En millään päässyt tänään irti ajatuksesta, että nyt olisi pakko saada uusia housuja, kengät ja muuta vaatetta. Päätin kuitenkin pitäytyä talouden osalta järjissäni ja suuntasin kohti läheistä kirpputoria. Sieltä matka jatkui vielä eteenpäin paikalliseen second hand shoppiin. Revenneiden farkkujen tilalle olisi löydettävä ehjiä.
Itse vihaan shoppailua, mutta kirppareiden yllättävyys saa aina silloin tällöin innostumaan. Itse noudatan kirppareilla aina tiettyä tehokkuuden kaavaa:
1) Kirpparit eivät toimi niin, että voit mennä "ostamaan farkut", sillä välttämättä just sua miellyttävää mallia ja koko ei löydy. Mene avoimin mielin, mutta muista, mitkä ovat oikeat tarpeesi.
2) Kirppareilla kannattaa käydä usein ja nopeasti, jolloin opit nopealla silmäyksellä hahmottamaan ne pöydät, joissa voisi olla sinulle jotakin. Viikonloput on hyviä kauppapäiviä, sillä yleensä myyjät täyttävät hyllyt vähintäänkin silloin. Toisaalta taas käytävät ovat hirveän täynnä porukkaa. Reipas kävely ja silmäily molemmille käytävän puolille riittää.
3) Muista omat kokosi (paidat, kengät, housujen koko ja tuumakoko) ja hakeudu samankokoista tavaraa sisältäville myyntipisteille.
4) Etenkin takit (urheilu, toppa ja kangastakit) kannattaa ostaa kirppiksiltä, koska ne ovat erittäin hyväkuntoisia sekä mallit / värit pysyvät muodissa pidempään.
5) Hintatietoisuus on valttia myös kirpparilla! Älä osta käytettyä henkkamaukan paitaa samalla hintaa kuin jolla saisit sen kaupasta. Toisaalta, jos tuote miellyttää, niin se on takuuvarmasti uutta edullisemmin tarjolla, joten älä epäröi.
Olen ostanut jo useita vuosia suurimman osan vaatteistani kirppiksiltä ja olen sillä saanut varmasti melko paljon säästöä. Jokunen hutikin on toki käynyt, kun vaikka olen ostanut sovittamatta kassillisen näennäisesti sopivan kokoisia vaatteita.
Tänään kirpparilta tarttui yksi pikkuinen neuletakki á 3€ ja second handista tulikin sitten shoppailtua ihan kunnolla, reilun 80€ arvosta. Tuolla hinnat ovat keskimääräistä kirppishintaa korkeammat, mutta toisaalta ne on huollettu myyntikuntoon ja kauniisti esillä.
Identiteettini paljastumisen uhalla haluan nyt näyttää ihan kuvien kera, minkälaisia löytöjä voi edullisesti tehdä. Nämä vaatteet päällä nimittäin kuljetaan tätä syksyä (housut vielä jäi löytämättä)..
Tässä on koko läjä tältä päivältä: neuletakki, pooloneule, lämmin paita, kimalletoppi, neulemekko, uudenveroiset Italialaiset nahkasaappaat, koru.
Uudenveroiset nahkasaappaat Italiasta, minua miellyttävällä ajanmukaisella kärjen mallilla. En osta juuri koskaan kenkiä käytettynä, mutta näitä ei tarvinnut miettiä. Sen verran hyväkuntoiset ne ovat. Lisäksi koko ja pohkeen ympärys sopivat täydellisesti. 22,90€.
Kimalletta seuraavalle baarireissulle. Klassinen malli ja hyvä materiaali. Kultakoru sopii kimalteisiin. Toppi 4,90€ ja koru 4,90€. Viimeisenä lempparini, eli Gantin villaneulemekko, ei nukkaantunut eli hyvässä kunnossa. Hinta 17,90€.
Mitä mieltä olette löydöistäni?
Tosi hyviä löytöjä! Hyviä nahkasaappaita on välillä vaikea löytää uutenakaan, joten nuo ovat todellinen löytö. Ja Gantin villaneulemekko on varmasti ihana :)
VastaaPoistaJoo, saappaiden vetskarit tuntuivat ihan hyvältä, joten eiköhän ne pysy kunnossa. Samanvärinen laukku pitäisi hommata kylkeen ja vyö mahdollisesti. Toivotaan, että tuo Gantin neulemekko pitää kutinsa, kohta voi niin lämpimän vaatteen jo pukeakin.
PoistaJa vetskarin voi onneksi käydä vaihdattamassa suutarilla jos meneekin hajoamaan. Oon joskus vaihdattanut eikä ollut kauhean kallista - eikä sit tartte luopua luottosaappaista :)
PoistaHyviä valintoja oot tehnyt!
Itse ostan kaikki vaatteet uutena. Kirppareissa on se ongelma että niitä on täällä pk seudulla aika paljon ja niissä kestää aika kauan kun selailee tuotteita. Täsmäisku viereiseen hm:n on paljon helpompaa =)
VastaaPoistaSe on kyllä totta, kokonaisuuksien löytäminen on kaupasta helpompi. Mutta toisaalta tuolla Second hand -kaupassa oli myös tosi hyvin järjestelty tuotteet, joten löytöjen tekeminen oli helppoa.
PoistaEn tiedä onko meillä täällä pk-seudulla sellaista, ei varmaankaan. Ps. tein nyt sen postauksen siitä mitä syön normaalisti =)
PoistaHyviä löytöjä! Kirppareilla asioimalla, ostamalla ja viemällä myytävää, voi olla myös avuksi ja auttaa. Ja kirppiksilläkin on joskus ale, niin ku tänää..
VastaaPoistaMeille sieltä kotiutui tänään keinutuoli, 25 euroa ja hyvä mieli!
Joo, viimeisinä myyntipäivinä monella on -50% myynnit. Ja on tämä ekologistakin tavallaan :)
Poista