sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Taloudelliset tavoitteet eri ikäkausille

Taittui lisää ikää mittariin. Se saa aina ajattelemaan omia ajatuksia, minkälainen elämänvaihe tai -tilanne kussakin iässä pitäisi olla. Tai miten lähipiiri ja yhteiskunta odottavat. Lukioikäisenä luulin, että 25-vuotiaana minulla olisi oma talo ja piha, hieno auto ja ura nousukiidossa. Ihan rehellisesti luulin nuorena, että se on mahdollista. Todellisuus onkin ollut kovaa työtä, valintoja ja uhrauksia. Eikä siltikään olla taloudellisesti kovinkaan hyvässä tilanteessa. Eikä tuo nuoruuden unelma ehkä olekaan se, mitä oikeasti haluan.

Nyt ikää on 27 vuotta ja takana vuosi blogin kirjoittamista. Täytyy myöntää, että ilman blogia tuskin olisin saanut parannettua taloustilannettani yhtä paljon. Olen pystynyt blogin ja blogiyhteisön avulla keskittymään oikeisiin asioihin ja saanut tukea säästämiseen. Käytännössä siis vuodessa nettovarallisuus on noussut plussalle, kulut on 8kk nousukauden jälkeen saatu taas kuriin ja palkkaa on nostettu muutamilla satasilla. Shoppailuhimot ovat pysyneet poissa jo ainakin pari kuukautta erittäin tehokkaasti.

Mitä sitten seuraavaksi? Mistä haaveilen ja millaiseksi kuvittelen elämäni vaikka 5 tai 10 vuoden päästä? Ihan rehellisesti en yhtään tiedä. En osaa sanoa pitäisikö yrittää hankkia lapsia tai yrittää keskittyä uraan. Vai pitäisikö kokonaan hypätä oravanpyörästä, reissata ja tehdä hanttihommia...ja onko näiden välillä vielä lisää vaihtoehtoja? En ole löytänyt omaa tietäni, mihin haluaisin keskittyä.

Taloudellisesta näkökulmasta olen ajatellut, että vielä säästellään ja parin vuoden sisään sitten ensimmäisen oman tai sijoitusasunnon osto tulisi ajankohtaiseksi. Kuitenkin tilanne on se, että mies opiskelee vielä paljon pidempään ja oma työtilanne on epävarma. Tavoitteet ja tulevaisuus on siis aika blanco taulu tällä hetkellä, mutta mikäs siinä, eletään päivä kerrallaan. Ja pidetään säästäminen elämäntapana. Tuntuu tosi hyvältä, että niukka budjetti on yhteinen asia miehen kanssa, mutta molemmat on valmiita satsaamaan reissuihin ja kokemuksiin.

Ehkä uskallan haaveilla, että nelikymppisenä sitten on jo useampi sijoitusasunto ja sellainen varallisuus, ettei elämä ole duunin painamisesta kiinni. Hui kun hirvittää, ei siihenkään enää kauaa mene..

Minkälaisia kuvitelmia tai tavoitteita teillä on ollut eri ikäkausille? Ovatko ne toteutuneet? Vai oletteko eläneet tulevaisuutta juuri ajattelematta?

Tämän palkkakauden tilanteesta sen verran, että ruokakauppabudjetista 170€ meni jo 120€ kerralla, kun ostin marketista varastoon kuivatuotteita ja kosmetiikkaa sekä sähköhammasharjan päitä. Budjetti ei varmaankaan tule ihan pitämään, etenkään kun lomaviikko on vasta tulossa. Yritän kuitenkin pysytellä erossa hätäkauppareissuista ja järjen kädessä. Tänään sain myytyä taas 12€ arvosta tavaraa kirpparilla ja ensi viikolle olisi ilmaista harrastusta luvassa. Nollan euron päiviä ei ole ollut, kun syön joka arkipäivä lounaan ulkona, ainakin toistaiseksi.





13 kommenttia:

  1. On vain pieniä suuntaviivoja: 35-vuoden iässä pitäisi olla jo yksi lapsi jos aion perheen hankkia. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin silloin pitäisi omaisuuden arvon olla jo 200 tonnin paremmalla puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä aina ottaa "valmiin" paketin, jää ne kaikki ikävät alkuhommat siitä väliin ja hyvällä tuurilla ei tarvitse edes vaippoja vaihtaa :)

      Poista
    2. Miltä nykyisen avo(?)puolisosi kanssa on aiheesta ollut suunnitteilla, olisi mielenkiintoista kuulla? Mutta tuo alkaa kai olla sellainen deadline tietyssä mielessä etenkin naisilla.

      Poista
  2. Yläasteella ollessani kuvittelin tulevaisuudeltani mm. että valmistun yliopistosta maisteriksi 24-vuotiaana, sen jälkeen aloitan heti "kunnon" työt ja löydän elämäni miehen, ostamme omakotitalon, hankimme kissan ja 2 autoa ja n. 28-30-vuotiaana ensimmäisen lapsen, toisen mahdollisesti n. viisi vuotta myöhemmin. Taloudellisesti tulen opiskeluvuosien pienituloisuuden jälkeen toimeen loistavasti, vaikka talo ja lapset suuria menoja mukanaan tuovatkin, koska tulot on mukavan isot.

