tiistai 22. syyskuuta 2015

Pitääkö suunnitelma?

Edellinen palkkani oli erityisen hyvä johtuen matkakorvauksista, mutta niin vain sekin tuntuu hupenevan. Seuraavaan palkkapäivään on aikaa 17 päivää, mutta tähän asti on mennyt ihan ok.

Tähän hetkeen osui jonkin verran laskuja ja lisäksi auton katsastus ja siihen liittyvät kulut. Auto ei tietenkään mennyt läpi ekalla yrityksellä, joten huoltoa se vaatii ja varaosia, sekä uusintakatsastuksen. Yritän saada huollon edullisesti hoidettua. Onneksi vaihdettavat osat ovat edullisia. Auton vaihtokin olisi ajankohtainen, mutta rahaa siihen ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä.

Harrastuslaskua ei ole ainakaan vielä tullut, joten se saattaa tulla maksettavaksi vasta lokakuussa. Minulla on jonkin verran tyky-setelejä, joten voi olla, että maksan sen kokonaan niillä.

Saimme takaisin edellisen asunnon takuuvuokran kokonaisuudessaan, mikä oli tosi hyvä juttu. Sain siitä heti 300 euroa lisää opintolainan lyhennyksiin. Edellinen viikonloppu aiheutti vähän ekstrakuluja kun kävin keikalla (10 euroa sisään ja 2 euron jaffa) ja osallistuin juhliin joihin maksettiin ruoasta 15 euroa. Lemmikkien hoitoon on myös sujahtanut erityisistä kulueristä n. 80 euroa.

Tänään olisi ollut kaupassakäyntipäivä, mutta taidan siirtää sitä eteenpäin, sillä ruokatarvikkeita riittää ja ainoastaan maidot ym. tuoretavara vaatii täydennystä, mutta vielä selviää ainakin huomiseen, eikä edes ole kyse selviämisestä vaan voi jopa herkutella.

Edelliselle kauppareissulle olin budjetoinut 50 euroa, mutta kulutin yli 80 euroa. Sen huomaa nyt, kun kaapissa onkin enemmän syötävää ja pidemmäksi ajaksi. Viikonloppuna oli myös kaksi syöjää, mikä hieman vaikuttaa kuitenkin.

Työrintamalla ei uutisia. Olen kärsinyt ilmeisesti stressistä jonkin verran viime viikkoina, sillä kaksi edellistä lauantaita on kulunut kamalassa päänsäryssä. Täytyy yrittää saada tilannetta paremmin hallintaan ja muistaa levätä riittävästi. Ai niin! Muutama edustus on tulossa, pitäisikö käydä parturissa ja hankkia ainakin uusi paita? :P Työn teko aiheuttaa kuluja..

Tällä palkkakaudella on myös luvassa yksi viikonloppureissu (kuluina lähinnä polttoaine ja ruokailut) ja olen kutsunut ystäviä kylään, jolloin tarjottavasta aiheutuu jonkin verran kustannuksia. Yritän kehitellä edullisia reseptejä ja pyytää tuomaan oman pullon mukaan ;).

Tällä hetkellä elän hyvässä toivossa, että saan säästöön palkasta vielä n. 200-500 euroa, asp-tilille menevän 50 euroisen lisäksi. Tämä siis mikäli en hurahda nyt kaikkeen..ja autosta ei aiheudu isoja laskuja. Vaikea dilemma sekin että töissä haluaisi edustaa ja olla aina parhaimmillaan, mutta esim. parturia ei nyt viitsisi maksaa niin kovin usein.

Vielä on kuitenkin matkaa maaliin eli seuraavaan palkkapäivään, joten yritän jatkaa hyvällä mallilla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti