maanantai 23. toukokuuta 2016

Ethän ylitä rajaa - kun pihiys ottaa vallan

Töissä valittelin kollegoille, kuinka koin tunnontuskaa ostettuani varsin edullisen ja vielä alennuksessa olevan paidan. Vanhemmat työkaverit kovasti ihmettelivät, että mitä ihmettä, iloitse ostoksestasi ja nauti kun vaatteet menevät päälle ja näyttävät vielä hyvältä! Heidän sanansa todella jäivät mietityttämään, että meneekö tämä säästöhomma oikeasti liikaa kaiken muun edelle?

Paidan ja kylkeen ostamani korun yhteishinnaksi tuli n. 26€. Tuo summa ei minulla "tunnu missään" oikeasti, mutta kirpaisi kumminkin. Lähdin kaupasta kurjalla tuulella, ikään kuin pettyneenä itseeni. Miksi sitten asetan itselleni mahdottomia tavoitteita ja pyrin hurjaan maksimointiin, jolloin elämänlaatu selkeästi kärsii paikoitellen? Kohtuus ei ole missään muodossa ollut suosikkimääräni, vaan kai tämä on jotain hullua luonteenlaatua ;)

Lähes kaikki meistä ovat joskus kohdanneet varallisuudeltaan miljonäärikerholaisia, joiden ulkoisesta habituksesta ajattelisi lähinnä päin vastaista. Nämä tyypit ajavat polkupyörällä epäsiistin näköisinä, ehkä keräävät pullot matkalla ja keskittyvät elämässä säästäväisyyteen. Edellisessä työssä tapasin juuri tällaisen ihmisen: saapui hikisenä metsämies-pultsarilookissa pyöräiltyään kymmeniä kilometrejä toimistollemme hoitamaan asiaansa. Vanhempi kollega osasi kertoa, että kyseessä on kaupungin rikkaimpia miehiä. Ja Pihi isolla p:llä. Tämä tapaus nousi nyt mieleeni ja jäin pohtimaan, oliko hänelle elämässä mitään hyötyä tuosta pihistelystä ja varallisuudesta? Ehkä se toi hänelle turvallisuutta tai sisältöä elämään, mutta ei se ainakaan tuonut muille näkyvää onnea.

Pahimmillaan pihit ihmiset ovat muiden kukkarosta eläviä: aina ilmaisen tarjoilun/kyydin/lainan perässä mutta eivät koskaan tarjoa itse. Ymmärrän, että heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien on pakko elää varojensa mukaan, eikä silloin tarjoilla muille tai shoppailla. Mutta jos oma taloudellinen tilanne on vakaa, pitäisi siitä pystyä nauttimaan ja elämään myös normaalia elämää ja jakamaan siitä myös muille. Joko ystäviä ja perhettä tukien, kestiten ja lahjoten tai hyväntekeväisyyteen osallistuen.

Kuviossa on myös kääntöpuoli. Jos näen ihmisen vaikkapa ajavan erittäin kallista autoa, esim. mersun maasturia, mietin että mistä ja miten tuo ihminen on saanut varat tuohon autoon. Ja jos hänellä on tuollainen auto, paljonko hänellä on muuta rahaa esim. asunnossa kiinni? Joskus leikittelen ajatuksella, että auto on ostettu osamaksulla kuitenkin ja kuskilla on rahat aivan loppu.

Yhteenvetona; ulkoiset seikat eivät kerro varallisuudesta yleensä yhtään mitään, mutta tarkkailu on hauskaa. Miltä te luulette näyttävänne ulospäin? Löytyykö lähipiiristänne ääriesimerkkejä pihistelystä tai törsäilystä?

p.s. Ostin viime viikolla muuten myös bikinit ja juhlamekon.. Sen sijaan tulevaan kämppäämme löytyi keittiön pöytä roskiksesta ja sitä on nyt tuunattu kuntoon. Saa nähdä mitä vieraat sanovat kun kuulevat, että pöytä on roskiksesta ilmaiseksi otettu ;).


12 kommenttia:

  1. Hmm... jäin miettimään, että jokainen meistä viestittää jotakin itsestään ulkonäkönsä kautta. Sitä ei ehkä itse tule tiedostettua aina? Ehkä kaupungin rikkain mies ei välittänyt vaatteista, mutta törsäsi johonkin muuhun? Tai ehkä hän sai kicksinsä tuijottamalla pankkitilinsä saldoa? Mene ja tiedä.

    Mieheni exä näyttää puistokemistiltä, työskentelee sos.-ja terv.alalla, pihi kuin mikä, mutta hänellä on todettu psyk.sairaus. Tämä sairaus vaikuttaa siihen, miten hän haluaa (ja kuvittelee) kontrolloivansa kaikkea. Myös rahaa ja rahankäyttöä. Mitä edullisemmat ostokset, sitä suuremmat kicksit, näin ainakin mieheni on kertonut. Olenkin miettinyt, että kun rouva aikanaan kuolee, hänen valtavan omaisuuden lapset varmaan viikossa kuluttavat johonkin. Oikeastaan toivon niin, koska reppanat eivät ole koskaan äidiltään oikein mitään saaneetkaan.

    Mutta ymmärrän tuskasi 26 euron ostosten suhteen. Itselläni rahankäyttö on holtitonta aika ajoin ja siksi on itselleni ollut hyvä pysähtyä välillä miettimään, tarvitsenko näitä asioita ihan oikeasti. Tuleeko se morkkis siitä, että oikeastaan en olisi näitä tarvinnut...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen esimerkkitapaus sinulla! Todellakin vaikka säästämisestä ilon saaminen on hieno asia ja oleellista elämässä, on hiuskarvan varassa milloin se kääntyy sairauden puolelle tai on oire sairaudesta.

      Morkkis itseensä satsaamisesta tulee aina, vaikka esim. minun alalla tai ihan missä vaan asiallisella ulkonäöllä ja itsevarmuudella voitetaan viestinnällisistä syistä etumatkaa! Kyllä se vain on niin, että tyylikäs ihminen on vakuuttava.

      Poista
    2. Myös mulla on sama ongelma :D Päätin keväällä, että sitten kun saan palkankorotukset, voin parin vuoden tauon jälkeen taas mennä kampaajalle. Palkankorotus tuli, kampaajalla en ole vieläkään raaskinut käydä. Samaa mietin kasvohoidosta, jota peilin mukaan tarvitsisin kyllä todella. Jostain syystä tuntuu, että tällaiset asiat ovat ihan hömpötyksiä, joihin ei raaski käyttää rahaa. Raaskinko koskaan?

      Poista
  2. Ensinnäkin: I hear ya sis! Överiksi menee täälläkin. Lähes aina. :D
    Toiseksi: Piheily normikulutuksessa enemmän kuin ok, mutta kokemuspuolella sitten..hmmm. Jos olet itse ansainnut/säästänyt pätäkkäsi, niin täytyy osan mennä elämänlaatua nostaviin kokemuksiin tai jopa tavaroihin. Shoppailu on meille naisille myöskin kokemus ja nautinto, joten kyllä siihenkin välillä täytyy satsata :D
    Mulla oli ennen budjetissa jopa vaatteidenshoppailuraha... Tosin silloin oli myös koko kuukauden ruokakauppalista kirjoitettu valmiiksi eikä sieltä tai mistään muualtakaan saanut ostaa mitään listasta poikkeavaa. Ei hyvä pidemmän päälle.
    Kolmanneksi: Koen pientä alemmuudentunnetta nähdessäni tyylikkäitä ja kalliinnäköisiin (huom mitä mä niistä tiedän) vaatteisiin kulkiessani itse siinä vierellä kirpparilta ostetussa rakkaassa nahkarotsissa. Kerran kulkiessani eräskin tyylikäs neiti valitteli puhelimeen kun on rahat loppu ja luotto tapissa ja palkkapäivään 2 viikkoa. Ensin tuli vahingoniloinen olo ja sitten kurja. Meinasin jo mennä keskustelemaan että "Anteeksi oletko ajatellut puskurin perustamista? Ja pitäiskö sun kuule lukea vähän tämän aiheen blogeja?" :D
    Neljänneksi: Miksi me olemme näin ulkonäkökeskeisiä? Mulla on hyviä tarinoita tästä nahkatakin kanssa elämisestä. Täytyykin kirjoittaa siitä piakkoin oma postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mistä nämä voimatekijät maailmassa oikein tulevat? Ja voisiko pystyä jotenkin olemaan tyylikäs ilman vaivannäköä tai turhaa kulutusta? Siinäpä pulma.

      Poista
  3. Ihan ensiksi: "Taviksilta" ei oikein kannata kuunnella rahaneuvoja. Lähes poikkeuksesta he kehottavat tuhlaamaan kaiken, eivätkä ymmärrä säästämisen ideaa. He itse elävät noin ja siten se on ehkä puolustusmekanismi, jos muutkin saadaan elämään kädestä suuhun. Voi toki olla niinkin, että he hyvää hyvyyttän koittavat vähentää ostoksesta aiheutuvaa tuskaasi, mutta samalla aiheuttavat toisenlaista tuskaa, kun se saa sinut kyseenalaistamaan säästeliään elämäntavan tyyliin "Onko minussa jotain vialla?".

    Loppujen lopuksi kannattaa ostaa ne jutut, jota tarvii - olivat ne alennuksessa tai eivät. Tarpeettomia asioita taas ei kannata ostaa, vaikka ne olisivat kuinka isossa alennuksessa. Jos esimerkiksi tulet käyttämään tuon paidan loppuun asti, niin ihan turha potea huonoa omatuntoa, mutta jos sinulla on kaappi täynnä alennuspaitoja, joita olet käyttänyt kaikkia vain muutaman kerran, niin sitten ehkä kannattaakin kyseenalaistaa tuo ostos.

    Ne (me) pihit eivät usein koe menettävänsä mitään, kun eivät ostele tavaroita ja kulkevat vanhoissa vaatteissa ja vanhalla autolla/pyörällä. Jos/kun uudenkarhea ulkokuori ei ole itselle tärkeä asia, niin turha siihen on rahaa tunkea ihan vaan sen takia, että muut tekevät niin. Kyse ei mielestäni niinkään ole siitä, että raha olisi tärkeää, vaan siitä, että tuhlaileva elämäntapa ei ole ollenkaan tärkeää. Tuhlailun välttelystä vaan sattuu seuraamaan se, että rahaa alkaa väkisin kertyä.

    Toisaalta se on totta, että jos omaa piheyttä paikataan laittamalla muut maksamaan omat kulut, niin silloin mennään liian pitkälle. Turhat asiat eivät muutu tarpeelliseksi sillä, että muut maksavat sen. Tarpeelliset asiat puolestaan pitää kyllä maksaa ihan itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytetty Rahalla vapaaksi. Olen kanssasi samaa mieltä.

      Uskoisin, että se paras onni on juuri sitä onnea, joka ei näy muille päin. Pullonkerääjäukko luultavasti kokee tekevänsä arvokasta työtä oman elantonsa eteen. Samalla hän ulkoilee, liikkuu ja tapaa ystäviä. Käy ehkä paikoissa, missä on todellisen elämän makua. Tällaista elämää ei saa, vaikka ostaisi miten paljon uusia, hienoja tavaroita, joita naapurit kahdetivat.

      Kesäterveisin: Ananas
      Yksinhuoltajan selviytymisopas

      Poista
    2. Näinhän se on! En halua missään nimessä kirjoituksellani asettaa näitä ihmisiä eri arvoiseen asemaan, (kuten en oikeastikaan tee), vaan miettiä vain mikä oli elämäntavan lopputulos ja onko pihistely joskus liian pitkälle vietyä. Samoin kuin ehkä enemmän valtavirtana näkyvä törsäily usein on viety aivan liian pitkälle (0,5 miljoonaa suomalaista ulosotossa).

      Poista
    3. Melkein kaikki on liian pitkälle vietynä pahasta :) Minunkin isosetäni oli lähes anorektisen laiha vanhus, koska nuukaili joka pennosesta eikä raaskinut ostaa ruokaa. Hän esim. söi neljä päivää yhdestä normaalikokoisesta valmisruoka-ateriasta (ja pesi ja säästi muovipakkaukset). Perussairauksiensa takia hän olisi tarvinnut monipuolista ja ravinteikasta ruokaa eikä ole vaikea arvata, että loppu tuli luonnollista nopeammin tällaisen pihistelyn takia. Hänkin kuoli suhteellisen rikkaana miehenä.

      Poista
  4. Mielenkiintoista keskustelua! :)
    Kommentoin nyt lähinnä tätä vaateasiaa. Itse luulen useimmiten näyttäväni melko tavanomaiselta. Käytän yleensä perusvaatteita, joissa on joitakin omaa silmääni miellyttäviä yksityiskohtia. Merkillä ei ole mitään väliä, eli sillä, kuinka halvalta/kalliilta vaate näyttää, vain sillä, kuinka kivalta vaate näyttää. Tyylini on ehkä "persoonallinen tavis". Tykkään panostaa asukokonaisuuksien valintaan, mutta en kyllä yhtään osaa tunnistaa katukuvasta muidenkaan vaatteista hintoja. Ja rahaa multa kuluu n. kymppi kuussa vaatteisiin. Kirppiksiltä saa kivoja edullisesti. Ehkä mä tässä sitten pääsen hyötymään muiden himoshoppailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Löydätkö kirppiksiltä myös juhla-asut ja kengät? Kirppiksiltä etsiminen on hauskaa ja se on ihan tuuripeliä, löytääkö sopivia juuri sillä kertaa tai ei. Suurin osa minunkin vaatteistani on käytettynä ostettuja. Puolassa törmäsin tällaiseen käytettyjen vaatteiden megamyyntiin, eli joku Brittien UFFin kaltainen laitos tuo valtavia määriä käytettyä vaatetavaraa jota myydään erittäin edullisesti mutta kuitenkin ammattimaisesti.

      Poista
    2. Jotain juhlavaatteitakin olen kyllä löytänyt, mutta kengät ostan uusina. Jos kokoni olisi joku yleinen 38, voisi niitä käytettynä löytyäkin.

      Poista