perjantai 5. helmikuuta 2016

Ohjelmoi kuluttajan mielesi uudelleen

Olin eilen työmatkalla ja olin etukäteen päättänyt nauttia aamupalan lennon vaihdon yhteydessä. Vaihtokohteessa oli eri valuutta, kello oli hyvin vähän, olin herännyt aikaisin, enkä ollut kovin skarppina. Maksoin sitten köykäisestä aamiaisesta kentällä noin 17 euroa (jugurtti, kahvi, croissantti) [hups]!!

Myönnettäköön, että pakko oli syödä. Raskasta ja pitkää päivää, jolloin vielä pitäisi olla erityisen skarppina, ei millään jaksa vähillä unilla ja vielä heikolla ravinnolla. Mutta ennakoinnilla olisi voinut varmasti säästää ainakin kolmasosan hinnasta.

Olen vähän sillä tavalla höveli, että jos  päätän ostaa jotain, en enää päätöksen jälkeen mieti hintaa ollenkaan tai tee vertailua. Tämän aion nyt opetella! Ei ole noloa valita edullisinta vaihtoehtoa tai jättää jotain ostamatta hinnan vuoksi. Se ei tarkoita köyhyyttä, vaan ainoastaan älykkyyttä.

Itselläni on usein ongelmia säästää rahaa sen vuoksi, että arvotan liioitellusti esimerkiksi ekologisuutta edullisuutta korkeammalle valinnassa. Tai ravintoarvojen monipuolisuutta. Sitten on vielä liiallinen kiltteys: saatan ajatella, että voisin mennä kasvohoitoon ettei tuo mukava yrittäjä nyt vain joutuisi konkurssiin!

On aika ohjelmoida kulutuspäätöksiä tekevä aivojen osa uudelleen!

Eli pieni viikkohaaste kaikille lukijoille ja itselleni:
Kun teet minkä tahansa valinnan, johon sisältyy kulutuspäätös tai päätös käyttää rahaa, mieti ja puntaroi - mikä tekijä lopulta määrää valintasi! Kirjaa ylös valintaperusteet ja mahdollinen säästö tilanteessa. Aloitetaan viikolla, raportoidaan ja jatketaan jos siltä tuntuu. Jos ainut kulutuspäätöksesi viikon aikana on ruokakauppakäynti, haaste ei ehkä ole toimivin, mutta voit analysoida sisältöä :)

Osa valinnoista on aina tehty jo etukäteen, joten mieti voitko vaikuttaa niihin, ja mikä päätöstä tehdessäsi oli määräävä tekijä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti