuna, mutta niin sitä vaan saatiin lainalyhennykset makseltua, 3,5v olin yhteensä kotona äitiyspäivärahoilla/kotihoidon tuella. Jopa ulkomaillakin käytiin pari kertaa ja auto vaihdettiin. Opiskelijatuloihin tottuneelle ei tuntunut sen kummemmalle. Sen jälkeen on ollut hyvin aikaa rakentaa uraa ja kerätä varallisuutta, urat ja lapset on yhdistyneet kun panee yhdistymään, vaikka tukiverkkojakaan ei ole lähellä. Itse olen tehnyt sen valinnan että työpäivien on pysyttävä yleisesti ottaen normipituisina ja se on työnantajille riittänyt. Lapset on maailman ihanimmat, nyt jo teini-ikäisiä. Itselle tuli juuri 40 mittariin ja haaveissa toteuttaa esim. pitempiä irtiottoja ulkomaille lähivuosina. Summa summarum; fiksut pärjää aina ja elämä kantaa, turha suunnitella liikoja :)
VastaaPoistaKunpa olisi oma tilanne ollut noin vakaa ja rohkea jo silloin joitakin vuosia sitten. Nyt kun ajattelen, olisi ihan mahtavaa että 40 vuotiaana olisi täysikäiset lapset itsellä paras fyysinen kunto ym :)
PoistaTiedät minun kantani asiaan, älä liikoja suunnittele vaan etenet asioissa sitä mukaa kun niitä eteen tulee.
VastaaPoistaTiedän ja ajattelinkin sinua paljon tätä kirjoittaessani. Tiedäthän, että kommenttisi ovat olleet minulle kullanarvoisia! Ei minulla ole ketään "aikuista" ohjaamassa oikeassa elämässä näitä asioita..
PoistaJeps. Sama täällä: ikä alkaa painaa (31-v.synttärit pian), mutta ei varsinaista vauvakuumetta.
VastaaPoistaMistä voi tietää, haluaako lapsia? Onko se hyvä vai huono veto? Olisko lisäännyttävä, kun kerran kaikki sano että se on niin uskomattoman hienoa ja sen voi ymmärtää vasta sen koettuaan?
Rahaa en murehtisi. Jokuhan sen kerran laski, että ainakin vauvavuotenaan vauvan ei tarvitse antaa nostaa kuluja kuin tonnilla.
Tarkoitan, että liian epätasaset vaakakupit. Rahaa saa myöhemmin. Vauvaa ei saa myöhemmin.
Ainahan voi jotain sattua. Lapsella olla sairauksia vaikka. Mutta noin lähtökohtasesti jos aikoo tehdä lapsia niin mieluummin kai heti. Koska siihen yrittämiseenkin voi hurahtaa muutama vuosi.
Ekologisista syistä en myöskään jättäisi lisääntymättä. Viittaan siihen, kun sanotaan että lapsettomuus on ihmisen suurin ekoteko. Mun syyt: Naisten koulutuksen vuoksi syntyvyys on jo laskemassa. (Jokin toinenkin syy oli, mutta lahopääni ei nyt muista sitä. Joka tapauksessa tuo naisten koulutus on tärkeimpiä.) Maailman väkiluku vielä hetken on korkea/kasvaa, mutta syntyvyys kai on jo alenemaan päin. Eli harmittaisi kyllä hitsisti, jos maailman pelastaakseni jättäisin lisääntymättä ja sit kävis ilmi, että maailma pelastui jo.
Tietysti tässä painaa vähän sekin, että oma parisuhde on ollut tällaista kepeää yhdessäoloa tämän 9 vuotta. Ei ole tarvinnut miettiä nenäänsä pidemmälle. Koskaan ei olla ikään kuin valittu olla aina yhdessä, tunteella on voinut mennä. Lasten kanssa olis toista.
