maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulu vietetty. Miten selvitä seuraavaan palkkapäivään?

Joulun pyhät olivat omalta osaltani tässä. Uudessa työpaikassa minulle ei ollut kertynyt lomaa ja palkatontakin on tullut pidettyä täydennyskoulutuksen vuoksi. Toisaalta tämä kolmekin päivää tavallisen kahden sijasta tuntuu leppoisalta. Ja joulu oli muutenkin mukava, oli hyvää ruokaa, seuraa, ohjelmaa ja lepoa. Rytmikin kääntyi ihan ympäri, eli huominen työaamu saattaa aiheuttaa haasteita...

Erityisen hauskaa joulussa oli viettää sitä lasten kanssa, sillä joulupukki tuli käymään ja aiheutti jännitystä päivään. Minäkin sain lahjoja, vaikka tänä vuonna en osannut odottaa mitään. Enkä kyllä ollut hankkinutkaan lahjoja, paitsi miehelle hänen valitsemansa pipon. 

Sain toivomani tuoksun, korvakorut, suihkusaippuaa ja S-ryhmän lahjakortin, olinpa ollut kilttinä!

Vaikken lahjoja juuri ostellut, on käyttöbudjettini jostain syystä huvennut hyvin äkkiä. Budjetoin S-tilille käyttörahaa päivittäistavaraostoksiin 420 € koko kuulle, ja siitä on jäljellä enää 96,21 €. Jouluherkkuihin meni hieman ylimääräistä, mutta hyvin maltillisesti leivoin enkä viiniäkään itse ostanut yhtään. Päivätasolla tuo tekisi vain noin 5 €, kun jäljellä on 18 päivää. Muuten tämä olisi ehkä jotenkin mahdollista, mutta isännöimme Uutta Vuotta kavereille ja siitä syystä menee varmaan hieman ekstraa ruokaan. Voisihan sitä tietysti miettiä edullista menyytäkin ja ottaa tämän haasteena. Yleensä meillä on nyyttärimeiningit tai maksetaan jälkikäteen kustannuksia takaisin, joten turhia paineita tästä en ota. 

(Tulipa heti muuten mieleeni tuorehernekeitto kuohuviinitilkalla, edullinen alkuruoka ja helppo tehdä monta annosta!!)

Rachael Walker, Unsplash


Lisäksi mulla on ns. laskutilillä 263 €. Maksoin juuri täydennyskoulutussarjan viimeisen laskuerän ja ajattelin yrittää sinnitellä tuolla summalla. 50 € sieltä siirtyykin automaattisesti säästöön tällä välillä asp-tilille, mutta muita laskuja ei ole tiedossani. 

Koirille on ruokaa ja tarpeita, omassakin ruokakaapissa kaikenlaista jämää. Mielikuvitusta saa kyllä käyttää, ettei tarvitsisi kauppaan mennä tällä viikolla ehkä ollenkaan. 
Minulta löytyy: 
-pari sipulia, paprikaa ja munia -> aamumunakkaat.
- kauramaitoa aamukahviin ja iltapuuroon (kaurahiutaleita löytyy)
- puolikas fetajuusto ja punajuuria -> yhdessä kik-herneiden kanssa uuniin paahtumaan
- purjosipuli, linssit ja tattari kasvisliemessä muodostaisivat ehkä keiton?
- pähkinöitä hieman
- mehua
- pari yksittäispakattua rahkaa/jugua
- pakasteessa pussi wok-vihanneksia

Hedelmiä tai marjoja voisin hakea, mutta teoriassa mun pitäis selvitä uuden vuoden juhlintoihin saakka näillä. Joululahjaksi saamani S-ryhmän lahjakortin voisin käyttää joko "hätätilanteessa" ruokiin tai sitten ostan sillä uuden shampoon. Sain nimittäin joulunvietossa testata parempaa shampoota, ja voi vitsi miten paljon se toi muutosta hiuksiin! Halpiksellani hiukset ovat sähköiset ja täysin käsittelykelvottomat. Pakko varmaan käydä ostamassa tuo n. 14€ shampooputeli ja ehkä myös saman hintainen hoitoaine. 

Ihanaa joululoman jatkoa kaikille, jotka vielä lomailevat ja mukavaa töihin paluuta jos sen aika on :)

7 kommenttia:

  1. Ei kai ny vielä mitään töitä, vielä pitäis viikko lomailla =)

    VastaaPoista
  2. Ei kai ny vielä mitään töitä, vielä pitäis viikko sairastella =) (ai miten niin olen katkera)... Heheh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, pikaista paranemista! Joskus pakkolepo on ainoa mahdollisuus ja nyt paljon influenssaa liikkeellä.

      Poista
  3. No ... onko inventaario ikinä kiva. Miten tuntuu siltä että ihan vähän aikaa sitten tein inventaarion ja taas on se hetki. Ihan perseestä siis tää työviikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tekisin niin mielelläni puolestasi urakan, kun itselläni on taas todella hiljainen ja tylsä viikko siinä mielessä.

      Poista
  4. Punajuurista ja fetajuustosta saa myös maistuvan tahnan esimerkiksi pastan joukkoon :) Itselläkin töitä välipäivät, uusi vuosi vapaata ja maanantaina aloitus uudessa työpaikassa.

    VastaaPoista