keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pois kulutusorjuudesta - proaktiivinen rahankäyttö

Valta on voimaa!

Haluan oppia omien palkkatulojeni valtiattareksi. Olen ennenkin kirjoittanut ja haastanut oman kulutuskäyttäytymisen tarkkailuun. Viime päivinä olen ajatellut paljon sitä, olenko kuitenkaan optimoinut elämääni ja rahankäyttöäni vielä riittävästi. Lähtökohdaksi kannattaa asettaa käytännöllisyys ja elämäntilanne kokonaisuutena. Tavoitteena on luonnollisesti nauttia elämästä, tehdä sellaisia asioita joista pitää ja panostaa riittävästi tulevaisuuteen. Tässä vähän avaan omia iltapäivälehtimantrojani, enkä siis voi millään tavalla neuvoa ketään ;)

1) Perusasiat
Asumismuoto ja siihen liittyen sopivan kulkuneuvon valinta. Omakotitalossa asuminen voi olla mukavaa luksusta, mutta se on Suomessa epäekologista ja myös melko työlästä. Ei välttämättä kallista, mikäli lämmitysmuoto on oikein valittu. Jos asuu kaupungin keskustassa, säästää todennäköisesti autoilukustannuksissa satoja euroja kuussa, jolla jo kevyesti kuittaa aavistuksen laitakaupunkia kalliimmat vuokrat. Polkupyörä ja julkisen liikenteen matkakortti tulevat todella edullisiksi. Satunnainen taksin käyttö ei tunnu missään auton kustannusten rinnalla. Muuta jonkun kanssa yhteen!

2) Arjen optimointi
Miten voi maksimoida vapaa-ajan määrän, liikunnan määrän ja minimoida epämiellyttävien arkiaskareiden määrän, työn ja matka-ajan? Tärkeysjärjestys on täysin minun asettamani, aseta sinä omasi! Älä tee palkatonta ylityötä, sovi mahdollisista työajan lyhennyksistä ja hyödynnä työpaikan edut. Liiku työmatkat ja tartu aina toimeen jos tekee mieli kokeilla jotain lajia, kustannuksista viis! Hanki hyvät kodinkoneet ja hyödynnä uutta teknologiaa. Itselläni löytyy robotti-imuri, ja se on kyllä koirataloudessa aivan mahtava. Tee tilaa säilytysratkaisuihin, niin että jokaiselle tavaralle on paikkansa. Hanki riittävästi työhön ja vapaalle sopivia vaatteita, jotta sinun ei tarvitse käyttää aikaa kokonaisuuksien etsimiseen. Panosta hieman, jotta löydät tyylisi, ja vaatekappaleet sopivat toisiinsa. Harrasta to-do-listoja, jolloin saat usein yhdellä kertaa hoidettua useampia asioita.

3) Laske ja suunnittele. Minkälaisen tulevaisuuden haluat? Säästötavoitetta alas kirjoittaessa summa ja säästöajan pituus saattaa usein hirvittää, mutta lopulta ponnistelemalla tavoitteeseen usein pääsee jopa ennen aiottua ajankohtaa. Paljonko tarvitset seuraavana vuonna, seuraavana 5 vuonna, entä 10 vuodessa tai ennen eläkeikää?

4) Kyseenalaista jatkuvasti. Älä ikinä jätä illallista ystävien kanssa väliin kustannussyistä. Jos budjetti on tiukilla tai kannatat edullisempia vaihtoehtoja, ehdota toisenlaista illallista. Älä jätä kokonaan harrastamatta lempilajiasi kustannussyistä, löydät kyllä budjettiisi sopivia tapoja. Älä kuitenkaan osta uutta mekkoa firman juhliin vain siksi, että muutkin tekevät niin. Älä päivitä autoa tai puhelinta jatkuvasti uudempaan, ellet saa sitä oikeasti nautintoa ja hyötyä.

5) Varmista aina silloin tällöin, että tekemisesi ovat linjassa toiveidesi ja haaveidesi kanssa. Voitko esimerkiksi töissä niin huonosti, että tiedät itsekin lopettamisen olevan parempi ratkaisu? Kulutatko liikaa rahaa? Keskitytkö liikaa säästämiseen elämästä nauttimisen sijaan?

Eilen kävin jo nettiajanvarauslomakkeella varaamassa kauneudenhoitotoimenpiteisiin aikaa, kunnes voimaannuin ja päätin vetäytyväni hankkeesta kustannussyistä jälleen kerran ;) Lähitulevaisuuden tuloissa tulee katkos kun palkkapäivä todennäköisesti muuttuu ja muutto aiheuttaa kustannuksia. Tarkkaillaan toistaiseksi!

3 kommenttia:

  1. Hyvänkuuloinen lista. Minusta on myös järkevää käyttää rahaa asioihin joita arvostaa. ja säästää sitten niistä mitkä ei oo niin merkityksellisiä itselle. esim. toi ystävien kanssa illallistaminen ni toki aina vaan kun mahdollisuus tarjoutuu, ei mua ainakaan kukaan pyydä liian usein kanssaan syömään.
    elämästä pitää nauttia matkan aikanakin. säästäminen ei saa olla itsetarkoitus. moni unohtaa sen.

    monta unelmaa voi tehdä ja toteuttaa juuri nyt, juuri tänään eikä tartte odottaa että on miljönääri.

    VastaaPoista
  2. Hyvä lista ja kivanoloinen blogi, mut ihan karsee tää pinkki layout :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Anonyymi! Tiedän, että tämä on aivan karsea, mutta senkin takia bloggeriin olen päätynyt, että taidot ei vielä ole aivan hanskassa tämän ulkoasun luomiseen.. Yritän parannella ja laitan korvan taakse!

    VastaaPoista