Kirjotit myös osuvasti ylipäätään prioriteeteista. Lisääntyminen ei oikeastaan riitele mulla minkään muun prioriteetin kanssa (paitsi ehkä joiden arvojen kuten vapauden). Priorisoinnin ongelmat liittyy sitten muihin elämän tavoitteisiin. Oikeastaan en ole yhtään kartalla, mitä oikeastaan tavoittelen! Siitäkään en ole kartalla, onko tavoittelu ylipäätään tärkeää. Meneekö jotain olennaista ohi, jos ei ole määrätietoinen? No, ne lapset ehkä. :D
Suomessa on vaikeampi ajatella koko maailman väestölukua, kun meillä syntyvyys vähenee dramaattisesti ja muualla on vielä kasvanut. Kunhan veisimme koulutusta ja sivistystä muuallekin, niin kyllä droppaisi syntyvyysluvut. Oletko puhunut itse kumppanisi kanssa tilanteesta?
PoistaSekin on nimittäin pointti, että nuorten miesten ei tulisi pitää meitä naisia löysässä hirressä kosimatta ja puhumatta lasten hankinnasta: heillä ehkä on aikaa mutta meillä ei!
Juuh, no en ole kyllä naimisiin menevää sorttia, ja se on muutenkin jo toinen aihe mistä en ala nyt kommentoida mammuttiviestiä, mutta kuin sen verran, että lapsen ja meidän molempien oikeudet turvatakseen fiksua. Niin ja onneksi tilanne ei nyt ole se, että minua varsinaisesti roikotettaisiin mitenkään...
PoistaOn lapsista toisinaan puhuttu, mutta enpä nyt sen enempää availe niitä keskusteluja. Koen, että tässä vähän näkyy oma luonteeni, ja hänen - minkään asian suhteen päätöksenteko ei onnistu, ajatukset eivät selkene, ennen kuin on viime tippa lähellä, ja nyt alkaa olla.
Aiemmin mietin paljon ihan vaan omaa henkeäni. Että onko fiksua riskeerata oma henkensä, jos ei ole edes varma, kuinka palavasti lapsia haluaa. Siitäkin kuitenkin pääsin jo yli kun luin prosentteja ja tutkimuksia. Suomessa kuolee synnytykseen todella harvoin. Autoilu on paljon vaarallisempaa... Eli turha miettiä sitä.
Me saimme ensimmäisen lapsen rouvan kanssa jo yliopisto-opiskelijoina. Tämä oli harkittua, sillä olimme jo lähempänä 30-v kuin 20-v. Lisäksi ajattelimme, ettei se meidän rahatilannetta huonontaisikaan. Tämä olikin totta, sillä olimme oppineet elämään vähällä. Myöhemmin saimme juuri valmistuneina toisen lapsen siirryttyäni työelämään. Yhäkin tämä toimi, sillä olimme vasta työurienme alussa ja kulutuksemme oli yhä hyvin maltillista. Sitä paitsi ensimmäiset "assarin' työtehtäväni olivat myös hyvin joustavat ja jaksoin puuhailla nuorehkona isänä lasten kanssa myös työpäivän jälkeen. Olisi tietysti ollut hyvä, jos meillä ei olisi ollut niin paljoa opintolainaa ja taloudellinen tilanteemme olisi ollut parempi, mutta silti kaikki sujui ok. En halua tosiaankaan mansplainata, mutta Suomi on yhä hyvinvointiyhteiskunta ja myös tukee eri tavoin lapsiperheitä. En olisi siis liian huolissani vieläkään lasten saamisesta, etenkin kun useat ovat jo valmistuneet, töissä ja onnistuneet säästämäänkin. Olemme myös nyt keskituloisia, ja ehkä asuntolainamme olisi jo dinkku-parina jo maksettu, mutta paljon parempi näin - en vaihtaisi! Lisäksi olemme jo myöhemmin täyttäessämme 50-v taas vaimon kanssa kahdestaan. Toivon että meillä on tuolloinkin parisuhde yhä kunnossa ja että meillä riittäisi tarmoa edetä vielä myös työelämässäkin.
VastaaPoista