maanantai 27. heinäkuuta 2015

Omaan menovirtaan tutustuminen

Tässä kuussa blogin myötä aloitin omien menojeni seurannan excelissä. Yritän muistaa jokaisen ostoksen ja kirjata ne ylös. Olen usein parempi kuukausittaisten menojen suunnittelussa, mutta suunnitelmat harvoin toteutuvat. Nyt olen merkannut ylös mielestäni jokaisen rahanmenon, mukaan lukien tänään kaupasta tehdyn 1,20€ ostoksen. Katsotaan seuraavana tilipäivänä, miten on oikein mennyt. Oman rahankulutuksen seuranta myös havahduttaa siihen, että täysin kulutuksettomia päiviä ei juurikaan ole.

Varasin tänään myös parturin tälle "kulutusjaksolle", eli tiedossa on 49€ edestä ylimääräistä rahanmenoa. Tein ehkä virheen leikkauttaessani lyhyemmän mallin noin 3 kuukautta sitten, sillä se tarvitsisi ylläpitoa kuukauden tai kahden välein. Nyt malli on ylikasvanut ja aika "kamala".. Naisten hiustenleikkuu maksaa kuitenkin aika paljon omasta mielestä, ei sillä etteikö kampaajien työstä pitäisi saada hyvä korvaus, vaan ihan vain omaa kukkaroa ajatellen.

Töissä on nyt kiireellinen jakso, piti vielä tänään illallakin tehdä hommia, mutta en malttanut. Menen aamulla aikaisin ja teen tavallista pidemmän päivän sitten...

Ai niin, on myös tehty kauppalistan mukaisia ostoksia ja eletty eväsleivillä :) ja herkutteluun tuhlaamisen sijasta sain mielihaluni täytettyä tuolla 1,20€ arvoisella ostoksella.

Jos joku tätä lukee, niin oletteko onnistuneet kirjaamaan rahankäyttöänne ylös, ja mitä olette siitä oppineet?

1 kommentti:

  1. Minä opin rahan menot kirjaamalla sen, että jätin aiemmin itselleni iiiiiiihan liian vähän rahaa, joten ei ihmekään, että loppukuu mentiin aina visalla. Nykyään osaan arvioida kuukauden elämismenot jo etukäteen :)

    VastaaPoista