Rahalla vapaaksi-bloggaajan haastamana kirjoitan tästä aiheesta. Käsittelen itseäni mietityttäviä näkökulmia. Vuosiluku tuntuu hullulta, koska en todennäköisesti ole enää itse silloin hengissä.
1. Kannattaako minun enää tehdä lapsia, koska ilmastonmuutos ajaa etelämpien alueiden kansat todennäköisesti pohjoismaisille leveyspiireille? Myös Keski-Euroopasta saattaa tulla ilmastoltaan liian vaikea? Ilmastonmuutosta seurannut kuivuus aiheuttaa ongelmia ruoan ja veden suhteen. Tämä aiheuttanee sotatiloja eri puolille maapalloa. Keskustelimme tästä asiasta ystävien kesken ja yksi oli sitä mieltä, että on itsekkäämpää olla tekemättä lapsia tulevaisuutta hoitamaan. Tai siis, että jos lapsia on liian vähän, niin heidän jakamansa vastuu on liian suuri per henkilö. Enpä nyt oikein tiedä. Valinta lasten hankinnan suhteen pitää kuitenkin ikäni puolesta tehdä aika pian. Todennäköisesti kuitenkin biologinen tarve vetää pidemmän korren ja yritän jossain vaiheessa saada lapsen tai kaksi.
2. Minkälaista osaamista matkalla vuoteen 2100 tarvitaan? Pitäisikö uskoa robottien nousuun ja rahan merkityksen muuttumiseen? Pääomatulot merkitsevät, jos on vaikea päästä palkkatulojen piiriin, kun robotit ovat korvanneet työtehtäviä. Jos taas varallisuus jakautuu järkevällä tavalla ja elämä on kaikille leppoisaa, ihmiset voivat käyttää aikaansa oman itsensä toteuttamiseen taiteessa/tieteessä/liikunnassa tms.
3. Mitä tulevat sukupolvet meistä ajattelevat? Miettivätkö he, että miksi hitossa ajoitte autoilla, vaikka tiesitte niiden tuhoavan maapallon? Miksi asuitte omakotitaloissa ja lensitte lentokoneilla, kun tiesitte? Miksette voineet luopua lihan syönnistä, kun tiesitte? Miksette auttaneet Syyrian sodassa?
Haluan uskoa kaikista kurjista kuvitelmista huolimatta, että ihmisyyden kehittymisen kannalta mennään koko ajan parempaan suuntaan. Koulutuksen ja ehkäisyn myötä, samalla uskonnollisuuden muodon muuttuessa realistisempaan suuntaan väestönkasvu tyrehtyy ja teknologia mahdollistaa ekologisemmat tavat tuottaa palvelut ja laitteet. Toisaalta joskus tuntuu ihan täällä kotimaassa, että uskontosoopa estää meitäkin toimivasta järjen äänellä.
Valoa ja rakkautta vuoteen 2017 ja siitä eteenpäin :)
Ihan mielenkiintoinen arvio =)
VastaaPoistaHurjinta on, että ihan oikeasti mietin tuota lapsiasiaa tästä näkökulmasta. Kai sitä pitäis olla vaan itsekkäämpi ja tehä just niinku huvittaa.
Poista