Luin Ferrissin kirjan suomennettuna: "4 tunnin työviikko". Linkki kirjaan liittyville sivuille: http://fourhourworkweek.com/blog/
Jälkikäteen en voinut olla ajattelematta, olinko lukenut kirjan joskus aiemminkin? Sisältö ja tyyli tuntui niin hirveän tutulta, mutta nimi ei. Kirja on julkaistu 2007, eli vajaat 10 vuotta sitten. Joko maailma on todella muuttunut tähän suuntaan tai sitten vain pyörimme talousblogipiireissä näissä aiheissa. Sillä tuntuu, että eihän kukaan enää mistään muusta puhukaan kuin työstä "vapautumisesta" ja automaattisesta kassavirrasta.
Timothy Ferriss ei kuitenkaan aio tai halua luopua työelämästä kokonaan, hän vain jättäytyy säännöllisin väliajoin "minieläkkeeksi" kutsumilleen jaksoille. Eläkejaksoilla kuuluu sitten reissata ja seikkailla, opiskella paikallista kieltä ja liikuntalajia. Kieltämättä melkoiselta onnellisuuden kaavalta kuulostava kombinaatio. Haaveilen itsekin, että voisin herätä lämpimässä, kävellä rantaviivaa pitkin ja joogata muutaman tunnin. Illalla pitkän kaavan illallinen, lasi viiniä ja musiikkia...ja joinain päivinä muutama sähköposti ja ideoiden kehittelyä.
Kirjassa johdatetaan todella yksityiskohtaisin ohjein tekemään juuri niinkuin Ferriss itse teki, eli perustamaan etämyyntikauppa ja automatisoimaan se. Sen lisäksi opetellaan tehostamaan omaa työskentelyä niin, että lopulta pärjäät neljän tunnin työviikolla. Kirjassa ohimennen selostetaan kyllä tapa tiivistää työskentely myös palkollisena, etätyötä hyödyntämällä.
Kirjassa on makuuni vähän liikaa todella yksityiskohtaisia neuvoja ja jopa listauksia erilaisista nettisivuista, jotka tietysti toimivat ehkä parhaiten jenkkilän lukijoille. Lisäksi tietotekniikan kehitys on auttamatta tuonut muutoksia moniin asioihin, joita kirjassa esitellään. Paketti on tiivistys muutamasta tavasta, joilla pääsee eroon oravanpyörästä. Kirjassa on myös todella hyviä haastetehtäviä, jotka ohjaavat lukijaa pohtimaan omaa elämäänsä tarkemmin.
Rakastan lukea tällaista kirjallisuutta kesälomillani. Inspiroidun, täytyn luovuudesta ja ideoista. Innostun pitkästä aikaa sisäisesti niin, että mahanpohjassa kutkuttaa! Harmi vain, että lomani on nyt ohi. Tiedän, etten pääse vastaavaan tilaan enää töihin palattuani. Se tekee tästä entistä kamalampaa, laskea päiviä palkkapäivästä toiseen ja tuhlata kahdeksan tuntia päivästä. Olen aina ollut sitä mieltä, että enkö voisi tehdä lyhyempää päivää samalla palkalla, koska olen tehokas. Yhdessäkin työpaikassa yksittäisiä työtehtäviä mitattiin järjestelmällä tarkasti: tein toimenpiteitä neljässä päivässä enemmän kuin muut viidessä.
Yhdestä asiasta olen varma. Tulevaisuudessa työhön käytetty aika tulee muuttumaan standardista vaihtelevaksi, ja useimmiten lyhyemmäksi. Järjestelmät ja robotit meillä on jo, enää tarvitaan kulttuurin muutos. Ferriss on edelläkävijä tällä alueella.
Mutta hei, mistä meille sitten maksetaan jos ei toimistossa istumisesta?
Suosittelen lukemaan kirjan jossain vaiheessa, jos on altis tällaiselle hömppälukemiselle. Jos kaipaa tiukkaa faktaa sovellettuna Suomen olosuhteisiin, siinä tapauksessa tämä kirja ei ehkä ole paras sinulle.
p.s. kirjailija on julkaissut myös muita self-help guideja aiheista treenaaminen, kokkaaminen ym :)
Olen täysin varma, että nykyinen 7,5 tuntia 5 pv viikossa -meininki tulee muuuttumaan. Liukuhihna- ja muu aikaan & paikkaan sidottu työ vähenee kovaa vauhtia.
VastaaPoistaHarmi vain, että ainakin Suomessa sosiaaliturva ja systeemi yleensäkin on viritetty täyspäiväisen työn perusteella. Heti menee esim. lomapäivien laskeminen hankalaksi, jos tekee vaikka 4-päiväistä työviikkoa.
Itse jättäytyisin pikimmiten osa-aikaiseksi (80 %, eli 6h/pv tai 4-päiväinen viikko) jos vaan työnantaja sen sallisi. Työllistäminen on vaan niin kallista Suomessa ja kiinteät kulut per työntekijä isot, niin tietty työnantaja haluaa maksimi työpanoksen irti, vaikkei sitä oikeasti tunneissa pystykään laskemaan.
Suomen sosiaaliturvan on _pakko_ muuttua lähivuosina/-vuosikymmeninä. Työttömyysturva, eläkkeet ym. on kaikki rakennettu sen mukaan, että ihmiset tekisivät täyttä työviikkoa vakituisessa työsuhteessa. Niin moni suomalainen ei kuitenkaan tuota tee, omasta tahdostaan tai tahtomattaan.
PoistaLisäksi niin monessa työssä työaika on aivan surkea mittari työnteon mittaamiseen. Porukka istuu toimistolla päivät pitkät, mutta työn tuloksesta ei ole välttämättä tietoakaan.
(Sori avautuminen :D Joskus vaan ottaa nää vanhanaikaiset systeemit niin paljon päähän..)
Itsellä sama 4pv työviikko haaveissa, esteenä turhan tutunoloisesti työnantaja ja byrokratia :D
PoistaKannattaa kyllä edes kysäistä tai alkaa pohjustaa siirtymistä 80% työaikaan! Kolmannella kysymällä se saattaisi jo toimiakin :) Itse ehdotin sitä syynä ja selityksenä silloinen toipuminen yt-neuvotteluista ja uusi aiempaa huonompi työ, johon jouduin tahtomattani.
PoistaEn tiedä onko väärin, että saan ihan hyvää palkka kun en juuri mitään tee. Mutta ei se tyhjänpanttina istuminenkaan siitä paremmaksi muutu. Pitää vain luoda itsestään kuva asiantuntijana ja opetella jutut ja lueskella ympäriinsä niin johan olet tarpeellinen...
Poistaoon joskus lukenu, ja tykkäsin!
VastaaPoista