Ei ehkä niin sijoitusaiheinen bloggaus, mutta tällä hankinnalla säästän itseltäni monta murheen päivää.
Ostin nimittäin Icebugit! On ollut tarkoitus päivittää talven lenkkikenkiä. Vaellus- tai ratsastuskengät eivät ole pitäneet lämpimänä ja ovat molemmat myös tosi painavat jalassa. Maastojuoksukenkien kausi päättyi nyt, kun loska jumahti maahan eivätkä tuplasukatkaan enää estäneet varpaiden jäätymistä.
Kärsin kylmyydestä lähes päivittäin talvikaudella ja nyt vihdoin raaskin laittaa rahaa talven ulkoilukenkiin. Vielä piti tilata netistä (käytettynä onneksi) Icebugien päälle laitettavat kumiläpyskät, joilla uskaltaa kävellä rappukäytävän läpi ulko-ovelle.
Ostin vielä lisäksi alumiini/huopapohjalliset väliin eristämään. Josko näillä ei ihan heti kylmyys tuntuisi?
Icebugeista pulitin 130 € Prismassa. Malleja oli useita ja näissä on aika korkea varsi.
Vielä pitäisi rispaantuneiden tuulihousujen kaveriksi hankkia toppa- tai softshell housut. Untuvatakin ostinkin viime kevään alennuksesta ja pari vuotta sitten ostin 60 €:n toppahanskat. Pipon päivitin tänä syksynä matchaavan kaulaliinan kanssa.
Nyt alkaa kalusto olla lähes kelvollinen :)..
Suomi on kallis maa haastavine keliolosuhteineen. Välillä tuntuu, että voisin vaihtaa työni sellaiseen, jossa ei tarvitsisi siistejä vaatteita vaan voisi jotkut kuoma-saappaat jalassa ja huppari päällä painella sinnekin.
Miten te olette varustautuneet talveen?
Kiitti kenkävinkistä! Piti heti googlata ja etsiä lisätietoa, ja ehkä pitää käydä jossain myymälässä kokeilemassa, koska tällaisille olisi tarvetta. :)
VastaaPoistaKannattaa kokeilla, malleja on monia. Itse halusin nyt myös lämpöä :)
PoistaOtsikosta luulin, että olit jo kerinnyt testata. Kerrohan, kun tiedät olivatko ostamisen arvoiset. :)
VastaaPoistaE, kyllä kannattaa! Nastaominaisuus estää näköjään myös jokatalvisen selkäkivun / iskiashermon ärsyyntymisen kun liukkaalla liikkuu huonommin..
PoistaTimberland 6 inch kengillä mennään... Suht pitävällä pohjalla nämäkin, ei toki nastoja sentään :)
VastaaPoistaHyvän näköiset ovat, oli käytävä googlaamassa. Kyllä nämä nastat tekee meikäläisen marraskuusta paljon elettävämmän :)
Poista