Katsoin MOT:in pätkän "Kapitalistin tilipäivä", jossa tutkittiin suuryhtiöiden osinkoja ja kenelle ne pääosin tänä vuonna valuvat. En haluaisi olla aiheesta julkisesti mitään mieltä, mutta koen itse kyllä pientä moraalista ahdistusta yritysten voiton määrästä, sen ulos jakamisesta, ja valtavien osinkojen valumisesta yksittäisiin taskuihin. Toivottavasti oikeasti rikkaat ihmiset osaavat jakaa varojaan yritysten hyödynnettäviksi tai hyväntekeväisyyteen.
Oma sijoitusstrategiani tällä hetkellä on käyttää valmiiksi valikoituja ETF:iä. Koen moraalista painetta myös tästä, sillä en ole varma mihin rahani menevät. En haluaisi tukea pienillä roposillani sellaista teollisuutta, jota itse vastustan. Puhun nyt siis esimerkiksi turkistarhauksesta tai aseteollisuudesta. Kuten W. Buffet on sanonut, pitäisi sijoittaa vain sellaisiin kohteisiin, jotka tuntee itse. Aion jossain vaiheessa kyllä lähivuosina aloittaa myös suorat sijoitukset joko osakkeilla, joukkorahoituksessa tai muulla vastaavalla tavalla. Silloin voin olla varma, ainakin siihen asti kunnes VW:n tai Nokian renkaiden kaltaiset skandaalit tulevat esiin...
Tällä hetkellä siis helppous voittaa sijoituskohteiden tarkemman tutkiskelun. Jos nyt kohtaan jotakin itseäni kiinnostavaa jossa näen kasvu- tai tuottopotentiaalia, voisivat suorat sijoitukset tulla heti kyseeseen. Olen henkilökohtaisesti keskivertoa herkempi näille teemoille, mutta en pidä sitä huonona ominaisuutena nykyisessä yhteiskunnassamme.
Mitä eettisiä rajoitteita teillä lukijoilla on sijoitustenne suhteen, tai onko mitään?
Oma kapitalistin tilipäiväni oli myös tänään. Sain tavallista huomattavasti suuremman palkan bonusten muodossa, mistä tietysti henkilökohtaisesti olen tosi onnellinen. Nyt kun menopuoli ei tunnu millään rauhottuvan, säästöt ja sijoitukset elävät näistä erityishetkistä: veronpalautukset, bonukset ja lomarahat :)..
Talouteni saavutti tänään myös hienon virstanpylvään: varallisuuden arvo ylitti jäljellä olevan opintolainan määrän!
Tiesitkö, että on olemassa sellaisiakin ETF:iä, jotka keskittyvät nimenomaan eettistä toimintaa harjoittaviin yrityksiin? Nopealla googlettamisella löysin tällaisen listan: http://etf.stock-encyclopedia.com/category/ethical-etfs.html
VastaaPoistaEn itse ole näihin perehtynyt, joten en tiedä onko lista jo vanha ja miten helposti tällaisiin ETF:iin pääsisi käsiksi. Ja etenkään niiden tuotosta en tiedä mitään :D
Voisin kuvitella, että suorilla osakeostoilla saisit parhaiten valittua itseä miellyttävät, eettisesti toimivat yritykset.
T: Ananas
Yksinhuoltajan selviytymisopas
Kiitos vinkistä, pitääpä tutkia. Eettisyyden suhteenkin voi olla riittävän tyytyväinen tiettyihin asioihin. Esimerkiksi samalla tavalla kuin suhtaudun lihansyöntiin: en itse osta tai yleensä syö, mutta jos joku on kattanut lautaselle, niin en jätä väliin.
PoistaTäytyy jossain vaiheessa alkaa tutkimaan, minkälaisista yrityksistä olisin kiinnostunut ja mitkä täyttäisivät myös eettiset kriteerini.
Enpä tiedä onko mikään yritys täysin eettinen, tavoitteena kun on kuitenkin tehdä voittoa :D
VastaaPoistaNo näinhän se on. Mutta toisaalta parhaiten menestyvät nykyään sellaiset yritykset, jotka tuottavat puhdasta hyötyä tai iloa tavalliselle kansalle. Ja riittävän moni yksilö ostaa tai käyttää palvelua. Esim. pelifirmat. Esimerkiksi pankin palveluja on melkein pakko käyttää, joten pankkien hurja voitto on sikäli jo mielestäni harmaalla alueella. Kuten Nordnetin bloggari Jukka Oksaharju juuri kirjoitti, jättimäiset osingot ovat huolestuttava merkki siitä, että investointeja ei nyt tehdä.
PoistaSamoilla linjoilla kuin Ananas. Löytyy myös jotain eettistä indeksiä, tosin se vaikutti vähän epämääräiseltä.
VastaaPoistaMuistaakseni esimerkiksi Seligsonin rahastoissa on kevyt eettinen ulotttuvuus, eli aseet ja uhkapeli jne. eivät ole mukana.
Toisin sanoen myös rahastopuolella on saumaa ottaa ainakin muutamia askelia tuohon suuntaan.
Sinällään eettisyys on hankala asia: se kun on tulkinnanvaraista. Itse omistan esimerkiksi McDonaldsia. Eettisia plussia ja miinuksia:
- syön siellä myös itse, ei auta paheksua
- verosuunnittelua ja muuta harmaan vyöhykkeen toimintaa
- toisaalta työllistää vajaatyökykyisiä jne., eli tekee konkreettisesti mielestäni eettistä toimintaa
Mustaa ja valkoista harvoin tosielämässä näkee.
Nimenomaan, mustavalkoista se on todella harvoin. Ja jos jonkun ihmisen tilanne on vaikka kurja tai hankala, on vaikea arvioida kuinka joku työ sitä tilannetta kurjentaa tai parantaa. Esim. vaatetehtaat Aasiassa tai siivoustyö. Jonkinlainen palkka ja työ on aina hyvä, mutta riistokohtelun rajaa on vaikea määrittää. Itsellä onneksi on kokemusta myös raskaista ja "huonoiksi" luokitelluista duuneista, eli juuri esim. siivouksesta ja hampparinpaistosta.
PoistaUnohda eettisyys. Rahalla ei ole tunteita. Tutkimusten mukaan "syntiset" osakkeet tuottavat parhaiten. Nokian Renkaiden "skandaali" ei ole skandaalista kuullutkaan.
VastaaPoistaVoi kunpa osaisinkin olla niin itsekäs ja ajaa vain omaa etuani. Mutta olen sisäänrakennettu väärin :D
Poista