    Todellisuus: Valmistuin kyllä yliopistolta 24-vuotiaana, mutta en maisteriksi, vaan kandidaatiksi. Olen kohta 32-vuotias, enkä ole koskaan ollut enkä tule olemaankaan "kunnon" töissä. Yläasteen suunnitelmiin ei kuulunut yli 10 vuoden masennus ja yli 5 vuoden psykoterapia. Ei tullut mieleenkään, ettenkö olisi 60-vuotiaaksi asti täysin työkykyinen. Ja ei tullut mieleenkään, että kolmekymppisenä työttömänä haen paskaduunipaikkoihin töihin, ja harmittaa, kun en niihin pääse.
    Elämäni miehen löysin jo 18-vuotiaana! Hänen allergiansa vuoksi emme valitettavasti hanki sitä kissaa koskaan. Omakotitalon sijasta ostimme kerrostalokaksion, jossa viihdymme mainiosti. Autoja ei hankita koskaan, polkupyöriä sen sijaan on tällä hetkellä 7. Yläasteajatuksiini ei mahtunut sekään, että en tule koskaan edes haluamaan lapsia. Taloudellisesti tulen kuitenkin toimeen loistavasti, koska pienien tulojen lisäksi elämässäni on pienet menot.
    En ole kuitenkaan tyytymätön, että se teinivuosien naiivi "peruselämäkuvitelma" ei mun kohdallani toteutunut. Mä oon mä, ja elän itselleni sopivaa elämää, en sellaista, mitä teini-minä, yhteiskunta tai vanhempani haluaisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että viihdyt omassa elämäsässi ;) Onko teillä muuten ajatuksia tulevaisuuteen?

      Poista
    2. Kiitos kysymästä! Ja tosiaan synttärionnittelut sinulle! :)
      Tulevaisuuden suunnitelmiimme ei kuulu suuria muutoksia. Mutta jotain pientä kuitenkin. Aiomme asua tässä kaupungissa, mutta saatamme muuttaa jossain vaiheessa kerrostalokolmioon. Kuitenkin edelleen niin, että sijainti on lähellä keskustaa, mutta ei ihan keskustassa. Emme halua varsinaista kesämökkiä, mutta siirtolapuutarhapalsta pikkumökkeineen lähellä voisi olla jossain vaiheessa kiva hankkia. Ja ehkä saatamme vielä joskus hankkia jonkin allergikolle sopivan lemmikinkin! ;) Mutta noin niinkun muuten ei ole kauheesti muutoksia varmaankaan tulossa. Minä aion olla työttömänä tai osa-aikatöissä. Puolisoni on myös ollut pitkään osa-aikatöissä, ja halunnee olla jatkossakin.

      Poista
  3. Ensinnäkin: Hyvää syntymäpäivää!
    Toiseksi: Kaikilla on varmasti nuorenpana ollut ihan eri haaveet mitä on saavuttanut edes kolmeenkymppiin mennessä, koska elämähän loppuu silloin ja sitten ollaan aikuisia ja vanhoja.
    Kolmanneksi: Elämä ei loppunutkaan 30-vuotispäivänä. Silloin lähinnä loppui stressaaminen asiasta.
    Neljänneksi: Nyt 31-vuotiaana olen oppinut elämään hetkessä ja pohtimaan mitä oikeasti haluan.
    Viidenneksi: Nyt kun aletaan vihdoin tietää mitä ainakin rahallisesti halutaan, niin todetaan, että jummijammi ollanpa me vielä nuoria ja meillä on hurjasti aikaa toteuttaa unelmamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Komppaan vitoskohtaa, nautitaan ja unelmoidaan stressaamatta.

      Poista
  4. Ja kauheaa sekin jos alkaa ajatella vain ja ainoastaan rahaa! Sitä en ainakaan itse toivo.

    VastaaPoista
  5. Taloudellisesti tavoittelen, että viimeistään viisikymppisenä voisin luopua leipätöistä niin halutessani, tai valita jonkun huonommin palkatun, mutta muuten palkitsevamman työn.

    Rahalliset tavoitteet on vielä kohtalaisen helppo asettaa. Mitä sitten tarkkaan ottaen tekee, missä, kenen kanssa, jne onkin vaikeampaa. Punaisena lankana toivon uskaltavani toteuttaa haaveitani sitten, kun (*) sopiva hetki koittaa.

    (*) muistakaamme, että "sitten-kun" -elämässäkin on omat riskinsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoko säästämis"harrastus" sinulle tuota leipätöistä luopumisen/vaihtamisen mahdollisuutta yhtään aikaisemmin? Mistä hanttihommista haaveilet?

      Poista
  6. Oma tavoitteeni olisi saada asuntolaina maksettua ennen kuin täytän 40 (6,5 v. aikaa...) ja kun asuntolaina on maksettu, tekisin töitä vain sen verran, jotta saisin kulut katettua ja ehkä pikkiriikkisen päälle. Haaveena max 3-päiväinen työviikko. 45-vuotiaana lienee lapset aika pitkälti lentäneet pesästä, joten kulutus tipahtanee roimasti. Mitä se sitten tuo tullessaan... en kuulkaa halua vielä edes ajatella, että lapset ovat joskus niin isoja :D :D :D tai minä niiiiin vanha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hui, ei ole kiva ajatella niin kauas, vaikkakin voisi olla ihan fiksua. Itsellä on paljon vaikeuksia ajatella parin kuukaudenkaan päähän, eism. varata lentolippuja tai sopia mitään, "kun eihän sitä tiedä mitä elämässä silloin on".. Vaikka lopulta yleensä aikaa pitkään junnataan aina samassa :)

      Poista