perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kirja-arvostelu pöytälaatikosta: Mielekäs työ - uuden ajan uraopas

Hyvää perjantai-iltaa!

Ajattelin kaivella "pöytälaatikkoa" eli tietokoneeni muistia, sillä minulla on vuodelta 2014 ennen blogin perustamista tallessa joitakin valmiiksi kirjoitettuja blogitekstejä. Elin tuolloin urakriittistä aikaa, sillä yt-neuvottelut olivat päällä tai juuri ohitse. Sittemmin olen myös itse osallistunut coachingiin ja oppinut paljon uutta itsestäni.

Oman uran suunnittelu ja hallinta on tärkeää myös säästämisen ja sijoittamisen kannalta, sillä siten voit hallita myös palkkasi ja vapaa-aikasi määrää.

Tässä siis kirjavinkkini arkistoista:


Mielekäs työ – uuden ajan uraopas (Carlsson, Maria & Järvinen, Kati  2012).

Ehti jo pieni epätoivo iskeä kaupunginkirjastossa, kun lueskelin 2000-luvun alkupuolen uraoppaita (suomenkielinen valikoima ei yllättäen ole järin laaja). Aika on ajanut niistä monista ohi hyvin nopeasti. Eihän kukaan silloin osannut arvata kuinka hankala taloudellinen ajanjakso olisi edessä tai kuinka vahva asema työnantajaosapuolelle työmarkkinoilla syntyisikään. Carlsson ja Järvinen ovat kuitenkin onnistuneet kirjoittamaan hyvin lukijalähtöisen teoksen, joka pakottaa lukijan pohtimaan omaa uraa ja elämää kokonaisvaltaisemmin. Kirja on ulkoisesti miellyttävä ja siinä on lukukokemuksen kannalta mukavasti ujutettu esimerkkitarinoita asiatekstien väliin.
Kirjan ehkä paras osuus on, että se toimii ilmaisena uracoachina haastamalla omatoimiharjoituksiin tasaisin väliajoin. Kirjassa on siis kymmeniä erilaisia harjoituksia joilla voi haastaa omaa ajatteluaan ja laittaa alitajuntansa prosessoimaan haavekuvia. Ehkä jonkin harjoituksen yhteydessä voi keksiä, mikä on oikea suunta uravalintoja ajatellen.
Kirjoittajilta oikein raikas valinta, että kirjasta puuttuvat ”näin kirjoitat hyvän CV:n” tai ”sosiaalinen media”-osiot. Tällä tavoin kirja estää itseään vanhentumasta ennen aikojaan. Suosittelen kirjaa kaikille jotka pohtivat uravalintojaan,  ovat miettimässä seuraavaa siirtoa tai pakon edessä uusien haasteiden äärellä. Lukuelämys on vähän kuin kävisi kauneushoitolassa. Lukija pystyy keskittymään täydellisesti omaan itseen, tulevaisuuden maalailuun ja hyvinvointiin.

https://www.talentumshop.fi/mielekas-tyo-uuden-ajan-uraopas.html

p.s. lukijoiden toiveesta ulkoasua pikkasen muokattu


2 kommenttia:

  1. Meillä menee aihealueet yksiin. Huomenna kerron miten itsellä kävi ammatinvalintapsykologin luona - ja ammatinvalinnasta yleensä. Pitääkin tsekata tuo esittelemäsi kirja, jos sieltä saisi vielä lisää vinkkiä itselleen, tosin oma "urapolkuni" on nyt jo selkiytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan, että saan kuulla kokemuksistasi!

      Poista