Kiirettä on pitänyt. On ollut paljon töitä, tapahtumia ja muutto. Muutto sujui tällä kertaa vähin kustannuksin. Sain lähipiiristä apua ja peräkärrykin lainattiin viinipullon hinnalla.
Muuttoon ei siis varsinaisesti liittynyt muita kustannuksia, kuin takuuvuokra (jota voi ehkä pitää sijoituksena?) ja muuton ohessa ulkona syömisen lisääntyminen. Uuteen asuntoon ostin n. 150 eurolla sisustustavaraa ja jotain ostoksia varmaan vielä tuleekin.
Duunipuolella tuli yksi äkkinäinen työkeikka toisella puolen Suomea, mutta koska automme on hyvin vähäkulutuksinen, jään mukavasti voitolle kilometrikorvauksista. Arkisin tehtävät työmatkat ovat kyllä aika rasittavia, eli en ole ollenkaan varma kuinka usein tällaisia matkoja jaksaisi. Lisäksi yleensä matkustaminen tehdään junalla, jolloin itselle jää pelkästään päivärahat. Ja tarvitsen lemmikeille mahdollisesti maksullisen hoitajan työmatkan ajaksi, jolloin jään todennäköisesti vain miinukselle.
Aina huomaan, että kiireessä kustannusten hallinta aina jää vähemmälle huomiolle. Johonkin se palkka on taas tässäkin kuussa kulunut ja seuraavaan on vielä aikaa.
Syksyn kuluja yritän vähän ennakoida ja kontrolloida. Uusi harrastuskausi alkaa, ja onneksi osa harrastuksista kuittaantuu talkootyöllä. Viime keväänä oli ehkä vähän liikaa harrastuksia, kun kävin melkein joka ilta jossain ja myös usein viikonloppuisin oli jotain. Nyt olen ilmoittautunut vain kahteen harrastukseen. Työpaikan kautta on tarjolla ilmaista liikuntaa ja oman aikataulun mukaan voisin myös käydä satunnaisemmilla tunneilla.
Tilasin myös uuden pankkikortin S-pankista. Kunhan saan sinne ladattua ruokaostosrahaa, alan käyttämään sitä enemmänkin niin saan 0,5% maksutapaetua s-ryhmässä tehdyistä ostoksista. Olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan keskittää ostoksia, mutta usein myös valitsen vain nopeimman tai kätevimmän vaihtoehdon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti