torstai 20. helmikuuta 2020

Kunniaa kotiäideille ja tuloni perhevapailla

Edellisestä postauksesta on jo miltei 2 kuukautta ja syy tälle touhottaa tälläkin hetkellä edessäni leikkimatolla. Äitiys ja lapsenhoito vievät aikaa ja koskaan ei tiedä, mitä esimerkiksi mahdollisten päiväunien aikana ehtisi tekemään. Useimmiten itselle saa lounaan lämpimäksi - ja taas mennään. Mutta niin ihanaa!

Elämä saa lapsen myötä tietyllä tapaa tarkoituksen ja kumma kyllä, myös vapautuksen kaikesta ylimääräisestä vouhotuksesta. Minun ei tarvitse olla tai tehdä mitään muuta, kuin huolehtia lapseni hyvinvoinnista. Jos ehdin jotain muuta, niin kiva. Mutta ei sen niin väliä.

Nyt kokemuksen myötä vasta ymmärtää, mitä lapsen kasvatus oikeasti vaatii ja kuinka kovaa työtä se on. Saati, kun lapsia on useampia. En tiedä, onko minutkin kasvatettu siihen yhteiskunnalliseen ajatusmalliin, että kotiäidit ovat vähän höpsähtäneitä, usein kouluttamattomia naisia, jotka sitten jäävät puille paljaille, kun mies vaihtaa sihteeriin. Nyt kuitenkin pakko sanoa, että arvostan kotiäitejä hyvin paljon! Arvokasta, mittaamatonta työtä, josta nauttii kuitenkin luultavasti koko perhe.

Taidan olla melkoisen konservatiivinen, mutta minua suorastaan ärsyttää, että perinteisestä perhedynamiikasta ja perheiden työnjaosta yritetään väkipakolla eroon tasa-arvon nimissä. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että äiti huolehtisi pienokaisista ja kodista, jos tämä on perheeseen sopiva järjestely. Kaikki kunnia myös miehille, jotka ottavat vastaavan roolin.

Enpä osannut kuvitella itseäni haaveilemassa pidemmästäkin ajasta kotona lasten kanssa. Voi toki olla, että jossain vaiheessa töihin paluu houkuttaa. Mutta näen tämänkin puolen nyt erityisen arvokkaana. Uratykitys ei tunnu enää omalta jutulta vaan arvomaailma on mennyt uusiksi. Tottakai haaveilen mielekkäistä työtehtävistä ja en ole edelleenkään immuuni innostaville haasteille, mutta en millä hinnalla hyvänsä.

Ja se, milloin töihin paluu houkuttaa, riippuu tietysti siitä, milloin rahat loppuvat.

Ensimmäiset kuukaudet sain täyttä palkkaa, ja nyt olen perhevapailla. Saan nettona n. 1600 euroa kuussa. Se on n. 600 euroa vähemmän kuin töissä käydessä. Onneksi menot ovat olleet kohtuulliset ainakin toistaiseksi. Vauvalle saa hankittua edullisesti käytettyä tavaraa ja yllättävän paljon hän saa myös lahjoja tässä alkuvaiheessa (kiitos sukulaiset ja ystävät). Itseltä jäivät työvaatehankinnat, työpaikkalounaat ja työmatkoihin liittyvät kustannukset pois ja parempi unen laatu huolehtii ihon kunnosta. Kyllä, taidan nukkua nyt enemmän kuin työarjessa! Kaupungin vauvajumppa on ilmainen ja vauvauinti edullinen harrastus.

Vauvan myötä vakuutusmaksut nousivat, mutta auton käyttö ja sitä myöten bensakulut ovat vähentyneet. Junamatkailusta tuli edullista, koska pystyin valitsemaan työssäkäyvälle hankalat lähtöajankohdat ja sain matkat puolella hintaa.

