Perjantaina
- Ostin Runebergintortut, ihan vain perinteitä kunnioittaen. Maksoivat 1 x 1,5€. Välipalasta kelpasi.
- Ystävien tapaamista pubissa: join vain teetä, ja mies tarjosi senkin. Onnistuminen, jyrkkä ei viinihimolle!
- Miehen kanssa kaupassa: olin yrittänyt etukäteen pyytää häntä tutkimaan mitä ruokaa tehtäisiin, jotta ei tule kaupassa sitten mielitekoja tai vaikeuksia. Ei onnistunut. Kerroin, että minulla oli jo ainekset pääosin yhteen ruokaan, mutta mies halusi jotain pakastekeittoa itselleen ja keräsimme koriin sattumanvaraisia tuotteita. Mies maksoi ostokset, ja annoin hänelle käteisenä noin puolet ostosten arvosta. Pieni epäonnistuminen, mutta toisaalta jaoimme kustannukset.
Lauantaina
- Olin ilmoittautunut harrastukseen jo aiemmin, hinta 20 € (kesto 2,5h), meni tyky-setelien piikkiin. Seuraava tällainen harrastuskerta ehkä myöhemmin keväällä, sillä voisin aivan hyvin harjoitella myös kotona. Ja pitäisikin.
- Hyödynsin ilmaista harrastusmahdollisuutta
- Yhteisillallinen ystävien kanssa, mies hoiti kauppaostokset ja ystävät osan ruoista ja viinin.
Sunnuntaina
- Kauppareissu n. 21 euroa.
- Hyödynsin harrastusmahdollisuutta, josta olen joka tapauksessa maksanut
Maanantaina
- Hyödynsin ilmaista harrastusmahdollisuutta
- Ajelin harrastamaan taas autolla, eli dieseliä palaa. Muutenkin kelit ovat estäneet pyöräilyn ja jopa kävelyn, joten autolla on vedetty.
Tiistaina
- Valmistin ruokaa kaapin pohjilta löytyvistä aineksista ja löysin reseptin
- Duunissa tarjoiltiin laskiaispullia, joten ei tarvinnut itse hankkia
Keskiviikkona
- Söin lounaaksi edellisiltana väkisin kokkaamaani keittoa ja ostin -30℅% riisipiirakoita, 1,40
- Osallistuin Nordnetin ilmaiseen webinaariin, josta sain varmuutta sijoituskohteeni valuntaan. Kohde oli siis jo valittu ja sijoittaminen aloitettu, mutta sain vahvistuksen siitä.
Torstaina
- Lounassalaatti ulkona, tuhti annos. Lähdin illalla matkalle, ja sain samassa matkassa yhdistettyä työn ja huvin, jolloin matkakulut korvaa työnantaja.
- Matkakumppani tarjosi eväsleipää, jotain pientä ostin kuten pähkinöitä..
- Ostin hieman ruokaa, mutta muuten viikonloppua eletty vanhempieni piikkiin.
- Illalla kaverille juhliin, kulut bussilippu. Lahjan, viinin ja paluukyydin piffasin perheeltä. Baarin skippaaminen tuo hyvät säästöt..
- Kahvilakäynti, mutsin piikkiin..😀 Kauppakeskuksessa, en ostanut mitään!! Hyvä minä.
Tämä haasteen alku on siis eletty ihan täysin muiden piikkiin.. Ei kovin tavanomainen viikko, mutta ei ole tehnyt mieli ostaa mitään. Tai tänään meinasin ostaa reppua, mutta en vakuuttunut tuotteen laadusta. Olen alkanut arvostaa laatua entistä enemmän.
En joutunut viikon aikana houkutusten ansaan ja sain "fiksusti" järkättyä työmatkan vapaa-ajan matkan yhteyteen. Siinä mielessä mennyt hyvin. Aion jatkaa samalla linjalla, eli päätöksiä pitää miettiä ja äkkinäisiin päätöksiin ei saa sortua. Lisäksi matkoja ja tulevia päiviä muutenkin pitää ennakoida realistisesti.
En joutunut viikon aikana houkutusten ansaan ja sain "fiksusti" järkättyä työmatkan vapaa-ajan matkan yhteyteen. Siinä mielessä mennyt hyvin. Aion jatkaa samalla linjalla, eli päätöksiä pitää miettiä ja äkkinäisiin päätöksiin ei saa sortua. Lisäksi matkoja ja tulevia päiviä muutenkin pitää ennakoida realistisesti.
Onko muilla kokemusta siitä miten päässyt shoppailusta tai tuhlaamisesta eroon? Tapojen muuttaminen, aivojen reaktion uudelleen käynnistys?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHyvä Mimmi! Tsemppiä omaan haasteeseesi! Ja hei ilmaisesta ruuasta ei ikinä kieltäydytä!
VastaaPoistaMun ostohaluihin vaikuttaa hyvin pitkälti tietoisuus käyttörahan rajallisuudesta ja halu pärjätä mahdollisimman pienellä rahalla. Ruuan ja kotitaloustavaroiden suhteen valitsen aina halvinta mahdollista, mutta käyttötavaroissa astuu täälläkin laatu kehiin.
"Köyhän ei kannata ostaa halpaa."
Ellei halvan ja kalliin ero ole minimaalinen =)
VastaaPoistaTäysin totta tuokin. Suosin myös paljon käytettyjä.
PoistaNiin, no tärkeintähän on joka ikistä ostosta (paitsi nyt ruokaa) pitäisi vähän funtsia. Itse vihaan kaupoissa kiertelyä ja sitä *askalaatuista kamaa ja tilpehööriä, mitä on jättimäisissä määrin myynnissä. Mutta pakkohan sitä on, ja joskus jopa vapaaehtoisesti menen, ehkä kerran olen jopa nauttinutkin :) Oletteko muuten vielä tutustuneet tähän putiikkiin, joka myy eliniän kestäviä tuotteita: http://www.buymeonce.com/about
VastaaPoista