Mutta ei aikaakaan, kun täytyy siirtyä kotihoidon tuelle, jolloin tulot tipahtavatkin sitten dramaattisesti. Laskeskelin, että mikäli mies ei tienaa mitään, saisin n. 600 euroa bruttona. Mahdollisesti asumislisää osaan asumiskustannuksista omistusasunnossa? Hoitovapaa tarkoittaa sitten dramaattista pudotusta myös menoissa, jotain on silloin keksittävä. Säästöjä täytyy kuitenkin sitten käyttää ja kaikki ostaminen laittaa nollille. Haaveilen jopa vuoden mittaisesta hoitovapaajaksosta, mutta en osaa vielä arvioida, onko se mitenkään realistinen. Tilannehan on se, ettei mies ole töissä.

Mitä sinä ajattelet lasten kotihoidosta ja siihen liittyvästä työelämän tasa-arvosta? Onko arvomaailmasi muuttunut lasten saannin jälkeen?





8 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä siitä, että kaikki kunnia kotiäideille.

    Itse keksin ratkaisun kysymällä itseltäni - mitä se vaatii, että saan olla kotona lapsen (ja myöhemmin lasten) kanssa?

    ja sitten keksin ratkaisun. Olin kotona kaikkineen 4,5 vuotta kahden lapsen kanssa ja puolisoni oli 6kk. Esikoinen lähti hoitoon vasta lähes 6-vuotiaana.

    Tiukkaa oli, mutta en kadu yhtään.
    Otimme kaikki keinot käyttöön.

    Säästin koko raskausajan niin, että pistin joka kk sivuun summan, jonka aioin maksaa itselleni kotihoidontuella ollessa (ja maksoin).
    Laitettiin välillä lainoja koroille ja tehtiin keikkatöitä vuoronperään.
    Karsittiin menot minimiin ja pihistettiin sieltä täältä.

    Suosittelen kysymään itseltäsi, että "Mitä minun pitää tehdä/muuttaa, jotta voin jäädä kotiin lapsen kanssa?"
    Ja sitten vaan teet kaiken tarvittavan.

    VastaaPoista
  2. Minä olisin toivonut ettei äiti olisi hoitanut kotona niin pitkään, olin kotona kunnes lähdin hoitoon vasta 6 vuotiaana ja sanotaanko kauniisti etteivät ne sosiaaliset taidot olleet mitkään parhaimmat kun ihmiskontakteja ei oikeastaan ollut perheen ulkopuolelta. Ei harrastuksia, ei ystäviä.. Jälkikäteen olen miettinyt johtuiko koulukiusaamiseni siitä. Siinä mielessä karsastan kotiäitejä ja kotiäitiyttä näin henk.kohtaisesti. Vaikken kiistä etteikö se olisi kovaa hommaa. Mutta äitihän sen lähinnä itse haluaa, eikä ole lapsesta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa harmilliselta! Minusta, jos lasta kasvatetaan pitkään kotona, siihen kuuluu kasvattajan velvollisuutena myös huolehtiminen lapsen sosiaalisesta kehittymisestä. Eli kerhot ja harrastukset kehiin siinä tapauksessa. 6 vuotta on pitkä aika!

      Poista
  3. Meillä on monta lasta, kuten olen kertonut. Kaksi ensimmäistä äitiyslomaa lopetin hieman kesken, koska töissä oli tarjolla ihania haasteita, joita en malttanut jättää ottamatta vastaan. Palasin aina siis töihin heti, mutta jäin melkein heti kohta jälleen äitiyslomalle. MInulle riitti siis hyvin juuri ja juuri äitiysloman pituinen vapaa, sitten kaipasin älyllisiä haasteita ja että saan syödä edes lounaan rauhassa. Lapset olivat loistavassa paikassa hoidossa, aivan kodin lähellä, joten heidän oli helppo viedä ja noutaa. Ja aivan varmasti lapset saivat parempaa kasvatusta hoidossa kuin mitä olisivat kotona saaneet, niin paljon kerhoja ei olisi ollut tarjolla, ettäkö niistä olisi kaikki ne opit saatu. Ja toisaalta ei niitä harrastuksia ihan mahdottomasti ole tarjolla alle 6v ja kaikki lapset ei edes halua sellaisiin (tunnen paljonkin sellaisia lapsia). Ja tuolla paremmalla kasvatuksella tarkoitan sitä, että hoitopaikassa oikeasti askarrellaan, opiskellaan (leikin avulla), liikutaan ja ennen kaikkea opitaan juuri ne toisia kunnioittavat sosiaaliset taidot. Eli minä en olisi pystynyt tätä kaikkea tarjoamaan lapsilleni, joten olen aina ollut että wow, kaikki kunnioitus kotiäideille, jotka saa handlattua kaikki nuo asiat ja jaksaa olla koko ajan "palvelemassa" lapsia. VAlitsin siis mieluummin työn ja uran ja tarhan ja isot tarhamaksut, mutta on ollut näin 10v jälkeen ajateltuna ihan oikea ratkaisu meidän kohdalla.

    VastaaPoista
  4. Arvomaailma meni kyllä täysin uusiksi äitiyslomalla. Kotiäitiys on raskasta mutta palkitsevaa duunia, joskin itse haluan että poikani oppii pitämään ansiotyössä käyntiä "normaalina" elämänä. Hoitovapaan jälkeen aion kuitenkin hakea Kelasta joustavaa hoitorahaa ts. työskennellä vain max. 30h/vko kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Tärkeintä on että perheellekin jää sitten töiden ohella aikaa ja jaksamista.

    VastaaPoista
  5. Tuli mieleen, että oletko laskenut vanhempainrahalle uuden veroprosentin? Tulosi laskevat kerran tänä vuonna ja kelan tuista menee automaattisesti se 25% veroa ellet itse laske uutta.

    Sain oman veroprosenttini meinaan laskemaan 12%:iin kun syötin palkka- ja tukisummat verokortin laskentaa varten. Teen siis vähän töitä sunnuntaisin, joten siksi laskin sekä palkalle että tuelle uudet veroprosentit.

    Ennen äitiysloman alkua olin jotenkin varma etten viihdy kotona, mutta nyt kun tässä on oltu jo 3,5 kk kotona vauvan kanssa, niin onhan tämä aika kivaa :) Itse meinasin olla vuoden loppuun asti kotona ja sitten tammikuussa menisin takaisin töihin, kun vauva on ikää 1v ja 2 kk.

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla kuulumisiasi ja ajatuksiasi kotiäitiydestä, sillä itsekin olen juuri samassa elämäntilanteessa. Haaveilen myöskin olevani ainakin 1,5 - 2 vuotta kotona lapsen (ja ehkä myöhemmin pidempäänkin lasten) kanssa.

    Olen melko samoilla linjoilla kanssasi perhevapaiden jakamisesta. En myöskään halua että isejä pakotetaan jäämään kotiin ja äiti passitetaan takaisin töihin, jos perhe itse toisin haluaa. Meille ainakin se, että minä olen pitkään kotona ja mies tekee töitä sopii paremmin kuin hyvin. Mies on mielekkäässä työpaikassa ja hänellä on usein pitkät vapaat. Kun taas minulla ei ole mikään kiire palata takaisin työhön joka ei vastaa koulutustani. Toisaalta perheellä joka haluaa jakaa vapaat toisin, pitäisi olla siihenkin oikeus.

    VastaaPoista
  7. Itse olin kotona tytön kanssa siihen asti, kun hän oli 1,5-vuotias ja mies siitä vielä 6 kk lisää. Se oli maailman parasta aikaa, mutta meille 2 v. oli hyvä aika laittaa lapsi päiväkotiin. Hän osasi jo hyvin liikkua sekä ilmaista itseään ja tarpeitaan myös sanallisesti, joten kommunikointi hoitajien kanssa sujui hyvin. En myöskään itse olisi osannut huolehtia kaikista lapsen varhaiseen kehitykseen kuuluvista käden- yms. muista taidoista (kaikki ne tarhassa tehdyt askartelut, musatuokiot, temppuradat jne.) puhumattakaan juurikin noista anonyymin mainitsemista sosiaalisista taidoista. Mutta kukin tuntee oman lapsensa ja omat taitonsa (ja kärsivällisyytensä ynnä rahavaransa) parhaiten ja osaa varmasti tehdä omalle perheelleen parhaiten sopivan ratkaisun. Luota siihen ja nauti nyt!

    VastaaPoista